Yleisradion oikaistava väärät väitteet Slovenian pääministerin lahjomisesta ja Julkisen Sanan Neuvos
Ylen MOT-ohjelmassa väitettiin 1.9.2008, että suomalainen Patria olisi lahjonut Slovenian pääministeriä Janez Jansaa. Ohjelman toimittajan mukaan Jansa olisi ottanut lahjuksen vastaan. Slovenia on pieni EU-maa entisen Jugoslavian alueella. Asia herätti suurta kansainvälistä huomiota ja Jansa ja hänen puolueensa hävisivät ohjelman seuraksena parlamenttivaalit.
Joulukuussa 2008 MOT-ohjelman toimittajat kiistivät useissa lehtihaastatteluissa koskaan väittäneensäkään, että Jansa olisi saanut Patrialta lahjuksia. Tarkoitus oli kuulemma vain väittää, että Patria oli aikeissa lahjoa slovenialaisia poliitikkoja. Yle ei kuitenkaan ole oikaissut vääriä väitteitä, vaikka toimittajat ovat itsekin tunnustaneet valehdelleensa asiassa.
MOT-ohjelmasta on laadittu kantelu Julkisen sanan neuvostoon. Kantelu on kokonaisuutena luettavissa täältä: http://johaneurovaali.blogit.uusisuomi.fi/2009/03/06/yleisradio-valehteli-slovenian-paaministerin-lahjomisesta-oikaisu-edelleen-tekematta/
Me allekirjoittaneet katsomme, että Yle ja MOT-ohjelma ovat häikäilemättömästi käyttäneet sananvapautta väärin esittämällä virheellisiä väitteitä ja jättämällä ne oikaisematta.
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Julkisen sanan neuvosto käsittelee ko. MOT-ohjelmaa koskevan kantelun ja että Yle oikaisee väärät väitteet.
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleinen tietosuoja-asetus (GDPR) edellyttää perusteltua syytä henkilötietojen säilyttämiselle sekä sitä, että tietoja säilytetään mahdollisimman lyhyen aikaa. 13 |