Tampere ei saa luopua Ihalan leirialueesta

Tampereen kaupunki on myymässä/sulkemassa omistuksessaan olevan ja tänä vuonna 50 vuotta täyttävän Ihalan leirialueen Uudestakaupungista. Me allekirjoittaneet emme ymmärrä, emmekä voi hyväksyä tällaista menettelyä, sillä alueelle on investoitu voimakkaasti viimeisten noin kymmenen vuoden aikana. Ko aikana Ihalaan on rakennettu 12 tasokasta hirsimökkiä sekä huoltorakennus, jossa on kaksi WC- ja suihkutilaa, sauna, astianpesupaikka. Rantasauna on saanut hiljattain lasitetun terassin ja uudelle saunalle on olemassa jo piirustukset. Lisäksi puutalo on saneerattu todella näyttäväksi.

Miksi Tampereen kaupunki on investoinnut kohteeseen noin puoli miljoonaa, josta se aikoo luopua? Meneillään olevan laman aikana 22 hehtaarin alueesta ei varmasti saa sen arvolle sopivaa hintaa. Ihala on ollut myynnissä tämän kesän ja sitä on markkinoitu 20:n neliön huoneena ja keittokomerona! Alueen hintapyyntö on 1 020 000 €. Hinta on käsittämättömän alhainen ja tämä on outoa talouspolitiikkaa näinä tiukkoina aikoina Tontin hinnaksi on laskettu alle puolet siitä, mitä vastaavanlaisesta rantatontista lähiseudulla pyydetään. Tamperelainen kiinteistövälittäjä arvioi 5 vuotta sitten alueen hinnaksi 2-2,5 miljoonaa, vaikkei silloin kaikkia mökkejä oltu vielä edes rakennettu!

Kaupunkin ilmoittama 200 000:n euron vuosittainen säästö on laskennallinen, mikä ei perustu todellisuuteen. Summassa on mukana alueen vuokra, mikä on lähes puolet kustannuksista. Tampere maksaa siis vuokraa itselleen omistamastaan alueesta. Lisäksi alueen vuosittainen tuotto kattaa lähes kokonaan työntekijökustannukset. Mistä siis kertyy tuo mainittu 200 000 €?

Kun Ihalan leirialueesta luopumista esiteltiin viime tammikuussa sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunnalle ja kaupunginhallitukselle, alueen vuosittaiseksi kävijämääräksi kerrottiin 60-70 prosenttia vähemmän kuin mitä se todellisuudessa on!

Nyt Ihalan työntekijät on irtisanottu ja paikka suljetaan 1.9.2014. Koska ostajaa tai vuokralaista ei ole löytynyt, alueen mökit ja muut rakennukset jätetään vaille hoitoa altiiksi ilkivallalle. Tämä on siis Tampereen kaupungin tehokasta ja ihmisläheistä taloudenhoitoa!

Ihmetystä herättää, millä päätöksellä Ihala suljetaan? Sivelan tammikuussa tekemässä ja kaupunginhallituksen siunaamassa päätöksessä todetaan; "Ihala suljetaan, kun sille on löytynyt ostaja tai ulkopuolinen vuokralainen." Tämä ilmenee myös apulaispormestari Olli-Poika Parviaisen ja tilaajapäällikkö Lauri Savilahden 20.1.2014 Aamulehdessä julkaistussa kirjoituksessa. Ostajaa tai vuokralaista ei ole, joten tuon päätöksen mukaan Ihalaa ei suljeta! Missä ja koska on tehty uusi päätös alueen sulkemisesta?

Tampereen kaupunki ei ole markkinoinnut kohdetta mitenkään, eikä suurin osa tamperelaisista tiedä sen olemassa olosta mitään. Kohde löytyy vaikean reitityksen jälkeen kaupungin sivuilta. Asiallisella markkinoilla leiruialueen käyttöaste olisi huomattavasti suurempi. Viime talven julkisuuden jälkeen Ihala on ollut tänä kesänä koko ajan täynnä!

Ihalan leirialue on varsinkin kesäisin suuressa käytössä. Aluetta käyttävät paljon myös sellaiset kaupunkilaiset, joilla ei ole varaa omaan mökkiin tai sellaisen vuokraamiseen yleisiltä markkinoilta. Kalastajat käyttävät Ihalan palveluja ympäri vuoden. Muun muassa nämä seikat huomioiden Ihalan leirialueella on niin virkistyksellinen kuin sosiaalinen merkityksensä.

Me allekirjoittaneet vaadimme, että Ihalan leirialue säilytetään nykyisessä tarkoituksessaan kaikkien tamperelaiset virkistyspaikkana.

Jos olet jo allekirjoittanut paperisen version, niin se riittää: adressit luovutetaan elokuussa Tampereen kaupungin päättäjille.