Nuoret versus alkoholimainonta

Suomen lain mukaan lapsille ja nuorille suunnattu alkoholimainonta ei ole sallittua. Miten lapsille suunnattu mainonta määritellään? Eikö se sitten muka vetoa nuoriin, kun kauniit, nuoret ihmiset tanssivat ja leijailevat vaahdon seassa mainoksessa? Entä ne kaikki siideripullot, joiden etiketitkin näyttävät herkullisilta? Tai energiajuomanmakuinen lonkero? Kuka oikein on mennyt päättämään, etteivät ne mukamas kiinnitä nuorten huomiota. Meitä nuoria tuppaa muutenkin kiehtomaan kaikki kielletty, mutta pitääkö sitä vielä oikein mainostaa?

Entä oletko koskaan tullut ajatelleeksi, ettei suora mainonta ole ainoa tapa yrittää vaikuttaa herkkiin mieliimme? Maailma on kehittänyt päämme menoksi pirun salakavalia mainonnan keinoja. Sanooko piilomainonta tai tuotesijoittelu sinulle mitään? Ruokaohjelmissa ynnä muissa huoneen nurkassa vilahtelee aina silloin tällöin pienelle sohvapöydälle punaiselle liinalle asetettu punkkupullo etiketti sievästi suoraan kohti kameraa ja saippuasarjoissa sidukkapullot on huolellisesti aseteltu bileissä keittiönpöydän reunalle ja piknikillä punaruudullisen liinan nurkkaan.

Entä Big Brother? Välillä tuntuu, että ohjelman ainoana ideana on sulkea osallistujat koe-eläinten lailla eroon muusta maailmasta, antaa heille alkoholia ja tehdä rahaa heidän örvellyksellään. Ja näitä ohjelmia pienetkin lapset saattavat katsoa päivittäin!  Vaadimme että mokomista hapatuksista päästään, eivätkä ne saa enää vaikuttaa jokapäiväiseen elämäämme. Ei alkoholimainonnalle!


Haloo Herttoniemi –ryhmän puolesta Siiri    Ota yhteyttä adressin tekijään