Suomenvaltion eroaminen Ev.Lut-Kirkosta valtionkirkkona
Vaadimme Suomen demokraattisen valtion välitöntä eroamista, Ev.Lut Kirkosta, valtionkirkkona.
Emme hyväksy ja aio tulla hyväksymäänkään, että valtiomme johdossa valtion kirkkona.
Olemme käytännössä nähneet, ei tarvitse olla edes joku profeetta tai näkijä, todetakseen että olemme kansana
poikenneet, päättäjien johdolla Jumalan kaikkivaltiaan tahdosta, tavalla joka tuo maallemme häpeää ja tuskaa ja
ahdistusta.
Tämä adressi ei syrji homoa ihmisenä.
Jolla on poljettu kansan oikeuksia olla kuulematta, mitä kansa haluaa, koska päättäjien ja kansan tahto
tälläisessakin asiassa ovat eri. Sen on kansa osoittanut selkeästi kirkoista eroamalla, tuhansittain,siksi rohkenen
kysyä, eikö nämä äänet ole tärkeitä edustajiellemme?
Ei kaikista asioista voi vain tehdä politiikkaa, kansamme on puhunut monella eri tapaa ja ymmärtää sen ja haluaa
elää Jumalan tahtomalla tavalla, kukin niinkuin hän sen omassa tunnossaan haluaa ymmärtää ja käsittää.
Mielestäni kansan tahto on ollut selkeä ja viesti.
Siksi on maallamme uskonnon vapauslaki ja ilmaisu oikeus. Jotka tulisi ottaa todella vakavasti. Niitä tulisi kaikkien kunnioittaa.
Olemme nähneet vain pienen osan siitä miten Jumala jota Kirkomme tulisi seurata ja opettaa, Joh 3:3."uudesti syntyminen, ylhäältä".
On ilmoittanut, kansaltamme on menossa siunaus ja samoin päättäjiltä, kuin koko valtion johdolta/ päämieheltämme.
Näemme jo nyt, että maamme ei voi hyvin, leipä jonot kasvaa, rikkaat rikastuvat, köyhät köyhtyvät.
Olen vielä näkemässä kuinka kouluissamme aletaan ammmuskelemaan jne... seurauksia kaikki siitä
mitä päättäjät ovat päättäneet ja suvainneet.
Näitä varoituksia esimerkkeineen ei kaikki valtias Jumala ole huvikseen meille ilmoittanut, siksi osoitamme me , jotka haluamme itse kukin
ilmoittaa valtion johdolle, mitä mieltä me olemme ja tahdomme ja vaadimme, emme halua joutua ahdistuksiin sen takia, ettemme voi ilmaista tahtoamme, näinkin tärkeässä asiassa. Jokainen meistä allekirjoittajista uskoo Jumalaan Niinkuin hän sen haluaa ymmärtää ja käsittää.
Tämä oikeus on kansallamme annettu ja sitä itse kukin meistä haluaa noudattaa, tämä ilmaisu on meidän oikeus
ilman että joutuu ahdistuksiin tai pelkoon.
Taloudenpidon mallioppilaana aiemmin kunnostautunut Suomi putosi tiistaina mutasarjaan, kun EU-komission talousennuste vahvisti Suomen rikkovan unionin kahta keskeistä taloussääntöä.
Talousennusteen mukaan Suomen budjettivaje nousee tänä vuonna 3,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta viime vuoden 3,2 prosentista. Julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen nousee lähes 63 prosenttiin viime vuoden 59 prosentista.
EU:n taloussääntöjen mukaan budjettivaje ei saisi nousta yli kolmeen prosenttiin eikä julkisen velan osuus saisi nousta yli 60 prosentin rajan.
Suomen lailla kahta keskeisintä taloussääntöä rikkovat euromaista vain Ranska, Espanja ja Portugali.
Vahvalta ei Suomen talous näytä myöskään talouskasvun näkökulmasta. Komissio arvioi Suomen talouden kasvavan tänä vuonna vaivaiset 0,3 prosenttia ja ensi vuonna tasan yhden prosentin.
Suomen talouskasvu on komission mukaan tänä vuonna EU:n toiseksi hitainta Kyproksen jälkeen. Ensi vuonna Suomen talouskasvu on komission ennusteen mukaan heikointa koko unionissa.
Komissio laski tiistaina ennustettaan Suomen talouden kasvuvauhdista, sillä vielä helmikuussa komissio arvioi tämän vuoden talouskasvuksi 0,8 prosenttia ja ensi vuonna 1,4 prosenttia.
"Suomen kevät etenee hitaasti"
Suomen tilanne näytti tiistaina poikkeavan tylysti EU:n ja euroalueen valtavirrasta.
(Gal 5:15 FPR) Mutta jos te purette ja syötte toisianne, katsokaa, ettette toinen toistanne perin hävitä.
(Gal 5:16 FPR) Minä sanon: vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä.
(Gal 5:17 FPR) Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan; nämä ovat nimittäin toisiansa vastaan, niin että te ette tee sitä, mitä tahdotte.
(Gal 5:18 FPR) Mutta jos te olette Hengen kuljetettavina, niin ette ole lain alla.
(Gal 5:19 FPR) Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus,
(Gal 5:20 FPR) epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot,
(Gal 5:21 FPR) kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.
(Gal 5:22 FPR) Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.
(Gal 5:23 FPR) Sellaista vastaan ei ole laki.
(Gal 5:24 FPR) Ja ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen.
(Gal 5:25 FPR) Jos me Hengessä elämme, niin myös Hengessä vaeltakaamme.
Me emme usko Mäkisen "evankeliumia"! EI OLE TOISTA EVANKELIUMIA! Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin, joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin. Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu Galatalaiskirje 1:6-12 Lähtekää pois, jättäkää hänet, te, jotka olette minun kansaani, ettette joutuisi ottamaan osaa hänen synteihinsä ettekä jäisi alttiiksi niille vitsauksille, joilla häntä lyödään. Johanneksen ilmestys 18.
Dan 9:1 Daarejaveksen, Ahasveroksen pojan, ensimmäisenä hallitusvuotena, hänen, joka oli meedialaista sukua ja oli tullut kaldealaisten valtakunnan kuninkaaksi -
Dan 9:2 hänen ensimmäisenä hallitusvuotenaan, minä, Daniel, kirjoituksista huomasin vuosien luvun, josta Herran sana oli tullut profeetta Jeremialle, että Jerusalem oli oleva raunioina seitsemänkymmentä vuotta.
Dan 9:3 Ja minä käänsin kasvoni Herran Jumalan puoleen hartaassa rukouksessa ja anomisessa, paastossa, säkissä ja tuhassa.
Dan 9:4 Minä rukoilin Herraa, Jumalaani, tunnustin ja sanoin: "Oi Herra, sinä suuri ja peljättävä Jumala, joka pidät liiton ja säilytät laupeuden niille, jotka sinua rakastavat ja noudattavat sinun käskyjäsi.
Dan 9:5 Me olemme syntiä tehneet, olemme väärin tehneet, olleet jumalattomat ja uppiniskaiset; me olemme poikenneet pois sinun käskyistäsi ja oikeuksistasi
Dan 9:6 emmekä ole kuulleet sinun palvelijoitasi, profeettoja, jotka puhuivat sinun nimessäsi kuninkaillemme, ruhtinaillemme ja isillemme ja kaikelle maan kansalle.
Dan 9:7 Sinun, Herra, on vanhurskaus, mutta meidän on häpeä, niinkuin se on tänä päivänä Juudan miesten ja Jerusalemin asukasten ja koko Israelin, läheisten ja kaukaisten, kaikissa maissa, joihin sinä olet heidät karkoittanut heidän uskottomuutensa tähden, jota he ovat sinulle osoittaneet.
Dan 9:8 Herra, meidän on häpeä, meidän kuninkaittemme, ruhtinaittemme ja isiemme, koska me olemme tehneet syntiä sinua vastaan.
Dan 9:9 Herran, meidän Jumalamme, on armo ja anteeksiantamus, sillä me olemme olleet hänelle uppiniskaiset;
Dan 9:10 me emme ole kuulleet Herran, meidän Jumalamme, ääntä emmekä vaeltaneet hänen laissansa, jonka hän asetti meidän eteemme palvelijainsa, profeettain, kautta.
Dan 9:11 Vaan koko Israel rikkoi sinun lakisi ja poikkesi pois eikä kuullut sinun ääntäsi, ja niin vuodatettiin meidän päällemme se kirous ja vala, joka on kirjoitettu Mooseksen, Jumalan palvelijan, laissa; sillä me olimme tehneet syntiä häntä vastaan.
Dan 9:12 Ja hän toteutti sanansa, jonka hän on puhunut meitä ja meidän tuomareitamme vastaan, jotka meitä tuomitsivat, ja antoi meidän päällemme tulla niin suuren onnettomuuden, ettei senkaltaista ole tapahtunut koko taivaan alla, kuin Jerusalemissa tapahtui.
Dan 9:13 Niinkuin on kirjoitettu Mooseksen laissa, niin tuli kaikki tämä onnettomuus meidän päällemme. Mutta me emme koettaneet lepyttää Herraa, meidän Jumalaamme, niin että olisimme kääntyneet pois synneistämme ja ottaneet vaarin sinun totuudestasi.
Dan 9:14 Sentähden Herra valvoi ja antoi tämän onnettomuuden tulla meidän päällemme; sillä Herra, meidän Jumalamme, on vanhurskas kaikissa töissänsä, jotka hän tekee, mutta me emme ole kuulleet hänen ääntänsä.
Dan 9:15 Ja nyt, Herra, meidän Jumalamme, joka toit kansasi pois Egyptin maasta väkevällä kädellä ja teit itsellesi nimen, niinkuin se vielä tänä päivänä on: me olemme syntiä tehneet ja olleet jumalattomat.
Dan 9:16 Herra, kaiken vanhurskautesi tähden, kääntyköön sinun vihasi ja kiivastuksesi pois sinun kaupungistasi Jerusalemista, sinun pyhästä vuorestasi; sillä meidän syntiemme tähden ja meidän isäimme pahojen tekojen tähden on Jerusalem ja sinun kansasi tullut kaikkien häväistäväksi, jotka meidän ympärillämme ovat.
Dan 9:17 Ja nyt, meidän Jumalamme, kuule palvelijasi rukous ja hänen anomisensa ja valista kasvosi pyhäkkösi ylitse, joka on autiona; Herran tähden.
Dan 9:18 Minun Jumalani, kallista korvasi ja kuule, avaa silmäsi ja katso meidän hävitystämme ja sitä kaupunkia, joka on otettu sinun nimiisi; sillä me annamme rukouksiemme langeta sinun eteesi, emme omaan vanhurskauteemme, vaan sinun suureen armoosi luottaen.
Dan 9:19 Herra, kuule, Herra, anna anteeksi, Herra, huomaa ja tee tekosi itsesi tähden, älä viivyttele, minun Jumalani; sillä sinun kaupunkisi ja sinun kansasi ovat sinun nimiisi otetut."
Dan 9:20 Ja vielä minä puhuin ja rukoilin ja tunnustin syntini ja kansani Israelin synnit ja annoin rukoukseni langeta Herran, Jumalani, eteen minun Jumalani pyhän vuoren puolesta.
Dan 9:21 Ja kun minä vielä puhuin rukouksessa, tuli se mies, Gabriel, jonka minä olin nähnyt ennen näyssä, kiiruusti kiitäen minun tyköni ehtoouhrin aikana.
Dan 9:22 Ja hän opetti minua, puhui minulle ja sanoi: "Daniel, nyt minä olen lähtenyt neuvomaan sinua ymmärrykseen.
Dan 9:23 Kun sinä aloit rukoilla, lähti liikkeelle sana, ja minä olen tullut sitä ilmoittamaan; sillä sinä olet otollinen. Käsitä siis se sana ja ymmärrä näky.
Dan 9:24 Seitsemänkymmentä viikkoa on säädetty sinun kansallesi ja pyhälle kaupungillesi; silloin luopumus päättyy, ja synti sinetillä lukitaan, ja pahat teot sovitetaan, ja iankaikkinen vanhurskaus tuodaan, ja näky ja profeetta sinetillä vahvistetaan, ja kaikkeinpyhin voidellaan.
Dan 9:25 Ja tiedä ja käsitä: siitä ajasta, jolloin tuli se sana, että Jerusalem on jälleen rakennettava, voideltuun, ruhtinaaseen, asti, on kuluva seitsemän vuosiviikkoa; ja kuusikymmentäkaksi vuosiviikkoa, niin se jälleen rakennetaan toreinensa ja vallihautoinensa, mutta keskellä ahtaita aikoja.
Dan 9:26 Ja kuudenkymmenen kahden vuosiviikon mentyä tuhotaan voideltu, eikä häneltä jää ketään. Ja kaupungin ja pyhäkön hävittää hyökkäävän ruhtinaan väki, mutta hän itse saa loppunsa tulvassa. Ja loppuun asti on oleva sota: hävitys on säädetty.
Dan 9:27 Ja hän tekee liiton raskaaksi monille yhden vuosiviikon ajaksi, ja puoleksi vuosiviikoksi hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin; ja hävittäjä tulee kauhistuksen siivillä. Tämä loppuu vasta, kun säädetty tuomio vuodatetaan hävittäjän ylitse."
Veli Korpikannas Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |