Lahden linja-automaksut halvemmiksi
Tällä adressilla vaaditaan Lahden kaupungin järjettömien linja-automaksujen alennusta. Linja-automaksuja korotetaan tasaiselle 10 sentin vuositahdilla ja jo nyt lippujen hinnat ovat Suomen suurimmat.
Nuoret joutuvat maksamaan huiman aikuisten kertalipun hinnan, tällä hetkellä 2.70 euroa, täytettyään 12 vuotta. Koululaisille tai opiskelijoille ei ole minkäänlaisia alennuksia, ja monille linja-auto on se ainoa kulkuväline. Myös eläkeläisille hinnat ovat samat.
Alle neljävuotiaat pääsevät matkustamaan ilmaiseksi, mutta sen sijaan rattaista/vaunuista joutuu maksamaan erillistä korvausta. Lasten kertalipun hinta nousee samaa tahtia kuin aikuisten.
Vuosittaisessa nuorten Lahden kaupungin johtajille toimitettavassa Kärkihanke-listassakin on ollut jo ainakin kolmena vuonna peräkkäin ykköstoiveena bussilippujen hintojen alennus. Kaupungin johto ei ole huomoinut asiaa, eikä nuorille ole toimitettu kunnon syytä tähän. Kärkihanke on osa Aivovalta-projektia, josta lisätietoa osoitteessa www.nuorilahti.net/aivovalta
Monille nuorille ja lapsille viikkorahan suuruus on noin 5 euroa, ja sitä päivää odotetaan kun on saanut säästettyä ja pääsee kaupunkiin tuhlailemaan. Mielialaa laskee se, että edes yhden viikon viikkorahat eivät riitä edestakaisiin bussimaksuihin. Entäpä jos joudut kulkemaan kahdella bussilla? Tai eläkeläiset ja opiskelijat, joiden tulot eivät ole todellakaan suurimmasta päästä?
Adressi on tarkoitus toimittaa Lahden kaupungin päättäjille, jos nimiä tulee tarpeeksi paljon. Allekirjoittaneiden ei tarvitse tietenkään olla lahtelaisia, riittää, jos asia vain tuntuu väärältä.
Jutta Linna Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
42928 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10378 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1048 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
690 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
576 Luotu: 12.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
131 Luotu: 16.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
103 Luotu: 13.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
651 Luotu: 06.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
89 Luotu: 15.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
74 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
64 Luotu: 18.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
56 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
805 Luotu: 21.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1700 Luotu: 01.05.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
50 Luotu: 09.06.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2762 Luotu: 08.04.2024
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20800 Luotu: 20.03.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
673 Luotu: 04.05.2025