Adressit.com

Mallinkaisilla vastustetaan tuulivoimaloita

Me allekirjoittaneet Janakkalan Mallinkaisten kylän ja lähikylien vakituiset asukkaat sekä kesäasukkaat vastustamme Hämeen Liiton ehdotusta sisällyttää tuulivoimala-alue Hämeen maakuntakaavan toisen vaiheen kaavaan Mallinkaisille.
Tuulivoimala-alueiden perustaminen ja kaavoittaminen on riistäytynyt asiantuntijoiden ja päättäjien käsistä. Kokonaiskontrolli suunnitteluun selvästikin puuttuu, ja hyvä tarkoitus on vesittymässä ja riistäytymässä tuulivoimala-alueiden ripotteluksi sinne tänne vaillinaisten selvitysten perusteella. Tiedotusvälineissä on esitetty tietoja, että tuulivoima-alueita olisi erilaisiin maakuntakaavoihin yms. vireillä jo 600 ympäri Suomea. Haittoja vähätellään eikä pyritä haittojen minimoimiseen keskittämällä tuulivoimala-alueita järkevästi niin, ettei niitä nousisi ”joka niemeen, mäkeen ja saarelmaan.”
Mallinkainen ei ole suinkaan sellaista erämaata, jossa tuulivoimalan haitat olisivat vähäiset – tuskin ne toki olisivat erämaassakaan. Mallinkainen on taajamien lähimaaseutua, joka Janakkalan kunnankin suunnitelmissa on nostettu kyläasutuksen kehittämisen alueeksi. Mallinkaisilla on noin kaksisataa asukasta, lähikylissä useita satoja lisää ja kesäasukkaita useilla lähijärvillä satoja. Tuulivoimalat haittaisivat ainakin tuhannen ihmisen arkielämää.
Tuulivoimaloiden maisemahaitta olisi Mallinkaisilla huomattava. Jo havainnekuvat osoittavat, että voimalat näkyisivät kauas mm. Tanttalan ja Turengin suuntiin. Ne näkyisivät todennäköisesti myös Mallinkaistenjärven Hirvisalon saareen, jossa on neliökilometrillä koko Kanta-Hämeen suurin kesäasuntotiheys. Havainnekuvat lienee laadittu nykyisten tuulivoimaloiden keskikoon mukaan, mutta sekä tiedotusvälineissä että Tuulivoimayhdistyksen tiedotteissa on kerrottu tuulivoimaloiden lähivuosina kasvavan. Euroopassa on jo tuulivoimaloita, jotka ovat 124-metristä Tampereen Näsinneulaa korkeampia. Iin Olhavan voimaloiden lakikorkeus tulee olemaan jo 195 metriä. Julkisuudessa on ennustettu suurimpien voimaloiden olevan pian 300-metrisiä. Maisemahaitta olisi siis todella suuri.
Suuret teollisen kokoluokan, yli 2 Mw:n tuulivoimalaitokset aiheuttavat voimakasta melua, joka koetaan erittäin häiritsevänä. Etenkin melun matalataajuisuus ja amplitudimodulaatio vaikuttavat häiritsevyyteen ja tuulivoimalaitosten melu koetaan esimerkiksi liikenteen meluun verrattuna selvästi häiritsevämmäksi. On tutkittu, että tuulivoimalan 40 dB(A):n melu vastaa 70 dB(A):n liikennemelua. Tämä johtuu tuulivoimalamelun jaksollisuudesta, kapeakaistaisuudesta ja bassotaajuuksille painottuvasta äänestä, joka vaimenee hitaasti ja tunkeutuu seinärakenteiden läpi. Melumallinnuksissa on epävarmuuksia. Haminassa tuulivoimalat ovat olleet öisin käyttökiellossa lupa-arvon ylittävän melun vuoksi, vaikka Haminan hankkeen meluselvityksen mukaan haittoja ei pitänyt olla. Haminassa on tehty tuulivoimamelun pitkäaikaismittauksia, joiden mukaan tulokset ovat ylittäneet sosiaali- ja terveysministeriön asumisterveysohjeen matalataajuisen melun raja-arvot. Nykytiedolla yhden voimalan meluturvaetäisyys on 2 - 2,5 km, useiden voimaloiden alueen 3,5 - 4,5 km. Näin suurta aluetta ei Mallinkaisilla yksinkertaisesti ole. Tanskassa tuulivoimaloiden matalataajuusmelu ei saa enää ylittää 20 desibelin rajaa, Suomessa missä kokemusta tuulivoimaloista ja siten myös niiden haitoista on edelleen vähän, raja-arvot melulle ovat väljemmät –tuskin kovin pitkään. Lainsäädäntö vain on – kuten usein – lobbareita jäljessä.
Melun lisäksi tuulivoimalaitokset aiheuttavat häiritsevää varjovälkettä roottorin lapojen kulkiessa auringon editse. Välkkeen häiritsevyyttä kuvaa se, että asutuksen lähellä Ruotsissa välkettä ei saa esiintyä yli 8 tuntia vuodessa. Suomessa vastaavaa määräystä ei ole. Tuulivoimalaitoksiin vaaditaan voimakkaat lentoestevalot, jotka lisäävät ihmisten kokemaa valosaastetta. 
Alue jolle tuulivoimaloita Mallinkaisilla kaavaillaan, on kyläläisten ja lähiseuduilla asuvien tärkeää lähivirkistysaluetta. Luontoelämykset, marjastus, sienestys, metsästys, lenkkeily ja suunnistaminen kärsisivät voimaloista. Myös liikenne lisääntyisi, teitä pitäisi rakentaa lisää ja asutuksen lähellä sijaitseva erämaamainen alue muuttuisi ikään kuin teollisuusalueeksi. 
Ennen tuulivoimala-alueiden sisällyttämistä Hämeen maakuntakaavaan olisi myös paikallaan selvittää julkisesti maakunnan eri alueiden tuulivoimala-alueiksi soveltuvuutta selvittäneiden konsulttien ja konsulttitoimeksiannoista päättäneiden tahojen mahdollisia taloudellisia sidonnaisuuksia esimerkiksi alan yrityksiin.
Näillä perusteilla esitämme, että Hämeen maakuntakaavan toiseen vaiheeseen ei sisällytettäisi tuulivoimala-aluetta/tuulivoimaloita Janakkalan Mallinkaisille.

Janakkalassa 24.2.2014

Mallinkaisten kyläyhdistys
sekä allekirjoittaneet yksityishenkilöt