Adressit.com

SVT Worldin ohjelmaa näkyville koko Suomeen

1.9.2011 alkaen SVT Worldin ohjelmistoa on voinut seurata YLE FST5:n ohjelmapaikalla Etelä-Suomessa ja rannikolla.

 

SVT Worldin ohjelmistoa voi seurata 1.9. alkaen YLE FST5:n kanavapaikalla numero 5. SVT Worldin Gomorron Sverige alkaa klo 8.30 YLE FST5:n aamuohjelma Min Morgonin jälkeen.

Kanavapaikalla 5 on jatkossa ohjelmaa noin 20 tuntia vuorokaudessa. SVT Worldin ohjelmistoa on tarjolla aamupäivisin, myöhäisillassa ja öisin. YLE FST5:n ohjelmat näkyvät aamuisin ja iltaisin parhaaseen katseluaikaan suomeksi tekstitettynä.

3,5 miljoonaa katsojaa SVT Worldin ulottuvilla

SVT Worldin antenniverkon näkyvyysalue kattaa Etelä-Suomen ja rannikon. Alueella on noin 3,5 miljoonaa katsojaa 1,7 miljoonassa kotitaloudessa. Syyskuun alusta SVT World on vapaasti katsottavissa, kun sen katsomiseen on tähän asti tarvinnut maksukortin.

"Kaksi kolmesta kotitaloudesta Suomessa pääsee nyt vapaasti uuden kanavan äärelle. Monella on nyt ensimmäistä kertaa mahdollisuus tutustua SVT:n tarjontaan, seurata ruotsinkielistä kulttuuria ja ohjelmistoa", toteaa YLE FST5:n ohjelmapäällikkö Nicolina Zilliacus-Korsström.

Tekijänoikeussopimus rajaa SVT Worldin ohjelma-ajan 50 prosenttiin kanavan tarjonnasta ja näkyvyysalueen noin 60 prosenttiin Suomesta. SVT Worldin ohjelmia ei tekstitetä suomeksi. Ylen tavoitteena on saada SVT World näkymään koko maassa. YLE FST5:n ohjelmat näkyvät edelleen koko Suomessa kuten aiemminkin.

 

Jakelu ei peitä koko Suomea – miksi?

Tavoitteena oli, että kanava olisi ollut tarjolla koko Suomessa, mutta oikeusneuvotteluissa päästiin yksimielisyyteen vain nyt sovitusta näkyvyysalueesta. Nyt solmittu sopimus on kaksivuotinen, ja se kattaa lähes 80 prosenttia Suomen kotitalouksista. Jatkossa kattavuutta pyritään lisäämään.