Pidetään Suomi turvallisena

Me allekirjoittaneet vaadimme Suomen hallitukselta voimakkaita päätöksiä, joilla voidaan turvata Suomessa asuvien ihmisten turvallisuus radikalismin ja terrorismin varalta.

1) Kaikille kriisialueille terroristijoukkoihin liittyneille pitää määrätä maahantulokielto, vähintään 3 vuodeksi. Tämä koskee erityisesti barbaarimaiseen ISIS-joukkoihin, sekä muihin Isistä (Daesh) kannattaviin terroristijoukkoihin liittymisen, riippumatta henkilön taustasta.

2) Maahantulokiellon umpeuduttua tulee harkita henkilön kansalaisuuden poistamista kokonaan ja karkoittamista Suomesta. Hallituksen tulee siis ripeässä ajassa valmistautua lakimuutokseen tämän suhteen.

3) Vaadimme puolustusvoimille ja suojelupoliisille valtuuksia verkkovalvontaan ja ulkomaan tiedusteluun, jolla hankittaisiin tietoja sekä henkilöistä että tietojärjestelmistä. Oikeudet voitaisiin toteuttaa Ruotsin mallin mukaisesti siten, että signaalitiedustelulle tarvitaan lupa tuomioistuimesta ja siten, ettei tiedustelua saa tehdä sellaisessa tapauksessa, jossa molemmat, sekä viestin lähettäjä että vastaanottaja ovat Suomessa.

4) Vaadimme myös Suomessa toimivien imaamien pätevyyteen puuttumista, jotta Suomessa toimivissa moskeijoissa ei julistettaisi länsimaisen demokratian vastaisia, ääri-islamistisia ajatuksia.

 

Näillä toimilla uskomme hallituksemme pystyvän turvaamaan paremmin suomalaisen yhteiskunnan turvallisuuden ja edesauttamaan rauhallista rinnakkaiseloa maassamme.