Mainos: Parhaat lehtitarjoukset / Kunto Plus - 2 numeroa + pilates-setti tai dieettivaaka (5,90 €)

Adressi | Allekirjoitukset (5) | Keskustelu (1) | Tilastot

Suomen tulisi kieltää rekisteröimättömien koirien jalostus.

Adressilla haetaan sitä, että Suomessa kiellettäisi kokonaan sekarotuisten koirien jalostus, sekä paperittomien koirien myynti.

Älkääkä väittäkö ettei vahinkoastumisia voi estää - siinä ajassa kun koira vahinkoastuu toisen koiran, koira voi vahinkotappaa vaikka ihmisen. - omistaja on silti vastuussa. Ja lakiin määräys, että näin tapahtuessa joutuu tekemään koiralle keinotekoisen raskauden keskeytyksen.


Pennun valinta: Miksi rotukoiran tulee olla rekisteröity?

Moni pennunostaja tahtoo itsellensä koiran, josta kaavailee "vain lemmikkiä". Silti monesti tahdotaan rotukoira - ilman papereita, tottakai, kun ei koiraa aiota käyttää näyttelyissä / kokeissa. Lisäksi onhan se paperiton koira useimmiten halvempi kuin rekisteröity rotukoira. Pitää kuitenkin miettiä mitä menettää, mitä riskejä ottaa ja mitä tukee ottaessaan paperitonta koiraa. Rekisteröidyissä rotukoirissa kun on puolensa miksi niistä papereista kannattaa maksaa.

Aloitan listaamalla tähän yleisimpiä syitä koiran rekisteröimättömyydelle:


1) Kasvattajan tietämättömyys

Tämä on syistä ehkä viattomin: pennut ovat vahinkopentuja, kahden samanrotuisen koiran jälkeläisiä, eikä nartun omistaja ole osannut ottaa selvää miten pennut saataisiin rekisteröityä.

Edelleen elää vahvasti käsitys mm. siitä, että rankan sisäsiitoksen omaavien vahinkojen jälkeläisiä ei rekisteröidä. Nämä pennut saa yhtälailla rekisteröityä kuin mitkä tahansa muutkin pennut. Samoin, jos PEVISA-ehdot eivät täyty, voi kennelliiton jalostustoimikunnalta anoa poikkeuslupaa pentujen rekisteröinnille => rekisteröidään EJ (ei jalostukseen) -rekisteriin.


2) Kasvattajan välinpitämättömyys

Nartun omistajasta on vain kiva saada pennut koirallensa. Hän ei tunne koiransa sukua tai rotua (ongelmineen) ylipäätänsä. Hän vain haluaa teettää nartullaan pennut. Useimmiten siksi, että tahtoo itse oman koiransa jälkeläisen. Hän valitsee urokseksi sen, mikä miellyttää silmää tai pahimmassa tapauksessa valitsee vain sen lähimpänä asuvan samanrotuisen koiran.


3) Pentutehtailu

Kasvattaja on HYVIN epärehellinen ja ainoa mistä hän välittää, on raha. Näitä pentutehtailijoita on olemassa kahta tyyppiä:

"Sympaattinen": Hän selittää koiranomistajille ummet ja lammet, useimmiten korostaa, kuinka tekee pentuja "rakkaudesta" koirilla, jotka elävät perheen keskellä. Hän korostaa koiriensa ihanuutta ja useimmiten mollaa kuinka paperillinen rotukoirajalostus on koirarotujen syöpä ja iso mörkö, joka tuottaa vain ongelmia.

Hän liioittelee muutenkin rodun ongelmia, jotta pennunetsijät eivät missään tapauksessa harkitsisi "riskiä" ottaa paperillista rotukoiraa, samalla pedaten pohjaa sille, että on normaalia, jos hänen myymänsä pentunsa tulee esim. allergiseksi.

"Häikäilemätön": Hän ei vaivaudu edes peittämään kasvatustoimintansa syitä. Koirat asuvat julkisesti kehnoissa olosuhteissa; koirien olot kaikessa karmeudessaan näkyvät pennunostajalle. Hän luottaa siihen, että pennunostajat hankkivat koiransa häneltä viimeistään säälin takia.



Riskejä ja moraalis-eettisiä kysymyksiä, miksi rotukoiraa ei kannata ottaa paperittomana:



1) Riski: Terveys Monessa rodussa on pentueen rekisteröinnin ehtona raja-arvot terveyden suhteen. Näistä raja-arvoista saat lisää tietoa tästä. Jokaisella rodulla on omat tietyt sairautensa, joiden ilmenemisen riski on huomattavan suuri ilman asianmukaista kontrollia. Useimmat näistä sairauksista vaikuttavat koiran elämänlaatuun, syövät paljon rahaa omistajalta sairauden hoidon muodossa ja pahimmassa tapauksessa vievät koiralta hengen.

Ostaessasi paperittoman rotukoiran sinulla ei ole varmaa tietoa koiran sukutaustoista etkä näin ollen voi ottaa selvää, onko koiran vanhemmat varmasti tutkittu terveeksi, saatika ovatko niiden vanhemmat sekä sisarukset terveitä. Rekisteröityä rotukoiraa ottaessasi saat nämä tiedot selville joko rotuyhdistysten tietokannoista (usealla löytyy jo netistä) tai sitten ottamalla yhteyttä jalostustoimikuntaan / rodun pentuvälitykseen.


2) Riski: Korvausvastuu Rekisteröidyt rotukoirat myydään useimmiten, käytännössä katsoen aina, Suomen Kennelliiton koirankauppasopimuksella. Sopimus takaa muunmuassa sen, että mikäli pennussa ilmenee jokin sairaus, joka on ollut piilevänä ostohetkellä, on kasvattaja korvausvelvollinen. Useimmiten tämä tarkoittaa sitä, että kasvattaja maksaa hoitokulut pennun ostohintaan saakka, tai tarkoittaa uuden pennun saantia, joko samalta tai toiselta, pennunostajan haluamalta kasvattajalta.

Ostaessasi paperitonta rotukoiraa sinulla ei ole minkäänlaista turvaa; olet yksin ongelman kanssa; näin ollen se, minkä säästää pennun ostohinnassa, voi tulla maksamaan moninkertaisesti myöhemmin koiran sairauden hoitokuluissa.


3) Riski: Korkea sukusiitosaste

Kun ostat rekisteröimättömän rotukoiran jälkeläisen, et voi olla varma sen sukutaustasta. Voi myös käydä niin, että pennun kasvaessa aikuiseksi huomaatkin, ettei koira muistuta ollenkaan sitä rotua, mitä olit ostamassa: Pennut siis voivat olla puhtaasti sekarotuisia.

Koska et voi olla koirasi sukutaustasta varma, et voi olla myös varma sen sukusiitosasteesta; vanhemmat voivat olla sisaruksia, ne voivat olla puolisisaruksia, ne saattavat olla isä+tytär tai emä+poika. Sukusiitosasteen noustessa riskit perinnöllisten sairauksien ja heikkouksien esilletulemiseen kasvaa moninkertaiseksi. Suurin osa sairauksista kun on resessiivisesti perinnöllisiä: ne vaativat saman geenin tulemisen kummaltakin vanhemmalta -> korkeammalla sukusiitosasteella samojen geenien todennäköisyys kasvaa moninkertaisesti.

Rekisteröidyllä rotukoiralla näet jo rekisteripaperista 3:n sukupolven sukutaulun. Tästä pystyt jo itse katsomaan mahdollista sukusiitosastetta ja kysymään kasvattajalta, miksi hän on linjannut johonkin koiraan mikäli samoja koiria näinkin läheltä koiran sukutaulusta löytyy. Mikäli hän ei osaa vastata - kannattaa sivuuttaa tämäkin (vaikkakin rekisteröity) yhdistelmä.

Monesti yhdistettäessä meidän muppea + naapurin muppea ei tietämätön tai euron kuvat silmissä toimiva kasvattaja (oli kyseessä sitten rekisteröity / rekisteröimätön yhdistelmä) ymmärrä tai halua ymmärtää koirien suvun päälle mitään: voi olla että koirayksilöt ovat aivan ihania, mutta niiden jälkeläiset ovat AIVAN jotain muuta. Jälkikäteen sitten kun pennuista löytyy mitä ihmeellisempiä ongelmia, katsotaan sukutaulua jotain rodusta tietävän kanssa ja todetaan, että nämä riskit olisi voitu ennustaa katsomalla vain edelliseen sukupolveen.


3) Emän terveys

Monesti rekisteröimättömät rotukoiran pennut ovat välipentueiden jälkeläisiä: narttua on siis astutettu liian tiheästi. Kennelliitto vaatii jo nartun terveyteen vedoten 10 kk välin nartun pennutukselle. Ilman poikkeuslupaa näitä jälkeläisiä ei rekisteröidä. Poikkeusluvan saatuaan nartulle annetaan 18 kk jalostuskielto, jotta sen elimistö saa levätä ja palautua rauhassa pennutuksen aiheuttamasta kuormituksesta. Poikkeuslupa myönnetään vain kerran.

Nartulle pentujen saanti on aina elimistöä rasittavaa ja kuormittavaa. Koira voi saada jälkeläisiä jokaisesta juoksusta, mutta tämä ei ole terveellistä nartulle, jonka elimistö kuormittuu ja kärsii jatkuvasta jälkeläistuotannosta. Moni pentutehtailija tuottaa näitä rekisteröimättömiä välipentueita; joka toisesta juoksusta pennut ovat rekisteröityjä - joka toisesta eivät.

Tässä on moraalinen kysymys: haluatko tukea eläinrääkkäystä? Sitä nartun liian tiheä penikoiminen on (huom: tutkimusten mukaan luonnossa sudella on juoksu n kerran vuodessa, koiralla 1-4 krt/v).


4) Pentujen ja emän hoidon laiminlyönti

Kun pentuja teetetään rahasta tai tietämättömyydestä, pentujen ja emän hoitoa laiminlyödään usein jo ennen astutusta. Emää ei rokoteta tai madoteta, sen kuntoa ei valmisteta pennutukseen millään tavalla (= riski esim. synnytyskomplikaatioihin kasvaa) eikä sen ruokintaa muuteta kunnolliseksi kanto- tai imetysaikana. Pahimmassa tapauksessa emää ja pentuja ruokitaan halvimmalla mahdollisella ruoalla: emä käyttää omat ravintovarastonsa pentujen ruokkimiseen kuihtuen itse olemattomaksi. Pentujen ravinnonsaannin ollessa heikkoa niiden riski sairastua ja saada kasvuhäiriöitä lisääntyy. Nämä ongelmat voivat johtaa tuskalliseen kuolemaan tai terveysongelmiin, jotka haittaavat koiran elämää koko sen eliniän. Kun pentuja teetetään rahasta, on tämä yksi varmimmista kohdista säästää rahaa.


5) Pennun osto säälistä - apua kärsiville vai kannustusta eläinrääkkäykseen?

Monet häikäilemättömistä rahanahneista pennuntuottajista vetoavat ihmisten säälintunteeseen: pentu ostetaan täyteen hintaan, jotta se saadaan pelastettua pois surkeista oloista. Mitä me teemme ostaessamme koiran tälläiseltä ihmiseltä? Tuemme hänen toimintaansa. Välittääkö hän, jos paheksumme hänen toimintatapojaan samalla kun ojennamme hänelle setelitukkoa kouraan? Ei todellakaan.

Nyrkkisääntönä voidaan pitää: yhtä pelastettua pentua kohtaan syntyy 2+n uutta pentua yhtä surkeisiin oloihin odottamaan pelastusta. Näissä tapauksissa kannattaa vain lähteä paikalta pois, soittaa eläinsuojeluviranomaiset ja TOIVOA, että he pystyvät asiaan puuttumaan. Jos pystyvät, ottaa sitten sen pennun eläinsuojeluviranomaisilta, jotka toivottavasti ovat pystyneet huostaanottamaan kaltoinkohdellut eläimet.


6) Miksi ottaa rotukoira, jos ei halua tukea rotukoirajalostusta?

Tämä kysymys minua on ihmetyttänyt useasti: miksi ihmiset haluavat jonkun tietynrotuisen koiran, mutta eivät ole valmiita tukemaan rotukoirien jalostusta? Ilman rotukoirajalostusta meillä ei olisi koirarotuja. Jos tahdomme tietynrotuisen koiran, on se osoitus siitä, että rodulla ja sen jalostustyöllä on paikkansa. Miksi siis tuetaan niitä, jotka eivät tee työtään rodun eteen, mutta ottavat kyllä talteen työn hedelmät. Toisin sanoen: jättävät jalostuksen, huolen rodusta, henkisen ja rahallisen työn muille ja keräävät itse vain helpot rahat.

Jos arvostamme jotain rotua niin paljon, että haluamme rodun edustajan itsellemme - tulisi meidän myös ottaa huomioon se työ rodun luomisen takana ja antaa tukemme niille jotka sen ansaitsevat.


Loppusanat

Varmasti jokainen rekisteröimätön koira on omistajallensa se paras ja rakas, sitä ei kukaan voi ottaa pois. Kuitenkin, pentua ottaessa pitäisi aina ottaa huomioon millaista toimintaa haluaa olla tukemassa ja millaisia riskejä on valmis ottamaan. Pennun ottamisessa ei koskaan saisi olla kiire, oli kyseessä puhdasrotuinen tai sekarotuinen koira. Kun tutustut huolella kiinnostuksen kohteeseesi ennen lopullista päätöstä, voit välttyä monelta huolelta ja murheelta sekä taloudelliselta rasitukselta.

Päädyit pennun valinnassa mihin tahansa tulokseen, toivon, että valintasi on sinulle oikea.

-Mia Mäkelä @ http://www.koirakopla.com/miksirekisteroitypentu.htm -












Miksi ei paperitonta koiraa?

LYHYESTI: Paperittoman koiran terveydestä ei ole välttämättä mitään takeita, sillä sen vanhemmat voivat olla vaikka kuinka sairaita kun taas paperillisten koirien terveystaustat ovat selvillä (esim. chihuilla polvitulokset, silmätulokset). Esim. jos vanhemmilla on hyvät polvet, ei pennulle voi kovin huonoja polvia tulla, mutta paperittoman tapauksessa saattaa käydä niin, että rahaa menee ihan polvileikkauksiin ja muihin eläinlääkärikuluihin (ja kirurgia ei ole halpaa hupia, saat pian maksaa koiran hinnan uudestaan).

Paperiton pentu ei välttämättä ole edes puhdasrotuinen ja siksi sitä ei ole rekisteristeröity tai sitten sen emällä on teetetty pentuja liian usein TAI pahimmassa tapauksessa pentu on tuotu suomeen laittomasti. Rekisteröinti on siis tae siitä että kaikki asiat ovat kunnossa. Pentuna koira voi näyttää ihan puhdasrotuiselta, mutta vanhemmiten sekarotuisuus ja muut ongelmat tulevat ilmi. paperit eivät siis ole vain sitä varten että oma mussukka käytetään näyttelyissä vaan paperit ovat välttämättömät ja jokaisella kasvattajalla on velvollisuus pennut reksiteröidä! (viallisillekin ON oma ej-rekisterinsä). Eli yleensä paperittomuudelle ei ole mitään hyvää syytä.

copyright miuRotukoirilla on AINA rekisteritodistus. EU:n lemmikkieläinpassi tai eläinlääkärin paperi eivät korvaa virallista rekisteritodistusta.

Usein mm. tehtailun tuotokset ovat paperittomia koiria; Pidä huoli että saat rekisteritodistuksen koiran ostaessasi! (pennun ostaminen puolella lisää tarvittavista dokumenteista)



Tyypillisiä selityksiä, miksi koiralta ei löydy papereita: (varo näitä!)

- myyjä kasvattaa sekarotuisia koska ne ovat viisaampia ja terveempiä kuin rotukoirat

Mikään varsinainen tutkimustieto ei tue väitettä. Usein nämä muodikkaat sekakoirat ovat puhdasrotuisten koirien ensimmäisen polven jälkeläisiä ja siten yhtä terveitä tai sairaita kuin ne rodut, joista ne on risteytetty. Pentueiden vanhemmille ei yleensä ole tehty niitä terveystutkimuksia, jotka voivat olla pakollisia puhdasrotuisia koiria pennutettaessa, ja nartuilla voidaan teettää pentuja joka juoksusta nartun hyvinvoinnista välittämättä.

- koira on sekarotuinen (seropi), mutta kyllä se löytyy kennelliiton rekisteristä

Niin pitäisikin löytyä: Kennelliitto pitää FIX-rekisteriä seropeista ja paperittomista rotukoirista, jotka ovat tunnistusmerkittyjä. Varsinaista rekisterikirjaa tällaiselle paperittomalle koiralle tai sen jälkeläisille ei voi saada.

- koirille ei ole hankittu papereita kun ne myydään halvemmalla kotikoiriksi. Eikä kotikoirat papereita tarvitsekaan.

Pennun rekisteröiminen maksaa n. 50 €/pentu, eli se ei ole mitenkään olennaisesti pennun hintaan vaikuta. Oletko varma, ettet myöhemmin halua koirinesi osallistua sellaiseen harrastukseen, johon voi osallistua vain rekisteröidyn koiran kanssa? (HUOM. Rekisteröimättömät koirat rinnastetaan sekarotuisiin.). Kyllä kotikoiratkin ne paperit tarvitsevat, ne eivät ole vain näyttelyitä varten vaan tae koiran terveydestä!

- tarkoitus ei ole rahastaa koirille, niinkö jotkut, vaan rakastamme eläimiä ja siksi myymme reippaasti halvemmalla (alle tonnin reippaasti) jotta kaikilla olisi mahdollisuus hankkia oma koira.

Puhdasrotuinen, korkeatasoisten, näyttelyissä palkittujen vanhempien moitteeton jälkeläinen maksaa 600 - 1000 € tai enemmänkin (rotu- ja yksilökohtainen hintahaitari on suuri) Tunnollisesti asiansa hoitavan kasvattajan käteen ei todellakaan jää tätä summaa. Harrastelijakasvattajien tilit ovat enimmäkseen pakkasen puolella. Koiriin uppoaa paljon kuluja vuosien varrella (eläinlääkärit, lääkkeet, ruoat, tarkastukset) ja pennut eivät tosiaan välttämättä näitä kuluja edes kata.

- ei olla keretty hoitamaan paperihommia ja koirat nyt ovat jo muutenkin luovutusiässä

Pennut voi rekisteröidä normaalihinnalla 6 kk:n ikään saakka ja sen jälkeen kalliimmalla.

- voit itse rekisteröidä koiran myöhemmin

Vain koiran kasvattaja voi rekisteröidä pennun ja koko pentue pitää rekisteröidä samalla kertaa.

- ei me tiedetty että pitää moisia tarkastuksia hoitaa vanhemmille kun ei ole ennenkään tarvittu

Kasvattajan velvollisuus on tietää ja hoitaa tarvittavat tutkimukset.

- koiria ei ole rekisteröity kun kävi pieni vahinko, kai ymmärrät? Ei sille sitten voitu mitään ja koira oli juuri saanut edellisen pentueensa puolivuotta sitten.

Huolelliselle kasvattajalle ei yleensä tapahdu vahinkoja. Hän tietää, että uros tekee kaikkensa päästäkseen astumaan nartun ja varmistaa, ettei näin pääse tapahtumaan. Vahinkojakin tietty oikeastikin sattuu, mutta kasvattaja voi korjata vahingon katumuspiikillä. Sen antamisessa on tosin omat riskinsä mutta niin on pennutuksessakin. Toinen mahdollisuus on, että kasvattaja hakee poikkeuslupaa pentujen rekisteröintiin. HUOM. poikkeuslupaa ei voi hakea, jos "vahinkoja" sattuu useamminkin.

- ei koiria rekisteröity kun katsotaan tuleeko näistä hyviä ja koirat ovat muutenkin läheisiä sukulaisia keskenään. TAI koiraa ei nyt rekisteröidä kun siinä on vikaa (huono purenta, kivekset eivät ole laskeutuneet, ym.), joten sitä ei voi muutenkaan näyttelyssä käyttää.

Kasvattajasitoumuksen allekirjoittanut kasvattaja (kaikki eivät ole allekirjoittaneet) on velvollinen rekisteröimään koko pentueen ja luovuttamaan rekisterikirjan ostajalle. mm. Purentavirheisen voi rekisteröidä EJ-rekisteriin (ei jalostukseen rekisteri). HUOM. "viallisesta" koirasta ei makseta täyttä hintaa ja josko koiraan ilmenee vika myöhemmin saa osan kauppahinnasta takaisin (näin ei välttämättä käy jos kauppakirjaa ei ole tehty, papereita ei löydy..)

Syitä miksi pennulta ei löydy rekisteripapereita:

* jompikumpi tai molemmat vanhemmista ovat rekisteröimättömiä
* jompikumpi tai molemmat ovat sekarotuisia ja paperittomia, jolloin näin pentukin on sekarotuinen vaikka myyjä ehkä toisin väittää
* vanhemmille tai toiselle niistä ei ole tehty vaadittavia terveystarkastuksia (esim. lonkkakuvaus, polvitarkastus, silmätarkastus ym.)
pevisa = perinnöllisten sairauksien ja vikojen vastustaminen
* vanhemmat tai toinen niistä on jalostuskelvoton
* nartun pentueiden välillä ei ole kennelliiton vaatimaa 10 kuukautta; kasvattaja on teettänyt ns. välipentueen
* kasvattaja on joidenkin rikkeiden vuoksi rekisteröintikiellossa, jopa erotettu kennelliitosta


Huomioitavaa paperittomasta koirasta:

1) Terveyscopyright www.furbabyrescue.com
Monessa rodussa on pentueen rekisteröinnin ehtona raja-arvot terveyden suhteen. Ostaessasi paperittoman koiran sinulla ei ole varmaa tietoa koiran sukutaustoista etkä näin ollen voi ottaa selvää onko koiran vanhemmat varmasti tutkittu terveeksi (Esim. mahdolliset lonkka ja polviviat). Rahan vuoksi kasvatettavien pentujen vanhemmat ovat myöskään harvoin asianmukaisesti rokotettuja. Niitä ei ole myöskään tutkittu rodussa esiintyvien perinnöllisten sairauksien varalta sekä madotukset on yleensä laiminlyöty. Kun välinpitämätön kasvattaja ei ole rokotuttanut emoa, eivät myöskään pennut saa vasta-aineita esimerkiksi parvovirusta tai penikkatautia vastaan!!! Tarttuvat taudit leviävät pentutehtaissa helposti rokottamattomien ja heikkokuntoisten eläinten keskuudessa.

Terveydellisiä ongelmia: parvoripuli, penikkatauti, luusto-ongelmat, allergiat, tulehdusalttius, kasvuhäiriöt, loiset, raivotauti, jne.

2) Korvausvastuu
Rekisteröidyt rotukoirat myydään useimmiten, käytännössä katsoen aina, Suomen Kennelliiton koirankauppasopimuksella. Sopimus takaa muun muassa sen että mikäli pennussa ilmenee jokin sairaus joka on ollut piilevänä ostohetkellä, on kasvattaja korvausvelvollinen!

Ostaessasi paperitonta rotukoiraa sinulla ei ole minkäänlaista turvaa; olet yksin ongelman kanssa; näin ollen se minkä säästää pennun ostohinnassa voi tulla maksamaan moninkertaisesti myöhemmin koiran sairauden hoitokuluissa! (kts. kohta 1)

3) Korkea sukusiitosaste
Kun ostat rekisteröimättömän rotukoiran jälkeläisen, et voi olla varma sen sukutaustasta. Sukusiitosasteen noustessa riskit perinnöllisten sairauksien ja heikkouksien esille tulemiseen kasvaa moninkertaiseksi.

3) Emän terveys
Monesti rekisteröimättömät rotukoiran pennut ovat välipentueiden jälkeläisiä: narttua on siis astutettu liian tiheästi. Nartulle pentujen saanti on aina elimistöä rasittavaa ja kuormittavaa!

HUOM.

Jotkut pentutehtailijat rekisteröivät osan pentueistaan Suomen Kennelliitossa ja pitävät näin yllä hyvää mainettaan. Seuraavaksi he teettävät kuitenkin samalla nartulla rekisteröimättömän pentueen. Kennelliiton rekisteröintiehtojen mukaan nartulla ei saa teettää pentuja alle 10 kuukauden välein, mutta koska juoksuajat tulevat useammin, pystyy kasvattaja ansaitsemaan nartulla enemmän teettämällä välissä pimeän pentueen. Aitoja vahinkoastumisia voi joskus tapahtua, mutta jos niitä sattuu toistuvasti, on melko varmasti kyse suunnitelmallisesta toiminnasta.

Lähde: http://pentutehtailu.kissakala.com/paperiton.htm

Jenna Timonen (timonen.jenna(miukumauku)suomi24.fi)

Adressi | Allekirjoitukset (5) | Keskustelu (1) | Tilastot
Rekisteröitymättömät käyttäjät
*Etunimi
*Sukunimi
*Paikkakunta
*Sähköpostiosoite
*Sähköpostiosoitteen näkyvyys
Saako nimesi julkistaa netissä?

Sähköpostiosoitteeseen lähetetään varmistusviesti sen toimivuuden tarkistamiseksi.

* tarkoittaa kenttää, joka on pakko täyttää
Rekisteröityneet käyttäjät (Unohditko salasanan?)
Email
Salasana

Rekisteröityminen kannattaa

  • Kentät etunimi, sukunimi, paikkakunta ja mahdollinen email-kenttä esitäytettynä adressi-sivuilla sisäänkirjautumisen jälkeen.
  • Palvelu muistaa mitkä adressit olet allekirjoittanut. Allekirjoitettujen adressien nimimäärän kasvua voi kätevästi seurata.
  • Pystyt luomaan uusia adresseja.
  • Voit kommentoida adresseja.
  • Allekirjoitukseesi voidaan luottaa.
Rekisteröidy käyttäjäksi

Kerro tästä sivusta muille Facebookissa