Adressit.com

Lisää roskiksia kaupunki-alueille

"Luonnonsuojelu".. Elikkä olin tossa muutama vuosi sitten Budapestissä ja kiinnitin ihmeesti huomiota sellaiseen asiaan kuin katujen siisteys. Tietysti kadut olivat huonokuntoisempia, hiekkaisempia ja muuten likaisempia kun ei samanlaista järjestelmää siellä ole tuon siivoamisen suhteen mutta roskia, karkkipapereita, tölkkejä, sanomalehtiä jne. ei näkynyt teillä koska roskakoreja oli n. kolmen metrin välein. Miksi esimerkiksi Helsingin keskustassa on roskiksia lähinnä bussipysäkeillä ja satunnaisesti katujen varsilla. Sitten valitetaan ettei paikat ole siistinä kun ihmiset tiputtavat roskia maahan.

Etenkin kun mennään kevään tulessa keskustasta sivummalle, lumet sulavat ja maasta paljastuu kaikki se ihmisen itsensä aiheuttama roska. Ihmiset ovat laiskoja, enkä minäkään halua jäätelöpaperia tunkea taskuun likaamaan vaatteitani -> heitän sen maahan kun en jaksa juosta 100 metriä eri suuntaan viemään paperia roskikseen. Lisää roskakoreja kaupunkeihin, kävelyteiden varsille, puistoihin jne. Ei niitä liikaa voi missään olla!