Tupakkalakia muutettava
OLETKO KYLLÄSTYNYT ALATI KIRISTYVIIN TUPAKOINTIRAJOITUKSIIN?
VAI
OLETKO KYLLÄSTYNYT MUIDEN TUPAKOINTIIN - HAJUUN, ALLERGIAOIREISIIN TAI KAIKEN KELLASTAVAAN SAVUUN?
Näihin ongelmiin on jo olemassa yhteinen ratkaisu, mutta sen hyödyntäminen vaatii lakimuutoksen. Jokaisen tulee voida valita, myös julkisilla paikoilla, altistuuko tupakansavulle. Sen toteuttaminen ei kuitenkaan tarvitse tapahtua tupakoinnin kustannuksella. Maailmalla suuressa suosiossa oleva sähkötupakka maistuu aivan samalle kuin muutkin tupakat, sillä se sisältää yhtälailla nikotinia. Sen sijaan siitä puuttuu noin 4000 perinteisen tupakan kemikaalia. Näin ollen se ei haise, ei kellasta pintoja,eikä pinty materiaaleihin, joten siitä ei koidu ympäristölle haittaa Tämä tekee tiukoista tupakointirajoituksista tarpeettomia. Tupakoitsijoille sähkösavukkeesta on myös se merkittävä taloudellinen hyöty, että savukkeen polton voi keskeyttää milloin tahansa ja jatkaa myöhemmin.
Vaadimmekin, että palavat savukkeet tulee lainsäädännöllisesti korvata sähkösavukkeilla.
Sen seurauksena siis tiukkojen tupakointirajoitusten tarve poistuu. Suomi häviää palokuolematilastojen kärjestä, koska sähkösavukkeesta ei ole palovaaraa. Valtion terveysmenoja säästyy kun tupakoitsijoiden terveys kohenee. Ja kaikki tämä säilyttää valtion verotulot jotakuinkin ennallaan. Ennen kaikkea tupakoitsijoiden ja tupakoimattomien välille saataisiin vihdoin rauha molempia miellyttävällä ratkaisulla.
*LÄHETÄ TÄMÄN SIVUN OSOITE KAVEREILLESI*
K Heikkinen Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45639 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10629 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1758 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1465 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
827 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
731 Luotu: 12.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
346 Luotu: 30.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
716 Luotu: 06.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
283 Luotu: 26.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2306 Luotu: 22.03.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
248 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
221 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
210 Luotu: 13.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
197 Luotu: 03.07.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
177 Luotu: 30.06.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
172 Luotu: 01.07.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20887 Luotu: 20.03.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
148 Luotu: 16.06.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
124 Luotu: 07.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025