Uudelle elektroniikalle 300% vero

Kulutuselektroniikan kertakäyttöistyminen on tosiasia. Esimerkiksi uutta kännykkää tai tietokonetta ei kannata enää käyttää huollossa sen jälkeen, kun sille myönnetty parin vuoden takuuaika on umpeutunut, sillä huollon hinnalla saa yleensä ostettua uuden ja tehokkaamman laitteen tilalle. Pikkuvikainen (ja joskus jopa täysin toimiva) laite päätyy näin ollen ongelmajätevuoren jatkeeksi, vaikka sillä olisi vielä monta potentiaalista käyttövuotta jäljellä.

Järjettömiin tuotantovolyymeihin kasvanut elektroniikkateollisuus muodostaa nykyisin huomattavan osan maailman hiilidioksidipäästöistä, ja myös vanhasta elektroniikkaromusta syntyvät jätevuoret ovat kasvava ongelma etenkin kehitysmaissa, jonne teollisuusmaiden elektroniikkajätteet usein ennen pitkää päätyvät. Teollisuus itse suosii tätä kehitystä oman kasvunsa maksimoimiseksi, mutta ympäristön kannalta suunta on katastrofaalinen.

Nykyinen valtiollinen järjestelmä ei tee mitään tämän kehityksen hillitsemiseksi. Asiaa voitaisiin kuitenkin korjata siten, että uusien laitteiden ostamisesta tehtäisin vähemmän houkutteleva vaihtoehto verrattuna vanhojen ja toimivien laitteiden huoltamiseen, kunnossapitoon ja jälleenmyyntiin.

Me allekirjoittaneet vaadimme siis, että uudelle kulutuselektroniikalle tulee asettaa kolmensadan (300) prosentin arvonlisävero. Tämä tekisi vanhan tavaran huoltamisesta ja jälleenmyymisestä entistä kannattavampaa ja kannustaisi myös elektroniikkavalmistajat vähentämään ylituotantoaan ja kehittämään kestävämpiä ratkaisuja.


Sakarias Lehtomäki    Ota yhteyttä adressin tekijään