uimarannantie8
Tapaninvainiossa on lähes 8000 asukasta, mutta alue on väliinputoaja Helsingin kaupungin palvelutarjonnassa. Alle kouluikäisiä lapsia on lähes 600, mutta Tapaninvainiossa on vain 2 pientä päiväkotia. Peruskouluikäisiä lapsia on lähes 900, mutta ei omaa koulua - pelkkä 1. ja 2. luokan sisältävä väliaikainen parakkikoulu, johon mahtuu yksi luokallinen oppilaita (n. 24 opp.) / vuositaso. Kirjastoa, nuorisotiloja ja asukastiloja ei ole laisinkaan. Tilanne on huono jo nyt ja lisäksi uusimpien tilastojen mukaan alueen lapsimäärä on kasvussa.
Tapaninvainiossa on vain yksi rakentamaton Y-tontti (39049/2, Uimarannantie 8, 00780 Hki), jolle näitä palveluita voisimme saada. Aiemmin tontilla ollut päiväkoti on purettu homevaurion vuoksi ja alue on jäänyt odottamaan uutta korvaavaa päiväkotia, pysyviä, isompia ja parempia tiloja ensimmäisille koululuokille sekä muita asukkaille tarpeellisia palveluita.
Vaikka tontin käytölle asukkaiden palveluiden rakentamista varten on ilmeistä tarvetta, Helsingin kaupunki on suunnitellut tontin käyttötarkoituksen muuttamista ulkopuolisen yrityksen käyttöön erityisryhmien palveluasumista varten.
Vaadimme, että tontin käyttötarkoitusta ei muuteta, vaan se säilytetään alkuperäisessä tarkoituksessaan, eli Tapaninvainion asukkaille tarpeellisten palveluiden rakentamista varten.
Tapaninvainion kaupunginosayhdistys ry
10.11.2011
Tapaninvainion kaupunginosayhdistys ry Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51406 Luotu: 02.06.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
1172 Luotu: 19.04.2025
Valiosauna osaksi Rovaniemeä
547 Luotu: 08.09.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
502 Luotu: 20.08.2025
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
424 Luotu: 07.09.2025
Perniön yhtenäiskoulun yläkoulun ja Perniön lukion tilaratkaisuja käsiteltävä huolellisesti, kustannustehokkaasti ja perniöläisiä kunnioittaen
271 Luotu: 10.08.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
968 Luotu: 12.06.2025
Säilytetään Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastot
205 Luotu: 07.09.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21163 Luotu: 20.03.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
245 Luotu: 09.08.2025
Ei tuulivoimaa Keuruun Lehmikorpeen
186 Luotu: 28.08.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
414 Luotu: 21.07.2025
Vetoomus Veho Salon toimipisteen säästämiseksi
168 Luotu: 29.08.2025
Haminalaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava!
164 Luotu: 07.09.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
192 Luotu: 22.07.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1116 Luotu: 25.07.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
272 Luotu: 29.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
280 Luotu: 10.07.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
777 Luotu: 17.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11115 Luotu: 09.06.2025