Adressit.com

Nord Stream - Ei Kaasuputkihankkeelle

Itämeren alla kulkevan, vuonna 2010 valmistuvan Venäjän ja Saksan välisen maakaasuputkihankkeen viranomaisselvitykset pääsevät lähiaikoina käyntiin. Viipurista Greifswaldiin vedettävän putken pituus on 1200 kilometriä, ja sen on määrä olla toiminnassa vuonna 2010.

Kaasuputken siirtokapasiteetti on alkuvaiheessa 27,5 miljardia kuutiometriä vuodessa. Rinnakkaisputken myötä siirtokapasiteettia voidaan lisätä 55 miljardiin kuutiometriin vuodessa.

Euroopan unioni tarvitsee merkittäviä määriä lisää maakaasua lähivuosina. Sen vuoksi komissio on korostanut, että suunniteltu kaasuputki Itämeren alle on sen tärkeimpiä energiaprojekteja lähivuosina. Hankkeella onkin erikoisasema Ten-verkostossa (Trans European Network).

Sveitsin Zugissa päämajaansa pitävä Nord Stream-yhtiö suunnittelee, rakennuttaa ja operoi kaasuputkihanketta. Sen omistavat Gazprom, jolla on 51 prosenttia yhtiön osakkeista sekä Wintershall and E.ON Ruhrgas. Nord Stream-nimi korvaa hankkeen, joka tunnettiin nimellä Negp.

”Vuonna 2015 kaasuputki tyydyttää 25 prosenttia EU:n alueella tarvittavasta lisämaakaasun tarpeesta”, sanoo yhtiön toimitusjohtaja Matthias Warnig.

Warnig korostaa, että yhtiö tiivistää yhteistyötä Itämeren alueella ja EU:ssa kaasuputken suunnittelun edetessä.

Viimeisten kuuden kuukauden aikana on käynnistetty viranomaisprosessit Itämeren valtioiden kanssa. Marraskuun puolivälissä lähetetään virallinen tiedonanto Suomelle, Venäjälle, Ruotsille, Tanskalle, Saksalle, Puolalle, Latvialle, Liettualle ja Virolle, joita hanke koskettaa joko talousvyöhykkeenä tai aluevesien kautta.

Lähikuukausien neuvottelujen jälkeen käynnistyvät myös ympäristövaikutusten arvioinnit, joiden on tarkoitus olla valmiina ensi syksynä.

Itämeren kaasuputken halkaisija on 1220 millimetriä ja suunniteltu paine 220 baria, mikä riittää koko matkalle. Kunnossapitoa ja turvallisuutta varten reitin varrelle rakennetaan huoltokeskus.

Kaikkiaan Eurooppaan tulevien uusien maakaasuputkistojen yhteenlaskettu kapasiteetti on 140 miljardia kuutiota. Suomelle tuo putki on todella suuri turvallisuusriski ympäristötuhoja unohtamatta. Euroopan ei pitäisi joutua entistä syvempään riippuvuuteen Venäjän energiasta.

Asiasta ei tulisi tehdä päätöksiä ilman yleistä mielipidettä kansalaisia kuulematta.