Pelkosenniemelle uusi koulu ja kirjasto!
Pelkosenniemen vuonna 1965 valmistunut koulu- ja kirjastorakennus on pahasti vaurioitunut ja huonon sisäilmansa vuoksi riski rakennuksessa työskenteleville ja asioiville. Sen osoitti syksyllä 2015 tehty kuntotarkastus. Osalle koululaisia ja henkilökuntaa on tästä aiheutunut vakavia oireita.
Me allekirjoittaneet haluamme panostaa 100-vuotisen kunnan tulevaisuuteen ja vetoamme uuden monitoimitalon rakentamisen puolesta. Uusi, viihtyisä eri-ikäisten monitoimitilaksi muuntautuva koulu- ja kirjastorakennus liikuntatiloineen olisi kunnan vetovoimatekijä.
Emme halua veroeurojamme käytettävän vanhan koulun korjaukseen (arvio n. 1milj.), koska on hyvin epävarmaa saadaanko koulusta siten puhdas ja turvallinen.
Uusi rakennus maksaa noin 2-3 miljoonaa euroa. Siihen voidaan hakea tukia ja sponsoreita.
Vaadimme myös, että koululle ja kirjastolle osoitetaan mahdollisimman pian uudet ja turvalliset toimitilat.
Allekirjoitamme uuden koulun ja kirjaston puolesta!
Nimien keruu tähän adressiin 15.-28.2.2016. Adressi luovutetaan Pelkosenniemen kunnanhallitukselle ma 29.2.2016.
Pelkosenniemen uuden koulun ja kirjaston puolesta Ota yhteyttä adressin tekijään
Adressin tekijä on sulkenut tämän adressin.Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme poistaneet allekirjoittajien henkilökohtaiset tiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51006 Luotu: 02.06.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
392 Luotu: 21.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
273 Luotu: 10.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
169 Luotu: 09.08.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
63 Luotu: 12.08.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
312 Luotu: 03.07.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1062 Luotu: 25.07.2025
Kielletään burkat, niqabit ja alaikäisten tyttöjen huivit – lapsen oikeudet ja turvallisuus ensin!
43 Luotu: 12.08.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
218 Luotu: 23.06.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
40 Luotu: 07.08.2025
Perniön yhtenäiskoulun yläkoulun ja Perniön lukion tilaratkaisuja käsiteltävä huolellisesti, kustannustehokkaasti ja perniöläisiä kunnioittaen
268 Luotu: 10.08.2025
Vetoomus Turun kaupungille: Nostakaa Palestiinan lippu – Vastavuoroinen ele tasa-arvon ja solidaarisuuden puolesta
339 Luotu: 29.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
310 Luotu: 07.07.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
856 Luotu: 10.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11072 Luotu: 09.06.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
239 Luotu: 29.07.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
932 Luotu: 17.07.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2439 Luotu: 22.03.2025
Suojellaan kotiseutua – Ei tuulivoimaloita Ikaalisiin!
129 Luotu: 25.03.2025
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
15951 Luotu: 20.10.2022