Auta käännöstyössä!
 Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Vetoomus Kuubaan kohdistuvan kauppasaarron purkamiseksi!

USA:n johdolla toteutettu kauppasaarto on vaikeuttanut kuubalaisten elämää jo 47 vuotta. Kauppasaarto on aiheuttanut Kuuban kansalle pulaa ja kurjuutta ja vaikeuttanut maan luonnollisten ulkomaan suhteiden muodostumista USA:n vaatiessa myös muilta mailta sen toteuttamista.

Kuuban kansalla on kuitenkin oikeus valita oma tiensä ja yhteiskuntamallinsa eikä kauppasaartoa voi hyväksyä kansainvälisen politiikan välineenä sitä vastaan. Kauppasaarto on myös estänyt kansojen välistä normaalia vuorovaikutusta ja kärjistänyt ristiriitoja ja vastakkainasettelua maailmassa ja Kuuban sisällä.

Pyydämme Suomen hallitusta ja Euroopan unionia aktiivisiin toimiin kauppasaarron purkamiseksi ja ilmaisemaan selvästi vastustavansa USA:n ylläpitämää kohtuutonta toimintaa. Suomen ja EU:n tulee ottaa Kuuba erityisen taloudellisen yhteistyön kohteeksi ja tukea maan taloudellista kehitystä sekä lisätä ja tukea kulttuuri- ja kansalaisjärjestöjen yhteistyötä Kuuban kanssa.


Sampo Laurikainen (sampo.laurikainen(miukumauku)hel.fi)

*Etunimi
*Sukunimi
*Paikkakunta
*Maa
Näytetäänkö allekirjoituksesi kaikille?
Emme äänestä sukupuolineutraalia avioliittoa kannattavia - Tämä adressi on avoinna vuoden 2010 loppuun, eli viimeinen mahdollisuus allekirjoittaa adressi on 3...
Adressi kristillisten arvojen ja uskonnonopetuksen puolesta - Opetusministeriö on asettanut työryhmän valmistelemaan perusopetuksen keskeisiä tavoitteita ja tunt...
RUDUS Lempäälän Sääksjärven kiviaineksen otto - Rudus Oy:n Lempäälän Sääksjärven kiviainestenotto ja kiviainesjätteen käsittelysuunnitelma Ruduksen hank...
Pro Jyväskylän lähi- ja pienkirjastot - Kaupungin palkkaaman konsultin esityksestä kirjastojen lakkautus koskee useaa (5-7) Jyväskylän alueen lähikirjastoa. Me all...