"Mikkosten maailma" tv-ohjelma jäätävä yhteen jaksoon!
Mikkoset ovat saaneet jo liikaakin medianäkyvyyttä yksipuolisille "totuuksilleen".
Ei voi olla ajattelematta että kaikki aiheutettu kohu tähtäsi alunperinkin tälläiseen omaan tv-ohjelmaan.
Kun todennäköisesti koko ohjelma on tarkoitettu vain Mikkosten "totuuksien" julistamiseen ja oman erinomaisuuden korostamiseen, on tämä todella turha hanke. Ellei se ole jopa haitaksi kaikenlaiselle perheisiin liittyvälle, asiapohjaliselle, keskustelulle.
Kun vielä tarkoituksena on järjestää jonkunlainen "äänestys" tv-ohjelman jatkosta, on asiallista puuttua asiaan jo aikaisessa vaiheessa vastustuksen merkeissä. Ilmeisestihän äänestyksessä ei voi antaa kuin "kyllä"-äänen eli jatko taitaa olla ohjelmalle varmaa.
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleinen tietosuoja-asetus (GDPR) edellyttää perusteltua syytä henkilötietojen säilyttämiselle sekä sitä, että tietoja säilytetään mahdollisimman lyhyen aikaa. 377 |