Maassa kunnolla räjähtävät ilotulitepaukut takaisin

Suomessa on 1990 -luvun puolivälissä kielletty kiinanpommi- ja tykinlaukaus -tyyppiset tehokkaat maassa räjähtävät ilotulitepaukut. On väitetty, että niillä olisi hajotettu niiden suuren tehon vuoksi suuressa määrin ihmisten tavaroita, mm. postilaatikoita. Tätä ei kuitenkaan ole esiintynyt niin suurissa määrin kuin hehkutettiin.

Nykyään ilotulitemarkkinoilla on myynnissä pieni kiinalainen eli pieni kiinanpommi, niiden turvatulilangan (sytystulilanka, joka palaa noin 5 sekuntia) vuoksi. Ne kaikki sisältävät 0,05 g räjähtävää ainetta, joka on ainoana efektinään räjähtävän paukun suurin sallittu määrä. Vanhoissa pommeissa oli ainoastaan noin 2 cm:n pituinen tulilanka, joten paukku räjähti noin 2 sekunnin päästä sytytyttämisestä. Tämä on suuressa määrin vaakuuttava kieltämisen syy, koska paukut ovat monesti voineet räjähtää ns. "naamalle".

Lisäksi paukkujen yleinenkin turvallisuustaso oli epäluotettava. Nyt tällä hetkellä myynnissä olevat edellämainitut "pikku-kiinalaiset" ovat turvallisuudeltaan toista luokkaa, joka voitaisiin soveltaa myös isoihin.

Suomessa on todella paljon juhlijoita, jotka haluaisivat saada nautintoa myös maassa tapahtuvista voimakkaista ilotuliteräjähdyksistä, joten
räjähtävien paukkujen suurin sallittu räjähdysaineen määrä suuremmaksi, ja paukkuihin turvatulilanka!