Tahmelan bussin puolesta
Esitämme Tahmelan bussiyhteyksien parantamista Tampereella.
Tahmela on nykyisellään pussinperä, jota palvelee linja 21 keskimäärin 30 min vuorovälillä. Tämä on hankalaa erityisesti kuljetettaessa lapsia päivähoitoon Tahmelan päiväkotiin pitkänkin matkan päästä. Normaalia 8-tuntista työpäivää tekevän vanhemman olisi lähes mahdotonta ehtiä viedä lapsi hoitoon aamulla, tehdä täysi työpäivä ja noutaa kotiin ennen klo 17, jos joutuu käyttämään näitä bussiyhteyksiä.
Nähdäksemme Tahmelan bussiyhteyksiä voisi parantaa esimerkiksi seuraavin tavoin:
Vaihtoehto 1: Tihennetään nykyisen bussilinjan 21 vuoroväli 15 minuuttiin ruuhka-aikoina klo 6.45 - 9.15 ja 15.45 - 17.15, jolloin lapsen vienti ja tuonti hoituvat joustavasti eikä tarvitse hosua ehtiäkseen harvoin kulkevaan bussiin. Samalla palvellaan paremmin Tahmelasta muutoin töissä käyviä sekä päiväkodin henkilökuntaa näiden työmatkoilla.
Vaihtoehto 2: Parannetaan Tahmelan joukkoliikennepalvelua kaikkina vuorokaudenaikoina yhdistämällä linja 21 (tai ainakin sen Tahmelan osuus) johonkin lännen linjaan, esimerkiksi 27 tai 25 (tai molemmat), siten että linja kulkee Pispalantorilta Ala-Pispalan kautta linjan 21 nykyisellä päätepysäkille ryytimaan vieressä ja siitä eteenpäin Tahmelan halki. Pyynikin läpi mentäisiin Varalan pysäkiltä joko suoraan Ammattikoulunkadulle ja Pyynikintorille (nopeampi yhteys) tai sitten Rosendahlin kautta. Näin voitaisiin helposti saavuttaa ainakin 15 minuutin vuoroväli: linjan peruskuorma tulisi lännestä ja Tahmela palveltaisiin siinä sivussa ilman merkittäviä lisäkustannuksia, jolloin Tahmelan lipputulot mahdollistaisivat vuorovälin parantamisen. Kierto Tahmelan kautta toisi muutaman minuutin lisää matka-aikaan lännestä keskustaan, mutta ei merkittävästi, varsinkaan ruuhka-aikana. Lisähyötynä saataisiin vaihdoton yhteys Tahmelasta esimerkiksi Lielahden kauppakeskukseen.
Tahmelan bussiyhteyksien parantaminen on tarpeen myös yleisemmin alueen autovaltaisuuden vähentämiseksi. Nykyisin henkilöauto on monelle tahmelalaiselle ainoa realistinen kulkuväline töihin ja harrastuksiin. Haluamme että riittävän laadukas vaihtoehto on olemassa joukkoliikenteellä.
P.S. Liity myös samaa aihetta käsittelevään ryhmään Facebookissa: http://www.facebook.com/group.php?gid=118085814911535&ref=mf
Jani Hyvärinen Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haljastennokkaa ei saa myydä
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1444 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3589 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
399 Luotu: 04.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
436 Luotu: 19.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1825 Luotu: 22.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
371 Luotu: 17.02.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20460 Luotu: 20.03.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
137 Luotu: 29.04.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1531 Luotu: 10.12.2024
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1868 Luotu: 09.05.2022
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
76 Luotu: 07.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
559 Luotu: 01.04.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68606 Luotu: 15.02.2024
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11344 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
686 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2511 Luotu: 15.07.2023
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
25 Luotu: 08.05.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
595 Luotu: 01.03.2023
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
20 Luotu: 08.05.2025