Halla-aho PS:n johtoon!

Me allekirjoittaneet vaadimme ehdottomasti tai ainakin toivomme mitä nöyrimmin, että Timo Soini luopuisi Perussuomalaiset rp:n puoluejohtajan virasta ja hänen tilalleen nimitettäisiin maamme ja ehkäpä koko maanosamme, ellei peräti koko maailman johtava kansallismielinen älykkö ja ajattelija, kirjoittaja ja mielipidevaikuttaja, tuleva Helsingin kaupunginvaltuutettu tohtori Jussi Halla-aho.

Timo Soini on tehnyt hyvää, suorastaan upeaa, tai ainakin kohtalaista työtä Perussuomalaiset rp:n johdossa, mutta muuttunut tai muuttumassa oleva maailmanpoliittinen tila on asettamassa myös suomalaiset poliittiset puolueet ja kansalaisjärjestöt aivan uudenlaisen tilanteen eteen. Siksi puoluejohtoonkin tarvitaan uutta verta (huom! kuvaannollisesti!), ja paras, ellei peräti ainoa mies tähän vaativaan tehtävään ja toimeen on tohtori Jussi Halla-aho.

----------------
Tiedoksi: Adressin laatija ei ole Perussuomalaiset rp:n jäsen, eikä myöskään tunne Jussi Halla-ahoa henkilökohtaisesti eikä ole millään lailla kytköksissä em. tahoihin.