Ei kaavaa Tanhukaareen!

Päivitys 17.12.2009

Hämeenlinnan hallinto-oikeus 1(4)
Raatihuoneenkatu 1
13100 HÄMEENLINNA


VALITUS ASEMAKAAVAN HYVÄKSYMISESTÄ


Päätös: Tällä valituksella haetaan muutosta Jyväskylän kaupunginvaltuuston päätökseen nro 192 pvm 26.10.2009 (Dnro 1386/09), joka koskee asemakaavan laajennusehdotusta 23. kau-punginosaan sekä asemakaavan muutosehdotusta 23. kaupunginosan katu- ja virkistys-alueelle sekä tonttijaon hyväksymistä asemakaavan yhteydessä (Tanhukaari).

Vaade: Päätöstä vaaditaan ensisijaisesti kumottavaksi sillä perusteella, että kaupunginvaltuustolle on annettu päätöksenteon pohjaksi puutteellista ja osin harhaanjohtavaa tietoa. Päätös on myös lainvastainen siltä osin, että osallisten kuulemista kaavan hyväksymiseen johtaneen prosessin kaikissa vaiheissa ei ole tehty asianmukaisesti. Toissijaisesti vaadimme päätöksen muuttamista siten, että koko kaava-aluetta siirretään kauemmas nykyisestä asutuksesta, tai vaihtoehtoisesti tonttijaon osalta niin, että rakennusoikeutta kevennetään ja asemakaavasta poistetaan nykyiselle asutukselle eniten haittaa aiheuttavat tontit (käyvät ilmi liitteestä 4).

Perustelut:
Voimassaolevassa oikeusvaikutteisessa Kekkola-Kylmänoron osayleiskaavassa alue on pääosin virkistysaluetta (V), mutta sille on osoitettu alueen pohjoisosaan Survontien varteen rakennusoikeutta yhteensä 4.700 kerrosalaneliömetriä. Oikeusvaikutuksettomassa täydennysrakentamisen osayleiskaavassa, jonka kuulemista ei asianosaisten osalta ole tehty lain hengen ja hyvän hallintotavan mukaisesti, kuten jäljempänä selostetaan, alueelle on osoitettu rakennusoikeutta 7.500 kerrosalaneliömetriä. Nyt hyväksytyn asemakaavan
mukainen rakennusoikeus on kuitenkin yhteensä 11.350 kerrosalaneliömetriä, eli n. 2,5-kertainen voimassaolevaan oikeusvaikutteiseen osayleiskaavaan nähden. Alueen luonne nykyisen asutuksen välittömässä läheisyydessä olevana asukkaiden lähivirkistysalueena,
jota voimassaoleva oikeusvaikutteinen osayleiskaava tukee, tulisi näin muuttumaan täysin, mitä kaupunginvaltuustolle annettu informaatio ei tuo julki. Päinvastoin se vähättelee
alueen luonnolle rakentamisesta aiheutuvia mittavia haittoja ja rakentamisesta aiheutuvia korkeita kustannuksia (tästä tarkemmin tuonnempana). Asemakaavaselostuksen väite
”rakentamisen volyymi on sopusoinnussa ympäröivän arvokkaan luonnon kanssa” on har-haanjohtava. Periaate, jonka mukaan ”yleiskaava-aluetta koskevat merkinnät, määräykset ja ohjeet osoittavat pääpiirteet ja antavat perustan alueiden yksityiskohtaisempaan suunnitte-luun, rakentamiseen ja käyttämiseen” ei valituksen kohteena olevan asemakaavan osalta
toteudu.

Asemakaavaselostuksessa väitetään, että ”rakentaminen on sijoitettu alueelle niin, että kaikki tärkeiksi arvioidut luonto-arvot säilyvät ja viheralueiden jatkuvuus ja yhtenäisyys säilyy hyvänä.” Tämäkään väite ei pidä paikkaansa. Nyt rakennettavaksi aiottu alue on
tehdyissä luontoselvityksissä todettu arvokkaaksi sekä eläin- että kasvilajistonsa puolesta; siinä sijaitsee mm. harvinaisen pikkutikan reviiri. Se, että liito-oravan pesimäalue jätetään rakentamisen ulkopuolelle, ei tarkoita kaikkien tärkeiden luontoarvojen säilymistä, eikä
sitä saa käyttää perusteluna muiden tärkeiden luontoarvojen tuhoamiselle.

Myös virkistysalueiden määrästä, laadusta ja saavutettavuudesta annetaan kaavoittajan vastineessa muistutuksiin harhaanjohtava kuva. Siinä väitetään, että ”rakentaminen on
pienimittakaavaista ja ympäröivän virkistysalueen kokoon nähden varsin vähäistä (noin 10%).” Tällöin virkistysalueeseen on laskettu mukaan myös noin puolen kilometrin päässä sijaitseva Yrttisuon perhepuisto, joka ei ympäröi asemakaava-aluetta miltään osin. Tosi-asiassa asemakaava lohkaisee yli puolet nykyisestä luonnontilaisesta virkistysalueesta (16 ha noin 26,2 hehtaarista), muuttaa alueen luonteen ja tekee sen käytön nykyisille asukkaille mahdottomaksi - luonnonläheisestä asuinympäristöstä ja asukkaiden lähivirkistysalueesta ei tämän jälkeen voi enää puhua.

”Olemassa olevien rakennettujen pientalotonttien ja kaavan mahdollistaman rakentamisen väliin jää vähimmillään noin 37 metriä leveä virkistysaluekaistale. Rakennusten välinen etäisyys on vielä tätä suurempi. Rakennusten väliin jäävän virkistysalueen ja tonttien piha-alueiden kasvillisuus häivyttää taakseen jäävää uutta rakentamista.” Myös tässä kaavoittaja antaa todellisuudesta tarkoitushakuisesti kaunistellun kuvan. Rakentaminen sijoittuu maanpinnan tasosta mitaten 9-10 metriä nykyisiä pientalotontteja ylemmäs varsin jyrkkään rinteeseen. Uusista rakennuksista 10-15 metriä korkeammalta on suora näköyhteys olemassa olevien pientalojen oleskelupihoille. Mikään tonteilla tai muutaman kymmenen metrin levyisellä virkistysaluekaistaleella ei häivytä rakentamista eikä poista nykyisille asukkaille rakentamisesta koituvaa tontin käyttöä koskevaa haittaa.

”Tanhukaaren alue ei ole oleellisesti normaalia jyväskyläläistä täydennysrakentamisen kohdetta kalliimpaa tai vaikeampaa rakentaa.” Myös tässä on käytetty haittojen vähättele-miseksi tietoisesti hyväksi sitä, että Jyväskylää on jo aiemmin rakennettu kalliisti ja täy-dennysrakentamista tehty vaikeisiinkin maastoihin, kun tulevien asukkaiden on arvioitu
joka tapauksessa maksavan kalliin rakentamisen hinnan. Osittain myös tämän seurauksena asuntojen hinnat Jyväskylässä ovatkin korkeammat kuin suuremmissa kaupungeissa
Tampereella ja Oulussa. Talojen perustusten räjäyttäminen kalliorinteeseen muutamien kymmenien metrien etäisyydelle nykyisestä asutuksesta ei voi olla edullista tai haitatonta
- toisin kuin kaavoittajan vastineessa annetaan ymmärtää.

Lisäksi haluamme huomauttaa, että täydennysrakentamisen osayleiskaavan käsittelyn yh-teydessä järjestettyjen kuulemistilaisuuksien lehti-ilmoittelussa v. 2000 ei mainittu, mitä kaupungin alueita kyseinen kaava koskee, ja siten monet suoraan osalliset eivät voineet tie-tää osayleiskaavan vaikutuksesta asuinalueensa asemakaavoitukseen, eivätkä siis tosiasiassa käyttää lain heille suomaa vaikutusmahdollisuutta. Tätä osoittaa myös se, että kyseisen asemakaava-alueen osalta täydennysrakentamisen osayleiskaavaan ei tehty yhtään muistu-tusta, vaikka yli 70 alueen asukasta oli vastustanut aiemmin jo kerran suunniteltua saman alueen asemakaavoitusta v. 1992. Maankäyttö- ja rakennuslain 62 §:n mukaan ”Kaavoi-tusmenettely tulee järjestää ja suunnittelun lähtökohdista, tavoitteista ja mahdollisista vaih-toehdoista kaavaa valmisteltaessa tiedottaa niin, että alueen maanomistajilla ja niillä, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa … (osalli-nen), on mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun, arvioida kaavoituksen vaikutuksia
ja lausua kirjallisesti tai suullisesti mielipiteensä asiasta. Täydennysrakentamisen osayleis-kaavan osalta näin ei ole tapahtunut. Sitä on tästä huolimatta käytetty myös Tanhukaaren asemakaavoituksen perusteluna. Liitteenä on kuulemistilaisuuden sanomalehti-ilmoitus
(liite 3).

Yhteyshenkilömme asiassa on Pauli Harju, osoite Takkapolku 3, 40520 Jyväskylä, puh. 0400641249, sähköposti: pauli.harju@hb-betoni.fi.

Jyväskylässä 1.12.2009

Pauli Harju Sinikka Harju
Takkapolku 3, Jyväskylä Takkapolku 3, Jyväskylä

Laura Ahonen Juhani Ahonen
Takkapolku 5, Jyväskylä Takkapolku 5, Jyväskylä

Eija Kettunen Veikko Kettunen
Takkapolku 7, Jyväskylä Takkapolku 7, Jyväskylä

Pirjo Tuomi Jouko Tuomi
Takkapolku 9, Jyväskylä Takkapolku 9, Jyväskylä

Hanna Heikkinen Vesa Waldén
Takkapolku 4, Jyväskylä Takkapolku 4, Jyväskylä

Matti Louhi Tuula Jensen
Muurarintie 8, Jyväskylä Muurarintie 8, Jyväskylä

Juha Sipilä Sarianna Sipilä
Takkapolku 8, Jyväskylä Takkapolku 8, Jyväskylä

Juhani Starczewski Terttu Starczewski
Muurarintie 9 B, Jyväskylä Muurarintie 9 B, Jyväskylä

Ari Riihimäki Pirkko Riihimäki
Muurarintie 6, Jyväskylä Muurarintie 6, Jyväskylä

Mari Porevirta Jukka Porevirta
Takkapolku 6, Jyväskylä Takkapolku 6, Jyväskylä

Mauno Väisänen Kaczmiera Väisänen
Takkapolku 13, Jyväskylä Takkapolku 13, Jyväskylä

Esko Kangaskoski Aulikki Kangaskoski
Takkapolku 11, Jyväskylä Takkapolku 11, Jyväskylä


Keskustelua täydennysrakentamisesta

Jyväskylän kaupunginkirjaston pienessä luentosalissa keskustellaan keskiviikkona 25. marraskuuta kello 18-20 muun muassa siitä, kenen ehdoilla kaupunkirakennetta tiivistetään, nakertaako täydennysrakentaminen kaupunkilaisten viheralueet ja millaisessa kaupungissa on hyvä asua.

Keskustelun pohjaksi kaupungin yleiskaava-arkkitehti Leena Rossi kertoo Jyväskylän täydennysrakentamisesta.
Kaavoitusbiologi Taru Heikkinen selvittää ekologisia yhteyksiä ja dosentti Jukka Suhonen puhuu täydennysrakentamisen vaikutuksista ympäristöön.

Paneelikeskustelussa yleisö pääsee esittämään kysymyksiä.
Alustajien lisäksi vastaamassa on kaupunginvaltuutettu Juhani Starczewski.
Puhetta johtaa Jyslyn puheenjohtaja Marja Kupari.

Tilaisuuden järjestää Jyväskylän seudun luonnonsuojeluyhdistys Jysly.

Tervetuloa keskustelemaan!

Lisätiedot: Marja Kupari p. 040 8325 989.

.........................................................................


Asemakaavan laajennusehdotus ja muutosehdotus ja tonttijaon hyväksyminen, Tanhukaari
http://www3.jkl.fi/paatokset/kv/2009/26101800.1/frmtxt192.htm

Asemakaavan alue sijaitsee Jyväsjärven eteläpuolella, Kuokkalan kaupunginosassa. Asemakaavalla luodaan uusi asuinaluekokonaisuus, joka mahdollistaa monipuolista täydennysrakentamista lähelle Jyväskylän keskusta-aluetta.

Matti Kangas (vas) esitti Vasemmistoliiton nimissä ja useiden henkilöiden kannattamana, että Tanhukaaren asemakaavahylätään.Äänestyksenjälkeen (51-18- tyhjää 3 ja pois 3)kaupunginvaltuusto hyväksyi asemakaavan laajennusehdotuksen 23. kaupunginosaan sekä asemakaavan muutoksen 23. kaupunginosan katu- ja virkistysalueelle sekä sen yhteydessä sitovan tonttijaon.

Äänestys (valtuusto)

Äänestys §192: esitys KH = Jaa, Kangas = Ei - KAAVA HYLÄTÄÄN!

(n) (%)
51 68 % Jaa
18 24 % Ei
3 4 % Tyhjää
3 4 % Poissa

75 96 % (N / %)

EI:
Aalto Touko, VIHR, Ei
Ammondt Jukka, VIHR, Ei
Fandi Maia, VIHR, Ei
Hannonen Paloma, VIHR, Ei
Kangas Matti, VAS, Ei
Koskinen Vesa, KESK, Ei
Makkonen Marja-Leena, VAS, Ei
Mäkinen Minna, PS, Ei
Mäkinen Tuija, VIHR, Ei
Ritanen Jarmo, VAS, Ei
Sipinen Raija, KD, Ei
Starczewski Juhani, KD, Ei
Tuupainen Kauko, PS, Ei
Tynjä Riitta, SKP, Ei
Uski Jorma, PS, Ei
Venäläinen Juha, KOK, Ei
Välilä Vesa, VAS, Ei
Yksjärvi Kari, VAS Ei

JAA:
Aarnos Markku, KOK, Jaa
Andersson Hennariikka, KOK, Jaa
Arnberg Jouni, SDP, Jaa
Asikainen Aimo, KESK, Jaa
Asikainen Jouko, KESK, Jaa
Colliander Jari, KESK, Jaa
Fredrikson Timo, KOK, (Kupila Jukka) Jaa
Haapsalo Kaija, SDP, Jaa
Hautakangas Merja (Virkkunen Henna), KOK, Jaa
Hiltunen Ari, KOK, Jaa
Hjelt Juha, SDP, (Nieminen Heidi) Jaa
Hovikoski Mervi, SDP, Jaa
Isomäki Kauko, SDP, Jaa
Isomöttönen Katja (Torkki Hellin), KOK, Jaa
Kettunen Sami, KESK, Jaa
Kinnunen Raimo, SDP, Jaa
Komppa Marja, VIHR, Jaa
Kuusijoki Kari, SDP, Jaa
Kyllönen Mari Jaa, KOK,
Kärkkäinen Anna-Leena, SDP, Jaa
Lahtinen Eino, KESK, Jaa
Lahtinen Jouko, KESK, (Pekkarinen Mauri)
Laitinen Reijo, SDP, Jaa
Lauttamus Ulla, SDP, Jaa
Lumela Meri, VIHR, Jaa
Luukkonen Paavo, SDP, Jaa
Maanselkä Asmo, KD, Jaa
Manninen Johanna, KOK, Jaa
Niekka Pentti, KOK, Jaa
Nissinen Eino, KESK, Jaa
Nykänen Siw (Rentola Heidi), RKP, Jaa
Olin Kalevi, SDP, Jaa
Partanen Pauli, KOK, Jaa
Pitkänen Paavo (Pulli Terhi) , KOK, Jaa
Rastela Antti Jaa, KOK,
Reinikainen Pertti, SDP, Jaa
Pöppönen Matti, VAS, Jaa
Savolin Reijo, KOK, Jaa
Selin Jaakko, KOK, Jaa
Selin Pirkko, KESK, Jaa
Simola Eila, SDP, Jaa
Sorri Katja, KESK, Jaa
Suomi Kimmo, SDP, Jaa
Tynkkynen Heikki, KESK, Jaa
Tynkkynen Maritta, KESK, Jaa
Viikari Tarja, SDP, Jaa
Visakorpi Marika, KD, Jaa
Wallinheimo Sinuhe, KOK, Jaa
Weijo Pirkko, KESK, Jaa
Wuolio Marjaana, VIHR, Jaa
Yksjärvi Leena, SDP, Jaa

TYHJÄÄ:
Blom Jari , SDP, Tyhjää
Mäkinen Riitta, SDP, Tyhjää
Paloniemi Aila, KESK, Tyhjää

POISSA:
Autere Anna Poissa
Väliniemi Tuulikki, SDP, Poissa
Koskinen Veijo, SDP, Poissa


________________________________________________________________________________
KymppiR2009 - Jyväskylän maankäytön toteuttamisohjelma
KymppiR2009 -ohjelma sisältää uusien asuntoalueiden ohjelmoinnin vuosille 2010-2012 sekä kaupunkirakenteellisia malleja ja niiden arviointia tulevaisuuden maankäytön toteuttamisen pohjaksi.Ohjelman tavoitteena on, että yhdyskuntarakentaminen etenee toimintojen kannalta parhaalla ja kustannuksiltaan kohtuullisella tavalla sekä parantaa eri toimijoiden edellytyksiä varautua tuleviin tarpeisiin.

Valtuusto hyväksyi yksimielisestiJari Collianderin (kesk) esittämänja Asmo Maanselän (kd) kannattaman lisäyksen, jossa todetaan mm. että edistetään ja hyödynnetäänvanhojen kuntien keskeneräisiksijääneitä kaavoitussuunnitelmia.

Kauko Tuuppainen (ps) esitti Jorma Uskin (ps) ja Juhani Starczewskin (kd) kannattamana, ettäTanhukaaren ja Kangasvuoren kaavat poistetaan ja lisätään Valkeamäen kaava. Äänestyksen jälkeen (59 - 5 - tyhjää 10 ja pois 1) kaupunginhallituksen esitys tuli valtuuston hyväksymäksi.

Valtuusto hyväksyi KymppiR 2009-ohjelmanvuosille 2010 – 2012 kaupunginhallituksenmuutetun ehdotuksen mukaisena ja merkitsee tiedoksi kaupunkirakennemalleja koskeva tarkastelun: Miten maankäyttöä toteutetaan 2013>.

Äänestys (valtuusto)

Äänestys §191: esitys KH = Jaa, Tuupainen = Ei

(n) (%)
59 78,70 % Jaa
5 6,70 % Ei
10 13,30 % Tyhjää
1 1,30 % Poissa

75 99 % (N / %)

Partanen Pauli Jaa
Pitkänen Paavo (Pulli Terhi) Jaa
Visakorpi Marika Jaa
Paloniemi Aila Jaa
Lahtinen Jouko (Pekkarinen Mauri) Jaa
Mäkinen Tuija Tyhjää
Laitinen Reijo Jaa
Väliniemi Tuulikki Jaa
Kangas Matti Jaa
Tuupainen Kauko Ei
Andersson Hennariikka Jaa
Hautakangas Merja (Virkkunen Henna) Jaa
Starczewski Juhani Ei
Nissinen Eino Jaa
Sorri Katja Jaa
Fandi Maia Tyhjää
Olin Kalevi Jaa
Lauttamus Ulla Jaa
Yksjärvi Kari Tyhjää
Mäkinen Minna Ei
Savolin Reijo Jaa
Kyllönen Mari Jaa
Sipinen Raija Ei
Selin Pirkko Jaa
Hannonen Paloma Tyhjää
Aalto Touko Tyhjää
Simola Eila Jaa
Kinnunen Raimo Jaa
Välilä Vesa Tyhjää
Uski Jorma Ei
Rastela Antti Jaa
Selin Jaakko Jaa
Maanselkä Asmo Jaa
Nykänen Siw (Rentola Heidi) Jaa
Ammondt Jukka Tyhjää
Koskinen Veijo Jaa
Hovikoski Mervi Jaa
Haapsalo Kaija Jaa
Pöppönen Matti Jaa
Tynjä Riitta Tyhjää
Aarnos Markku Jaa
ManninenJohanna Jaa
Colliander Jari Jaa
Tynkkynen Maritta Jaa
Komppa Marja Jaa
Arnberg Jouni Jaa
Mäkinen Riitta Jaa
Hjelt Juha (Nieminen Heidi) Jaa
Makkonen Marja-Leena Tyhjää
Ritanen Jarmo Tyhjää
Fredrikson Timo (Kupila Jukka) Jaa
Hiltunen Ari Jaa
Asikainen Jouko Jaa
Asikainen Aimo Jaa
Lumela Meri Jaa
Isomäki Kauko Jaa
Suomi Kimmo Jaa
Reinikainen Pertti Jaa
Wallinheimo Sinuhe Jaa
Niekka Pentti Jaa
Tynkkynen Heikki Jaa
Weijo Pirkko Jaa
Autere Anna Poissa
Luukkonen Paavo Jaa
Kuusijoki Kari Jaa
Viikari Tarja Jaa
Venäläinen Juha Jaa
Lahtinen Eino Jaa
Kettunen Sami Jaa
Koskinen Vesa Jaa
Wuolio Marjaana Jaa
Blom Jari Jaa
Yksjärvi Leena Jaa
Kärkkäinen Anna-Leena Jaa
Isomöttönen Katja (Torkki Hellin) Jaa

--------------------------------------------------------------------------

Jyväskylän kaupunki
Kaupunginhallitus
PL 193
40101 JYVÄSKYLÄ

MUISTUTUS TANHUKAAREN KAAVASTA

ASEMAKAAVAN LAAJENNUS 23. KAUPUNGINOSAAN SEKÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS 23. KAUPUNGINOSAN VIRKISTYSALUEELLE SEKÄ TONTTIJAON HYVÄKSYMINEN ASEMAKAAVAN YHTEYDESSÄ (TANHUKAARI)
http://www3.jkl.fi/kaavoitus/kaava.php/id/502

VASTUSTAMME KAAVAA!

Perustelumme:

Kaava-alueen nykytila:
Suunnittelualue sijaitsee Survontien eteläpuolella Kylmänoron ja Kekkolan välissä. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 16 hehtaaria. Kokonaisuudessaan alue on metsäistä rakentamatonta rinnealuetta.
Kyseinen mäkialue on ainutlaatuinen monimuotoisine maastoineen, metsineen, kasveineen, lintuineen ja eläimineen. Kyseisellä alueella on mm. harvinaisen pikkutikan reviiri, siellä on tavattu myös liito-oravia, monilajiseen pesivään linnustoon kuuluu mm. lehtopöllö.
Alueen länsiosassa on myös luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeätä lehto-aluetta, jonka kaavoittajakin myöntää, kun on siirtänyt kaavaa kohti Takkapolun asutusta ja esittää tonttien aitaamista, jottei arvokas luonto kulu. Tanhukaaren alue on siis luontoarvoiltaan suurempi kuin uuden rakentamisen kannalta. Sen säästäminen rakentamiselta on järkevää myös sen tähden, että se on maastoltaan kallista ja vaikeaa rakentaa.

Kaavoittaja on perustellut kaavoitusta myöskin sillä, että kaavoituksen jälkeen ”vielä” jää luonnontilaista aluetta. Mutta mielestämme juuri tuo suuri kokonaisuus, josta nyt ollaan kaavoittamassa huomattavaa osaa pois, on todella säilyttämisen arvoinen. Alueen laajuuden ja virkistäytymiseen soveltuvuuden vuoksi sitä käyttää päivittäin lähialueen ja kauempaakin tulevat Kuokkalan ja koko kaupungin asukkaat. Suunniteltu kaavoitus muuttaisi ja estäisi nykyisen käytön ja aiheuttaisi myös niin linnustolle kuin eläimistölle radikaalin elintilan kaventumisen. Kaavoittajan esittämä kompromissi kaavoituksen ”keventämisen” suhteen ei sovi tälle alueelle.

Vanhassa Jyväskylässä on pienen maa-alueensa – 105,85 km2 - tähden jouduttu viime vuosina ottamaan täydennysrakentamisen nimissä kaavoituksen ja rakentamisen piiriin alueita, jotka eivät ole rakentamisen kannalta enää hyviä ja halpoja. Maapula on johtanut sellaisten alueiden kaavoittamiseen ja rakentamiseen, jotka tiiviin kaupunkirakentamisen vuoksi olisi ollut järkevää säilyttää lähi- ja virkistysalueina. Täydennysrakentaminen on kyllä periaatteellisena asiana järkevää, mutta Tanhukaaren alueelle täydennysrakentaminen ei sovi.

Kun helmikuussa 2008 tehtiin päätöksiä uudesta Jyväskylästä, niin näiden päätösten jälkeen on maata kaavoittamiseen ja rakentamiseen riittävästi uuden laajan kaupunkimme alueella – 1.172,32 km2 - ja varmaan kaavoitettavaa aluetta löytyy myös täydennysrakentamisen osalta Kuokkalan palvelujen läheisyydestä. Yksi kaavoittajan perusteluhan tälle täydennysrakentamiselle on ollut Kuokkalan palvelujen saatavuus.

Pinta-alaltaan laajan uuden Jyväskylän syntyminen 1.1.2009 on selkeästi muuttanut aikaisempaa kaavoitustilannetta ja -tarvetta, jolloin tällaiset alueet kuin tämä kyseessä oleva, luonto- ja virkistysarvoiltaan merkittävä alue, voidaan jättää kaavoittamatta ja rakentamatta.

Mielestämme todellista kestävää kehitystä on nyt päivittää kaavoitustilanne ja suunnata uusi kaavoitus ja rakentaminen niin täydennys- kuin uudisrakentamisen osalta halvemmin ja paremmin toteutettaville alueille.

Koska suunnittelualue on kokonaisuudessaan rakentamatonta metsäistä aluetta, niin se jo kertoo sen suuresta arvosta kaupungin keskustan lähellä. Tanhukaaren moninaiset luontoarvot ovat suuremmat kuin tarve kaavoittaa ja rakentaa tuolle alueelle.

Mielestämme kyseinen alue sopii paremmin väkirikkaan Kuokkalan lähivirkistysalueeksi ja koko Jyvässeudun virkistysalueeksi kuin rakentamiseen.

Esitämme yleisen edun nimissä alueen kaavoituksen keskeyttämistä ja suuntaamaan tulevaisuuden kaavoitus ja rakentaminen uusille helpommin ja halvemmin rakennettaville alueille niin Kuokkalan kuin kuin koko kaupungin alueella.

Kunnioittavasti 140 henkilön puolesta
Jyväskylässä 11.6.1009

Juhani Starczewski
Muurarintie 9 B 8
40520 JYVÄSKYLÄ
040 757 3537
juhani.starczewski@elisanet.fi

Kaavaa vastustaa nettiadressin kautta 140 henkilöä: http://www.adressit.com/seis_tanhukaaren_kaavalle


Juhani Starczewski    Ota yhteyttä adressin tekijään

Allekirjoita tämä adressi

Allekirjoittamalla tämän adressin annan luvan siihen, että Juhani Starczewski voi luovuttaa tällä lomakkeella antamani tiedot päätöksentekijöille.







Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…