Paremman leivän puolesta.

Paremman leivän puolesta!

Kauppojen leipävalikoimissa valmiiksi viipaloitujen leipien osuus on kasvanut huolestuttavasti. Tämän ilmiön seurauksena menetämme jatkuvasti hyvältä maistuvia leipälaatuja.

Valmiiksi viipaloitujen leipien valmistuksessa joudutaan keskittymään lähinnä leivän koneellisiin leikkausominaisuuksiin makuominaisuuksien jäädessä vähemmälle huomiolle. Näin meille tarjotaan yhä enenemässä määrin erilaisia ”mössöjä”, joista puuttuvat kokonaan rapeat kuoret.

Jokainen ei aivan nuori tietää, että leipien hyvä maku saadaan aikaiseksi rapeilla kuorilla parhaiden makujen keskittyessä kuoriin ja niiden alle.

Tämä on vetoomus valmiiksi viipaloimattomien leipien valmistuksen lisäämiseksi, ja adressi tullaan toimittamaan vähintään kahdelle koko maahan leipiä valmistavalle yritykselle, jos adressin allekirjoittajia löytyy tarpeeksi.