SRK ry:n ja rauhanyhdistysten johto vaihdettava!
Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys (SRK) ry ja rauhanyhdistykset eivät ole vieläkään pyytäneet anteeksi 1970-luvulla pidettyjä "hoitokokouksia" niiden uhreilta saati korvanneet uhreille aiheuttamiaan vahinkoja. Sen sijaan SRK:n tuella rauhanyhdistykset ovat jatkaneet yksittäisten jäsenten "hoitokokouksia", joissa näitä on vaadittu yksin pakotettuihin ison joukon armottomiin "sielunhoitoihin" todellisista ja/tai kuvitelluista teoista ja sanoista. Yhdistysten sääntöjen mukaan tällaiset tehtävät eivät kuulu johtokunnan tehtäviin. SRK ja rauhanyhdistykset ovat hämärtäneet synnin ja rikoksen eroa ja hoitaneet rikoksia synteinä saattamatta niitä viranomaisten tietoon ja yli 30 vuotta ovat salanneet, peitelleet ja vaientaneet mm. rippisalaisuuden varjolla yli sadan pedofiilin ja lasten hyväksikäyttäjän uhreja, vaientaneet asiantuntijoita, tiedotusvälineitä ja tutkijoita, suojelleet pedofiileja ja lasten hyväksikäyttäjiä ja jättäneet ilmoittamatta tietoonsa tulleista tapauksista poliisille, valehdelleet olleensa tietämättömiä ja vähätelleet tiedotusvälineille tapahtuneita tosiasioita. Nämä menettelytavat ovat johtaneet rikosten vanhenemisiin ja uhrien kärsimyksiin, tappioihin, hoitokuluihin ja oikeuden menetyksiin.
Siksi me allekirjoittaneet vaadimme koko SRK:n johdon ja johtokunnan sekä näihin toimiin syyllistyneiden rauhanyhdistysten johdon vapauttamista tehtävistään sekä saattamista heti rikosoikeudelliseen vastuuseen vanhentumattomista rikoksista ja vanhentuneden rikosten osalta sovittelun (rikos- ja riita-asioiden sovittelun) keinoin vastuuseen teoistaan; heidän tulee korjata ja korvata kaikille uhreilleen aiheuttamansa oikeuden loukkaukset ja muut tappiot ja kärsimykset.
Vaadimme heidän tilalleen hoitokokousjulmuuksiin ja pedofiliakohuun syyllistymättömien uusien jäsenten valintaa.
Vaadimme myös, että SRK:n ja rauhanyhdistysten säännöt tulee tarkistaa voimassa olevan yhdistyslain mukaisiksi (voimassa olevat säännöt eivät ole yhdistyslain mukaiset). Vastaavien tapahtumien välttämiseksi vaadimme henkilövalintoihin (SRK:n johdon ja hallituksen sekä rauhanyhdistysten hallitusten) jäsenyyteen ehdotonta enintään kahden kauden yhtäjaksoista toimikautta.
Hannes Ruokokoski Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |