Stephen Elop pois Nokian johdosta

På Svenska: http://www.skrivunder.com/stephen_elop_av_nokia

In English: http://www.petitions24.com/stephen_elop_out_of_nokia

Deutsch: http://www.petitionen24.com/stephen_elop_aus_dem_nokia

 

 

Stephen Elop aloitti Nokian toimitusjohtajana 21.9.2010, ja siitä lähti Nokian alamäki kohti tuhoa.

Elopin ensimmäinen näyttävin esiintyminen oli Lontoon sijoittajatapaamisessa 11. helmikuuta 2011, kun Elop oli toiminut Nokian palveluksessa runsaat 4 kuukautta. Elopin esiintymistä ja Nokian lausuntoja tulevaisuudesta spekuloitiin ennakolta lehdistössä runsaasti. Elop ilmoitti, että Nokia valitsee älypuhelimiinsa Microsoftin käyttöliittymän ja Nokia aloittaa laajan yhteistyön Microsoftin kanssa. Samalla Elop ilmoitti johtajavaihdoksista Nokian johtokunnasta, johon valittiin 4 uutta johtokunnan jäsentä. Elop kertoi, että muutokset Nokiassa vaikuttavat myös henkilöstövähennyksiin Suomessa, organisaatiota uudistetaan ja kustannuksia karsitaan. Elopin peruspalkka Nokian toimitusjohtajan tehtävässä vuonna 2011 kerrottiin olevan 1,1 miljoonaa euroa vuodessa.

 

Elopin aikana Nokia on julkaissut muutamia puhelimia, huonolla menestyksellä. Myynti ei ole lähtenyt toivotulla tavalla kulkemaan, tai puhelimista on löytynyt suuria vikoja. Lisäksi irtisanomiset ovat Elopin aikana lisääntyneet merkittävästi. Elopin tavoitteena on vain tuhota Nokia ja sen jälkeen ilmoittaa lehdistöön, kuinka Suomalaiset eivät osanneet tehdä edes kunnon puhelimia, jne. jne. Ja tuon jälkeen hän ilmoittaa hyppäävänsä Applen palvelukseen.

 

Emme koskaan haluaneet Elopia tänne tuhoamaan Nokiaa. Joten hankitaan Elop pois Nokian johdosta, ja joku pätevämpi henkilö nostamaan Nokia takaisin pinnalle. Jos adressi kerää riittävästi nimiä, se toimitetaan Nokialle sekä suuriin lehtiin kannanottona Elopin potkuille.