Loviisan kirkon pyllykuviot halutaan säästää edes osin
Loviisan sanomat uutisoi 15.11.2011 Loviisan kirkon epäonnistuneen penkkien maalausurakan aiheuttamista vahingoista, joihin kuului sekä kirkkoväen aikaansaamat takamusten jäljet että istujien vaatevahingot. Jälkiä löytyi 375 kappaletta.
Uutinen levisi kautta maailman kulovalkean tavoin ja Facebookissa Loviisan kirkon pyllykuviot-ryhmä on kerännyt yli 1000 tykkääjää, jotka vaativat penkkikuvioita säästettäväksi.
Nyt kaikki penkit on päätetty maalata uudellen ja uuden maalausurakan on tarkoitus alkaa vapun jälkeen. Me allekirjoittaneet vaadimme, että 1-2 kirkonpenkkiä säästettäisiin kulttuurihistoriallisesta syystä tuleville sukupolville nähtäväksi. Loviisan kirkon ainutlaatuiset pyllykuviot eivät mielestämme loukkaa hyvää makua, eivätkä halvenna sen enempää kirkkoa tai seurakuntaa. Tiedossamme on, että ylimääräisiä kirkonpenkkejä on olemassa varastossa, joten käytännössä yhden tai kahden penkin säästäminen ei ole mahdotonta.
Pyllykuvioisten penkkien kohtaloa voidaan pohtia säästöpäätöksen jälkeen: lahjoitetaanko ne jonnekin vai olisiko jokin taho kiinnostunut ostamaan ne säilyttääkseen palan loviisalaista historiaa.
HUOM!!! Penkkien hionta- ja maalaustyö on alkanut jo. Yksi penkki on luvattu säästää 22.5. asti, jolloin tekemämme aloite käsitellään kirkkovaltuustossa.
Adressi luovutetaan uudelleen ennen 22.5. pidettävää kirkkovaltuuston kokousta.
Minna Lindström Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
46440 Luotu: 02.06.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
876 Luotu: 17.07.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
819 Luotu: 25.07.2025
Bevarande av Parfix - Parfixin säilyttäminen
685 Luotu: 26.07.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2429 Luotu: 22.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10941 Luotu: 09.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
423 Luotu: 30.06.2025
Huoli Oripään Palvelutalon asukkaiden ruuasta.
281 Luotu: 25.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
273 Luotu: 07.07.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
310 Luotu: 01.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
251 Luotu: 03.07.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
374 Luotu: 30.06.2025
Vetoomus Turun kaupungintalolle: Nostakaa Palestiinan lippu Ukrainan rinnalle — Vastavuoroinen ele tasa-arvon puolesta
228 Luotu: 29.07.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1906 Luotu: 12.06.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
196 Luotu: 21.07.2025
Vetoomus Taivassalon Ankkurin ja Poijun toiminnan turvaamiseksi
184 Luotu: 16.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
162 Luotu: 10.07.2025
Rantavalvonta Kalajoen hiekkasärkille
140 Luotu: 26.07.2025
Linja-auto linjan 120 muutos peruttava, auto pitää käydä Kokkilan rannassa kääntymässä.
136 Luotu: 22.07.2025
Ei kuntoportaita pulkkamäen tilalle Littoisten pururadalle.
135 Luotu: 10.07.2025