Viranomaisille määrättävä velvollisuus perustella 'lapsen etu' tosiasioilla

Lastensuojeluviranomaiset ja tuomioistuimet jopa korkeinta hallinto-oikeutta ja hovioikeuksia myöten käyttävät lapsia koskevien päätöstensä perusteluna rutiininomaisesti ilmausta "lapsen etu" esittämättä sille itselleen mitään tosiasioihin perustuvaa perustelua.

"Lapsen etu" ei kuitenkaan ole peruste. Se on pelkkä väite, joka täytyy edelleen perustella tosiasioilla.

Lastensuojelulaki asettaa toki lapsen edun kaiken lähtökohdaksi, muttei sen tarkemmin erittele, mitä se tarkoittaa. Näin laki jättää tulkinnanvaraiseksi, mitä lapsen edulla kulloinkin tarkoitetaan. Tähän porsaanreikään viranomaiset tarttuvat ja esittävät kulloisenkin toimintansa perusteluna olevan aina "lapsen etu". Tämän ne katsovat olevan riittävä peruste (lähes) mille tahansa mielivaltaisellekin päätökselleen vaihdellen kiireellisistä huostaanotoista yksinhuoltopäätöksiin ja perusteettomiin määräyksiin tapaamisten valvonnasta, mikäli kukaan vain on sattunut esittämään minkään "epäilyn" mistään lapseen kohdistuvasta uhasta. He voivat myös esittää itse tekaistun epäilyn.

Koska lastensuojeluviranomaiset ja tuomioistuimet siis pitävät itse esittämäänsä pelkkää väitettä lapsen edun toteutumisesta riittävänä perusteluna, he voivat tosiasiassa menetellä (lähes) täysin mielivaltaisesti tehdessään lapsia koskevia päätöksiä.

Tälle mielivallalle, joka jatkuvasti tuhoaa lapsia ja kokonaisia perheitä, on saatava loppu.



Vaadimme, että viranomaisille täytyy säätää velvollisuus osoittaa, mihin tosiasioihin perustuen ja millä tavoin heidän kulloinenkin päätöksensä puuttua perheen sisäisiin asioihin lapsen edun vuoksi on tarpeen sekä että se todellakin on lapsen _todellinen_ etu eikä pelkkä väite.