Adressit.com

Ulos unionista!

 

Vaadimme Suomen eroa Euroopan Unionista ja sen rahaliitosta EMU:sta. Suomi vietiin niihin esittämällä kansalaisille väärää tietoa, rikkoen perustuslakia ja rikkoen kansalaisille annettu lupaus, että EU:iin liittyminen ei sido Suomea EMU-jäsenyyteen. Jäsenyyssopimuksen kaikkia tärkeimpiä kohtia on EU jo rikkonut, nyt on aika julistaa sopimus myös meidän puoleltamme mitättömäksi. Kaikki, mitä olemme siitä hyötyneet on ollut valtava velkataakka, hyvinvointivaltion alasajo ja nippu järjettömiä ja usein Suomelle haitallisia direktiivejä.

Lisäksi vaadimme, että Suomeen perustetaan Perustuslakituomiosituin, suojaamaan kansalaisia vastaavilta päättäjien hankkeilta vastaisuudessa.

Päätösvalta ja varallisuus on palautettava takaisin Suomeen.

Unionin Haudankaivajat
Itsenäisyys-Laillisuus-Kansanvalta