Vihdin päiväkotiryhmien lapsi ja aikuissuhdeluvun tarkistus
Pyydämme oikeuskansleria kohteliaimmin tutkimaan, noudattavatko Vihdin kunnan päivähoidon tulosalueen päiväkodit lasten päivähoidosta säädettyjen lakien ja asetusten mukaista lasten ja henkilökunnan suhdelukua ja henkilökunnan kelpoisuutta koskevien säännöksiä.
Lain mukaan päiväkodeissa yhtä kasvatus- ja hoitohenkilöä kohti voi olla enintään 7 yli 3-vuotiasta tai 4 alle 3-vuotiasta lasta.
Päiväkodissa suhdeluku voidaan vain tilapäisesti ylittää. Tällä hetkellä päiväkodeissa toimii 2-3 kasvatushenkilö ryhmää kohti. Päiväkotien aukioloaikojen sekä henkilöstömäärien ja lapsimäärien perusteella on ilmeistä, ettei lain tarkoittama suhdeluku toteudu. Kasvatushenkilöstön sairauslomien, muiden poissaolojen sekä lyhennysvapaiden aikoina lapset joutuvat olemaan alimitoitetun kasvatushenkilöstömäärän alla.
Iltapäivisin sekä aamuisin lapsiluku saattaa olla reilusti toistakymmentä ja työssä vain yksi kasvatushenkilö. Lisäksi avustajia käytetään työvuoroissa ja tehtävissä, joilla kierretään lain noudattamista. Päivälevoilla avustajia saatetaan asettaa yksin koko ryhmän vastuuseen. Avustajien lapsiryhmävastuullisuus tulisi lopettaa lain vastaisena. Samoin avustajien avulla keplotteleminen ulkovalvonnoissa rikkoo mielestämme lain laatijan tarkoitusta.
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Vihdin kunnan päiväkodeissa tulee olla riittävä määrä lain tarkoittamia kasvatushenkilöitä koko päiväkotipäivän ajan ja että avustajien avulla lain kiertäminen loppuisi.
Vaadimme, että lapsille taattaisiin lakien mukainen oikeus turvalliseen päivähoitoon. Turvallisuus on jatkuvasti uhattuna ali mitoitettujen kasvatushenkilöiden puutteen takia.
----------
Lisäys 16.09.2007: Asiasta löytyy oikeusasiamiehen lausunto vuodelta 2005.
Lisäys 21.09.2007: Adressistamme on julkisoitu Vihdin Keskustelualueella 15.09.2007
Lisäys 21.09.2007: Adressistamme on journalisoitu YLE:n Läntisen uutisissa 20.09.2007.
Lisäys 28.09.2007: Adressistamme on journalisoitu Luoteis-Uusimaa sanomalehdessä 26.syyskuuta 2007.
Keskustelemme asiasta Vihdin Keskustelualueilla: http://vihti.urli.net
----------
Otamme mielellämme vastaan kertomuksia alan ammattilaisilta sekä holhoojilta asiaan liittyen. Tilanteista ja tapahtumista. Lähetä s-postia!
----
02.10.2007
Hyvän journalisen sekä muun julkisuuden ansiosta olemme saaneet palautetta että asiasta on noussut ammattikunnan sisällä runsaastikin keskustelua. Lapsilukuja/kasvatushenkilö on ollut esillä lähes päivittäin. Samoin vanhempien keskuudessa asioihin on kiinnitetty huomiota mm. lasten päiväkoteihin tuonnin sekä lasten hakujen osalla. Myös Vihdin kunnassa on asiasta käyty epävirallisia "pöytäkeskusteluja".
Vaikka olemmekin erimielisiä Päivähoidon tulosalueen johtajan kanssa hänen julkisuuteen antamien kiistävien lausuntojensa kanssa henkilöstömääristä ja suhdeluvuista, katsomme että olemme saavuttaneet osan tavoitteestamme.
Annamme nyt Päivähoidon tulosalueelle sekä Vihdin kunnalle aikaa tarkastella vaatimuksemme sisältöä ja suljemme adressin. Jatkamme adressia jälleen, jos Vihdin kunta ei korjaa kohtuullisessa ajassa lapsilukujen noudattamista kasvatushenkilöä kohden kaikkina päiväkodin aukioloaikana. Itse vaatimuksemme on kohtuullinen ja oikeudenmukainen vaatimus. Itsetarkoitus se ei ole.
Kiitämme allekirjoittaneita!
Ota yhteyttä adressin tekijään
Adressin tekijä on sulkenut tämän adressin.Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme poistaneet allekirjoittajien henkilökohtaiset tiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |