Kyseenalaistatko Nato-sopimuksen laillisuuden? Allekirjoita!

 

Vaatimus virallisen vakuutuksen antamisesta Suomen kansalle Naton isäntämaasopimuksen laillisuudesta

 

Vaadimme Suomen presidenttiä, hallitusta, eduskuntaa ja sopimuksen allekirjoittanutta puolustusvoimain komentajaa antamaan virallisen vakuutuksensa Suomen kansalle:

 

  • valtiomme suvereeniteetin/täysivaltaisuuden muuttumattomuudesta ja vaarantumattomuudesta isäntämaasopimusta koskevan yhteisymmärryspöytäkirjan allekirjoittamisen seurauksena

  • sopimuksen lainmukaisuudesta

 

Tämän lisäksi hallituksen tulee perustella suvereniteetti/täysivaltaisuus –käsite, johon se isäntämaasopimusta kommentoidessaan on viitannut. Suvereeniteetti ei saa tässä tapauksessa muuttua absoluuttisesta suhteelliseksi tai lieventyneeksi.

 

Jos yllämainitut tahot eivät pysty virallista vakuutustaan tai perusteluaan Suomen kansalle antamaan, vaadimme kyseisen sopimuksen julistamista mitättömäksi, ellei siitä järjestetä eduskunnassa asianmukaista käsittelyä ja äänestystä. Lisäksi sopimus tulee mahdollisen eduskunnan hyväksynnän jälkeen saattaa voimaan valtionsisäisesti siten kuin laissa on määrätty.

 

Ilman vaatimustemme mukaista vakuutusta tai sopimuksen mitätöintiä tai eduskunnan äänestystä tai lainmukaista voimaansaattamista, annamme eduskunnalle, hallitukselle ja presidentille epäluottamuslauseemme.

 

Huomioitavaa

 

Tämä ei ole kannanotto Naton isäntämaasopimuksen puolesta tai tai sitä vastaan. Vaatimuksen tarkoituksena on vahvistaa Suomen kansan luottamusta äänestämäänsä eduskuntaa, hallitusta, presidenttiä ja näiden nimittämiä virkamiehiä kohtaan isäntämaasopimusta koskevan yhteisymmärryspöytäkirjan allekirjoittamisen laillisuuden osalta.

 

Mikäli Naton isäntämaasopimus ei velvoita Suomea vastaanottamaan Nato-maiden joukkoja alueilleen missään tilanteissa, ja jos sopimus todella on lainmukainen olematta ristiriidassa minkään aikaisemman voimassa olevan lain tai sopimuksen kanssa, virallisen vakuutuksen antamisen ei pitäisi olla liikaa vaadittu.