Lisää siirtolapuutarhoja ruotsinkielisille
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Suomeen on perustettava lisää ruotsinkielisille tarkoitettuja siirtolapuutarhoja.
Tällä hetkellä Suomen ainoa ruotsinkielisille tarkoitettu siirtolapuutarha-alue on Ruskeasuon siirtomaapuutarha (Brunakärr kolonialistträdgård), kun alueita on Suomessa kaikkiaan noin 50.
Tästä räikeästä epäkohdasta johtuen monet ruotsinkieliset joutuvat käyttämään suomenkielisten puutarha-alueita, joissa he saavat naapureikseen vastenmielisiä ja sivistymättömiä suomalaisen mongolirodun edustajia. Tällaiset likaiset ja kaljamahaiset naapurit heikentävät ruotsinkielisen vähemmistön asemaa ja sen mahdollisuuksia elää ihmisarvonsa mukaista elämää ja vaalia omaa kulttuuriaan.
Sakarias Lehtomäki Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |