Tekijänoikeuslaki uusiksi - Internetistä lataamiseen laillinen ratkaisu
Internetistä ladataan hirveät määrät elokuvia, musiikkia, ohjelmia jne. laittomasti. Sitä ei voida järkevällä tavalla estää eikä valvoa. Suuri joukko ihmisiä haluaa jatkossakin elokuvansa, musiikkinsa yms. yhtä helposti ja kohtuullisin kustannuksin internetistä. Mitä järkeä tuollaisessa laissa on, jota ei haluta yleisesti noudattaa ja ei voida valvoa?
Artisteille, näyttelijöille ja muille materiaalin tuottajille yms. kuitenkin tulee taata tulonsa ja palkkionsa. Voisimmeko muuttaa lakia esim. siten, että maksaisimme internet-liittymissämme vaikka 10...20€/kk lisää ja sen jälkeen kaikki lataaminen olisi sallittua? Teoston ja päättäjien asia olisi keksiä järjestelmä millä näin kerätyt rahat jaettaisiin edelleen oikeille tahoille.
Tekijänoikeuslaki on monilta muiltakin osin ihan susi ja nykyaikaan sopimaton. Siitä voi lukea lisää mm. näiden sivujen adresseista ja lehtien sivuilta.
Haastetaan tällä adressilla poliitikot paneutumaan uudestaan Tekijänoikeuslakiin, mutta tällä kertaa kunnolla. Lain valmistelussa tulee nyt kuunnella Teoston lisäksi myös suurta yleisöä ja alan asiantuntijoita kabinettiratkaisujen sijasta.
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |