Lapsiin kohdistuneet rikokset

VAATIMUS LAPSIUHRIEN PUOLESTA.

Me allekirjoittaneet vaadimme, että kaikissa lapsiin kohdistuneissa rikoksissa rikoksen vanhentumisaika alkaa kulua vasta kun rikoksen uhri, siis lapsi, on täyttänyt kahdeksantoista (18) vuotta.

Vaadimme myös lapsiin kohdistuneiden seksuaalirikosten rangaistusten koventamista. Lapsen raiskaaminen on rinnastettava törkeään pahoinpitelyyn. Teon toistuessa on katsottava, että kyseessä on useita yksittäisiä tekoja eikä jatkettu teko. Lapsen raiskauspahoinpitelyistä on aina tuomittava ehdotonta vankeutta (tai pakkohoitoa).

Alaikäisen lapsen omaisuudesta ja kasvatuksesta vastaavat huoltajat jotka voivat alistaa lasta ja käyttää tämän rahoja. Totuus on, että vuosittain useat täysikäisiksi tulleet lapset joutuvat huomaamaan, että heidän omaisuutensa on "kadotettu" ja rikos on vanhentunut.

Totta on myös, että lapsi ei kykene nostamaan syytettä pahoinpitelystä vanhempiaan vastaan silloin kun kyse on "vain" toistuvista luunapeista ja tukistamisista.

Valtakunnansyyttäjäkin on viime aikoina linjannut, että edellä kuvatut teot ovat rangaistavia. Lapselle pitää olla mahdollisuus nostaa syyte tultuaan täysi ikäiseksi ja päästyään häntä kurittaneiden ja alistaneiden huoltajien holhouksesta vapaaksi.

Vaadimme siis, että Suomen lainsäädäntöä muutetaan siten, että kaikissa lapsiin kohdistuneissa rikoksissa vanheneminen alkaa vasta kun lapsi on täysi-ikäinen.

* * *
Uusi tieto 1.2.2009:
Tämän adressin nimet vuodelta 2009 toimitetaan kansanedustajille, Oikeusministeriölle, sosiaali. ja terveysministeriölle, ja Suomen presidentille vuoden 2010 alussa. (toimitettu).

Vanha tieto (adressi toimitettu):
Tämä adressi tulostetaan 1.7.2008 ja toimitetaan kansanedustajille, Oikeusministeriölle, sosiaali. ja terveysministeriölle, ja Suomen presidentille.

* * *

Allekirjoita myös: http://www.adressit.com/virkarikos

1.2.2009: Allekirjoita myös http://www.adressit.com/sexcrimes

Petri Nurminen
julkishallinnon asiantuntija
datanomi
http://www.valtakunta.info/2008/
http://www.harjavalta.net

HUOMAUTUS 29.1.08 klo 20.48: Lapsiin kohdistuneiden toistuvien rikosten katsominen erillisiksi teoiksi eikä jatketuksi teoksi merkitsee kovempaa rangaistusta = monta rikosta vs. yksi rikos.

KOULUKIUSAAMINEN on pahoinpitelyrikos.

Petri Nurminen (petri.nurminen(miukumauku)nic.fi)

Allekirjoita adressi ilman sisäänkirjautumista

*Etunimi
*Sukunimi
*Paikkakunta
*Maa
Lapsia
Sähköpostiosoite
Näytetäänkö allekirjoituksesi kaikille?
Sähköpostiosoitettasi käytetään ainoastaan varmentamaan allekirjoituksesi.

Facebook-käyttäjät

Adressit.com:n rekisteröityneet käyttäjät

Email
Salasana
pikavipit historiaan - Pikavippifirmat ovat makean elämän katkera suola. Monesti juuri täysi-ikäiseksi tulleet huomaavat taivaan auenneen kun vain tekstiviestillä rahaa tul...
Suomen elinkautistuomioita muutettava jyrkästi - Eduskunnalle Me allekirjoittaneet vaadimme,että Suomen  koko rikoslakia on tiukennettava jyrkästi! Vaadimme laki...
Salatut elämät eivät saa loppua 2010! - Joka arki-ilta kello 19.30 tuleva Salatut elämät aiotaan lopettaa televisiosta vuonna 2010. Tämän adressin tarkoitus on estÃ...
IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ - Vapo on saastuttanut vesistöjämme turvesoiden jätevesipäästöillä jo vuosikymmeniä. Se ei ole noudattanut luvissa vaadittuja jätevesim...
Sponsoroi tukemasi adressi tähän yläpuolelle 5 eurolla viikoksi. Lisätietoja ja tilauslomake.