Adressit.com

Kyynärsuojien vapaaehtoisuus alamäkiajokilpailuissa

Tällä adressilla on tarkoitus kerätä suuntaa antavaa lukumäärää niistä alamäkiajokilpailuihin osallistuvista henkilöistä, joiden mielestä säännöissä pakolliseksi luokitellut kyynärsuojat tulisi siirtää vapaaehtoisiin varusteisiin. Todella monet kuljettajat vierastavat ko. suojien käyttöä, koska ne rajoittavat liikkeitä, edesauttavat ns. arm-pumpin syntymistä ja tuntuvat epämukavilta.

Pakollisuus sinänsä on jo useana vuotena ollut hieman niin ja näin, koska suojia ei ole läheskään systemaattisesti tarkastettu. Tämä on aiheuttanut mm. harjoituksissa virallisen lähtöpaikan kiertelyä, sekä jopa tilapäisten 'suojien' askartelua mm. ulkorenkaista, mehupurkeista ja virvoitusjuomapulloista. Nämä 'suojat' eivät varmastikaan edesauta kuljettajan turvallisuutta, vaan päinvastoin ovat mahdollinen uhkatekijä kaatumisen sattuessa.

Adressin allekirjoittajat ovat siis sitä mieltä, että kyynärsuojat pitäisi säännöissä vapauttaa pakollisuudesta. Pitkä paitahan on kuitenkin pakollisena varusteena, joten kyynärsuojien puute aiheuttaisi siten pakon ajaa pitkässä ajopaidassa, joka ehkäisee usein enemmän kuin riittävästi kyynärvarren naarmuja kaatumistapauksissa.