Mainos: Monster.fi - Tuhansia työpaikkailmoituksia. Myös kesätyöpaikkoja ilmoitettu.
Adressi | Allekirjoitukset (545) | Keskustelu (0) | Tilastot

Ei Railport-logistiikkakeskusta Riihimäen Vahteristoon

Noin 150 hehtaarin suuruinen sisämaan logistiikkakeskus Railport rekka- ja konttiterminaalialueineen esitetään sijoitettavaksi Riihimäen kaupungin eteläreunaan Vahteristoon ja osittain Korttiomäen uuden asuinalueen viereen. Hanketta suunnitellaan pääosin maille, joita kaupunki ei edes omista. Toteutuessaan keskus veisi maat ja talon noin kymmeneltä perheeltä sekä elinkeinon kahdelta maanviljelijältä. Lisäksi hankkeen alle jäisi alussa yksi hevostila, myöhemmin mahdollisesti toinenkin.

Lehdissä on esiintynyt lukuisia harhaanjohtavia tiedotuksia ja hanke on esitelty ikäänkuin valmiina ja varmasti toteutuvana, vaikka kaavoitusta ollaan vasta käynnistämässä.

Samaan aikaan Riihimäki on saamassa ensimmäisen luonnonsuojelualueensa Vahteristoon, joka sijaitsee suunnitellun Railportin välittömässä läheisyydessä. Vahteristo on riihimäkeläisten käyttämä merkittävä ulkoilu- ja virkistysalue, jonka kautta kulkevat myös vaellus-ja latureitit Hyvinkäälle.
Vahteristo on kaunista luonnonläheistä maalaismaisemaa. Tuskinpa ympärivuorokautinen melu ja kolina, valtava valaistus ja jatkuva tavarajunien ja perävaunurekkojen liikenne suurine siltakomplekseineen rautatien yli lisäisi alueen viihtyisyyttä.

Lisäksi Vahteristosta on löytynyt esihistoriallisia muinaislöytöjä ja alueella asuu myös suojeltavia eläimiä.

Lisätietoja:
Andreas Johansson
andreas.johansson@elisanet.fi

Andreas Johansson (andreas.johansson(miukumauku)elisanet.fi)

Adressi | Allekirjoitukset (545) | Keskustelu (0) | Tilastot
Rekisteröitymättömät käyttäjät
*Etunimi
*Sukunimi
*Paikkakunta
Saako nimesi julkistaa netissä?
* tarkoittaa kenttää, joka on pakko täyttää
Rekisteröityneet käyttäjät (Unohditko salasanan?)
Email
Salasana

Rekisteröityminen kannattaa

  • Kentät etunimi, sukunimi, paikkakunta ja mahdollinen email-kenttä esitäytettynä adressi-sivuilla sisäänkirjautumisen jälkeen.
  • Palvelu muistaa mitkä adressit olet allekirjoittanut. Allekirjoitettujen adressien nimimäärän kasvua voi kätevästi seurata.
  • Pystyt luomaan uusia adresseja.
  • Voit kommentoida adresseja.
  • Allekirjoitukseesi voidaan luottaa.
Rekisteröidy käyttäjäksi

Kerro tästä sivusta muille Facebookissa

Parhaat lehtitarjoukset | Kaikki lehtitarjoukset

Tarjoukset edellyttävät kestotilausta, mutta tilauksen voi perua milloin vain.

Muut mainokset

  • Monster.fi - Tuhansia työpaikkailmoituksia. Myös kesätyöpaikkoja ilmoitettu.
  • Sanapeli - Sanojen etsimistä erilaisilta ruudukoilta. Erittäin koukuttava peli.
  • Kroketti - Pelaa krokettia netissä.
Viime aikojen suosituimmat adressit
28.05.06 Adressi bensiinin korkeaa hinta
27.05.08 Kansalaisadressi Lääkelaitoksen
01.06.06 Kannabis lailliseksi
09.06.08 Lahden Ranta-Kartanon alue puis
12.06.06 Mopot 60km/h
25.06.08 Bensan hinta alemmaksi
20.04.07 Kiinan turkistarhaus inhimillis
21.05.08 Turun Eläinhoitolaa ei saa lope
02.06.08 Ari Koivunen sallitulle keikall
28.07.06 Muumilimu 1,5 litran pulloihin!
28.06.08 Vetoomus Neiden Campingin säily
30.06.08 Jonas brothers suomeen !
17.05.06 Raiskauksille kovempi tuomio!
19.01.08 Ei logistiikkakeskusta keskelle
24.06.08 Salatut elämät- sarja Dvd-Bokse
04.01.08 Salatut elämät eivät saa loppua
19.05.08 EI päivähoitomaksujen korotuksi
01.05.08 Pallas säästettävä lisärakentam
26.06.08 Kajaanista Reilun kaupan kaupun
22.12.07 Teurashevoskuljetukset EU-aluee
16.07.06 Bensaveron pudottaminen
05.05.08 Meilahden Frisbeerata Säilytett
09.06.08 Airsoft- ja paintball-harrastuk
12.06.08 DVD - julkaisut Salatut elämät
24.06.08 Adressi Vantaan koulujen säilym
Uusimmat adressit | Suosituimmat
05.07. Vetoomus kanien tuskallista lopet
05.07. Kansanäänestys kaksikielisyydestä
04.07. Uimaloiden hyppytornit takaisin k
03.07. Kiinalais skootterit pois markkin
03.07. Tero Järvenpää Bekingin kisakonee
02.07. Uudestakaupungista sähköautoja
02.07. Kauniaisten Työväen Akatemian puu
01.07. Suomen ajoneuvojen lisävalolainsä
01.07. Tenon sivujokien kalastus sallitu
30.06. Jonas brothers suomeen !
30.06. Adressi Oulun Kaupungille - lisää
30.06. 3G puhelimia saatava myös ilman k
29.06. Säästäkää Jyväskylän Bar 68
28.06. Itsenäisyydenjulistuksen muistome
28.06. Vetoomus Neiden Campingin säilytt
28.06. Kouluikäiset lapset mukaan perhee
27.06. Ari Koivusen Mikkelin keikasta sa
27.06. Pajusen puhallukset loppu
26.06. Ei yhdelle ihmiselle Habbo Hotell
26.06. Kajaanista Reilun kaupan kaupunki
26.06. Helsinki-Turku pikavuorot Lohjall
25.06. 16 venttiiliset Intel Coorelit ka
25.06. Bensan hinta alemmaksi
25.06. Vetoomus lastemme puolesta
24.06. Salatut elämät- sarja Dvd-Bokseil
Viimeksi kommentoitu | Näytä viestit
06.07. Nicolai Kielstrup Suomeen!
06.07. Täysi-iäksi 16.v
06.07. Nuuskan myynti lailliseksi Suomess
06.07. Kannabis lailliseksi
05.07. Wanhat räähkät pois kouluista
05.07. Kerjääminen julkisilla paikoilla l
05.07. Ei ikärajaa energiajuomiin
05.07. YAD - Youth Against Drugs Ry. ALAS
05.07. Bensan hinta alemmaksi
05.07. Koiratappeluista suurempi tuomio
05.07. Hollannin pedofiilipuolueen kieltä
05.07. Kiinan turkistarhaus inhimillisemm
05.07. Alkoholi laittomaksi
05.07. Psykiatrinen pakkohoito on lakkaut
Uusimmat viestiketjut | Suosituimmat
26.06. Työttömän päivärahan mielivaltain
25.06. Mopo korttiin inssi !
23.06. Uudet eduskuntavaalit järjestettä
18.06. Pasi Rautiainen takaisin telkkari
11.06. YAD - Youth Against Drugs Ry. ALA
10.06. Miten löysitte tänne?
07.06. Salattujen elämien jatkuttava
07.06. Maria Kirbatsovin karkotuspäätöks
25.05. Sauli ja Niko juontamaan euroviis
25.05. Saunalahdelta vastinetta rahalle