köyhien asema turvattava

Me allekirjoittaneet vaadimme että pienituloisten ja muutenkin köyhien asema on turvattava eikä niitä saa alentaa. Hallitus on esittänyt alempituloisten tuloja kuten eläkkeitä, lapsilisiä, työttömyysturvaa leikattaisiin.
Minä itse vaadin että otetaan nämä puuttuvat rahat isompituloisilta herroilta joilla sitä on esim osinkotulot kokonaan pois ym. Niillä on varaa antaa pienempituloisten käytettäväksi ym menoihin rahaa.
Miksi aina kosketaan pienempituloisten rahoihin kun herroilla sitä on mistä antaa? Muutenkin köyhemmällä väestöllä on se ostovoima heikentynyt eikä sitä saa enää enempää heikentää. Miksi sitten luvataan että eläkkeet ym nousee kun heti kun tulee lama niin ollaan pienentämässä näitä vähäosaisten tuloja? Epäreilua sanon minä. Meitä köyhempiä ei saa sorsia eikä kohdella kaltoin. Muutenkin tuntuu olevan useimmilla vaikeuksia saada jokapäiväistä leipää ja leipäjonot ei tällä menolla lopu koskaan kun meitä kohdellaan kuin jotakin saastaa että herrat pääsee kekkuloimaan ja leuhkimaan rahoillaan ja ostamaan kalliita autoja ja asuntoja joista osa meistä voi vain haaveilla.
Ja monissa kaupungeissa eivät kaupat edes anna ruokia noihin ruokakasseihin vaan ne viedään kaatopaikalle, joka on niin älytöntä ruoan haaskausta kuin vain voi olla.