Adressit.com

Apua mm. tampereen variksille=>Seppo reissuun

Tämän adressin tarkoituksena ei ole kerätä rahaa tai muita maksuvälineitä.
Tämän adressin tarkoituksena on kartoittaa nettihäiriköintiin kyllästyneiden kansalaisten taloudellinen valmiustaso tämän kiusallisen ongelman khm.. ainakin tilapäiseksi ratkaisuksi.

Nettihäiriköinti on laaja ja alati kasvava ongelma paranevista vastatoimista huolimatta.
Nettihäiriköinnin kirkkain tähti kotimaisessa liikenteessä ollee muuan Seppo jostakin Tampereelta, siis huippuosaaja. Ei ehkä tarvitse erikseen esitellä?

Nyt kysynkin adressin allekirjoittaneilta kuinka paljon he olisivat valmiit sijoittamaan henkilökohtaisena panoksena siihen, että tämä muuan Seppo jostakin Tampereelta lähetettäisiin oppia saamaan ja kansanperinnettä tutkimaan vaikkapa Somalimaahan tai Sudaniin. Toki muitakin vaihtoehtoja löytyy.
Tällä on myös eläinsuojelullista merkitystä. Kun muuan Seppo on vaikkapa parin vuoden opintomatkalla Sundanissa, oppivat esimerkiksi tamperelaiset varikset uudestaan jo kadotetuksi luulluun murteensa eikä niiden murheissaan tarvi enää lentää siipi maassa.

Kadotuksen syynä pidetään yleisesti yliopiston nurkilla harrastettua roisia ja kovaäänistä kiroilua ja runsaita alapääterminologian aihepiiriin kuuluvia ilmauksia, jotka varikset peloissaan olivat vastoin parempaa ymmärrystä omineet ja sittemmin kylällä lentäessään nimitelleet kadun tallaajia mitä törkeimmillä kommenteilla.
Varisten sosiaalinen elämä on nykyisellään häiriytynyttä. Yhteydenotot esim. kaatopaikan suuren varis- ja lokkiyhdyskuntaan
aiheuttavat jälkimmäisten taholta suoranaista hattuilua ja tarpeettomia ylilentoja ja varisten depis on kasvamaan päin. Tätähän me emme halua. Me haluamme Sepon ja parhaan kaverinsa opintomatkalle. KYLLÄ.