Susien kaatolupien saamiseksi ja koirien muistolle!!!

                                                                                                          Kerätään porukalla adressi useiden menehtyneiden metsästyskoirakavereiden puolesta. Kun kaikkien nimet on saatu listaan, laitetaan se eteenpäin kaatolupien toivossa! Jakakaa muissa ryhmissä, kaikki nimet tarpeen! Syksyn 2014 aikana sudet ovat jo tappaneet ainakin 16 koiraa. Varmasti vielä tulee lisää, sillä susikannat ovat kasvaneet viime vuosien aikana, -suden metsästyksestä on tehty jo rikos.


Susien metsästykseen tulisi saada havaintokohtainen kiintiö, kuten on karhun ja hirven metsästyksessä.

Monenko koiran pitää vielä kuolla ennenkuin saadaan sudet aisoihin, ja kantaa säännösteltyä niin että ne eivät kuitenkaan ole enää ihmiselle ja koirille vaaraksi.

Suomessa runsaimmat susihavainnot ovat olleet ennen itärajalla ja nyt myös muuallakin päin Suomea suuremmissa määrin.

Pitääkö susien siirtyä Etelä-Suomeen (kehä III sisäpuolelle) että asiaan saadaan jotain rotia! Kuviin mitkä olen laittanut on kysytty lupa.

"Vuonna 2013 helmikuussa Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos arvioi Suomen susikannan kooksi 120-135 yksilöä. Täysrauhoituksen myötä kanta on kasvanut ja levinnyt tuostaan ympäri Suomea, niin että kannanhoidollisten lupien myöntäminen tihentymäalueille on jo tarpeen. (http://riistahavainnot.fi/) Koiria suden tappamaksi on kuluvana syksynä joutunut jo 18 kpl tähän mennessä. Me allekirjoittaneet toivomme teidän tekevän kaikkenne jotta kannat saataisiin siedettävälle tasolle."
Adressin saatekirje, joka lähetetään kaikille kansanedustajille, eu-edustajille ja osalle ehdokkaita adressin kera.

 

riistahavainnot.fi