Adressit.com

PYSÄKÖINNINVALVONNAN LAKIMUUTOS JA LUVANVARAISUUS

Pysäköinnin valvominen on pikaisesti saatava muotoiltua uuteen lakiin. Uusi tilanne (Korkeimman oikeiden päätös 3/2010) tekee Parkcomin, Parkpatrolin sekä lukuisten pienempien yksityisten pysäköintivalvonnan yritysten toiminnan uudelleen tarkastelun kohteeksi ja pysäköintiin ja maksamiseen liittyvät sotkut jatkuvat, koska nyt aiemmin maksamattomat maksut lähtevät perintään.

Pysäköinnin valvonta aiheuttaa toimeksiantajalle urheiluseura, taloyhtiö, kauppakeskus, kauppa ym. toimeenpanijalle kuluja, jotka siirtyvät maksuihin, hintoihin ja tulevat kuitenkin asiakkaiden tai asukkaiden maksettavaksi. Virheellinen pysäköinti on todellinen ongelma ja kumuloituu siihen, että tilanne on ollut pitkään sekava. Räikeimmät väärin ja vaarallisesti pysäköidyt autot sakotetaan kuntien tai poliisin toimesta. Autojen siirrot mm. pitkään seisoneiden osalta ja romuksi muuttuneiden osalta hoituu pitkälti kunnallisen puolen osalta. Tämä jako ei ole yksityisten pysäköinnin valvojien kohdalla selvä, kuka hoitaa jatkossa tällaiset tapaukset. Mikäli yksityinen pysäköinnin valvonta tulee lakiin sen muotoisena kuin yritykset toivovat siitä tulee sopimusten kautta rahasampo yrityksille saadun toimeksiantajan sopimuksen kautta sekä pysäköintimaksujen kautta. Pysköintimaksujen tulee sitten olla oikeus myös urheiluseuraoilla, kannatusyhdistyksillä ym. taloyhtiöillä, joille voidaan myöntää tähän lupa. Luvattomuus villiinnyttää muuten tilanteen.

Autoliitto on antanut seuraavan kannanoton asiaan: Menettelytapojen ja oikeusturvan kannalta olisi yksinkertaisinta, jos pysäköinninvalvonta sekä julkisilla että yksityisillä paikoilla voitaisiin hoitaa julkisen pysäköinninvalvonnan ja poliisin toimesta. Pysäköinnin valvontaa harjoittavat kunnat ovat osoittaneet mielenkiintonsa kunnalliseen nopeusvalvontaan ja näin ollen niillä voisi olla valmiutta laajentaa myös pysäköinninvalvonta- toimintaansa nykyisestään. Pysäköinninvalvonta on monissa suuremmissa kaupungeissa hyvin tuottavaa toimintaa. Ennen yksityisen valvonnan laajentamista tulisi selvittää edellytykset laajentaa nykyistä valvontatoimintaa.

Mikäli yksityinen pysäköinnin valvonta tulee voimaan mielekkäästi myös laissa on taattava, että sopimus pysäköinnistä on helposti todettavissa ja ehdot on määrättävä laissa. Lupa, joka pysäköintiin vaaditaan, on oltava saatavissa heti eli kun ajaa yksityisalueelle voi hakea vaivatta lupaa pysäköintiin tai maksaa sen. Lukuisia epäselvyyksiä on myös olemassa ja niitä syntynyt: auton pysäköinyt on kuljettanut yksityisalueelle toinen henkilö - miten varmistetaan, että maksajaksi ei tule iäkäs henkilö, jonka autoa lainataan avustajalle tai sairastunut henkilö ei pääse hakemaan autoaan ja se jää yksityiselle alueelle tästä syystä pidemmäksi aikaa, auto vikaantuu ja sitä ei saada heti pois alueelta, ym.

Yksityisalue on siis pysäköinnin ja myös valvonnan osalta yksityistä, joten myös vartointi on otettava huomioon. Mikäli jättää auton yksityisalueelle voidaan olettaa, että yksityisaluetta valvotaan eli vartioidaan siten kuin se kohtuudella on mahdollista, että jätettäessä yksityiselle alueella ja maksettaessa pysäköinnistä se eroaa siitä, että ajoneuvo jätetään mihin muualle tahansa. Tämä tulee olla sopimuksessa myös eritelty.

Ehdotan samalla, että toimeksiantajat eivät tee sopimuksia yksityisten pysäköintiyritysetn kanssa toistaiseksi, että ei epäselvyydet ja riidanalaisuudet ala taas uudestaan.

Lyhesti vaatimus: Laki pysäköinnin valvonnasta ja luvanvaraisuudesta ja selkeäkieliset toimnintasohjeet saatava pian käsittelyyn.