Tampereen yliopistosta Reilun kaupan korkeakoulu

Adressi on luovutettu Tampereen yliopiston rehtorille Krista Varantolalle perjantaina 30.1.2009. Kiitokset kaikille tukensa antaneille, kampanja arvonimen puolesta jatkuu!

Tampereen yliopistosta Reilun kaupan korkeakoulu

Allekirjoittaneet esittävät, että Tampereen yliopiston hallitus ryhtyy aktiivisesti tavoittelemaan Reilun kaupan korkeakoulun arvonimeä Tampereen yliopistolle. Tampereesta tuli keväällä 2008 Suomen ensimmäinen Reilun kaupan kaupunki. Tampereen yliopistolla on nyt mahdollisuus jatkaa kaupungin viitoittamalla tiellä ja saavuttaa ensimmäisenä Suomessa Reilun kaupan korkeakoulun arvonimi.

Arvonimi on kannanotto kestävän kehityksen puolesta. Ympäristösuunnitelmassaan vuosille 2007–2010 yliopisto on nimennyt yhdeksi tavoitteekseen hankintojen ympäristönäkökulmien huomioonottamisen. Sosiaalisen vastuun ja eettisten periaatteiden huomioiminen hankintojen teossa tukee yliopiston arvoja, ja on konkreettinen tapa toteuttaa yhteiskuntavastuuta. Saadakseen arvonimen ja ylläpitääkseen sitä korkeakoulu sitoutuu käyttämään Reilun kaupan tuotteita omissa hankinnoissaan ja tiedottamaan Reilusta kaupasta ja arvonimestä henkilökunnalle ja opiskelijoille.

Kriteerit Reilun kaupan korkeakoululle: http://www.reilukauppa.fi/?260
Tietoa kampanjan etenemisestä Tampereella: http://www.reilutampere.fi

Adressi tullaan luovuttamaan Tampereen yliopiston rehtorille tammikuussa 2009.

Tampereella 19.11.2008

Anne Kauranen
Mari Koponen
Antti Kylänpää
Helena Kyrki
Salla Sinkkonen

Reilun kaupan puolesta Repu ry:n Tampereen paikallisryhmä


Helena Kyrki (Reilun kaupan puolesta Repu ry, Tampereen paikallisryhmä)    Ota yhteyttä adressin tekijään