Vaadin Älä alistu! -kampanjan lopettamista

 

Tälllä adressilla vaadin Älä alistu! -kampanjan lopettamista kokonaan. Paitsi että tämä kampanja on loukkaava on se tarkoituksella tehty vain yhtä tiettyä vähemmistöryhmää kohtaan ja ajoitettu tarkoituksellisesti julkistettavaksi juuri eduskuntavaalien alla. Mikäli koet että tämä kampanja on vastenmielinen eikä sinun mielestäsi ole enää tämän päivän Suomea, laitathan nimesi alle. Mikäli adressiin tulee tarpeeksi nimiä (ainakin yli 10000) lähetän adressin kampanjan aloittaneille sekä kirkkoministeri Stefan Walllinille.

Mielestäni tämä kampanja on erittäin vastenmielinen. Sen hyväksymällä alistuu vihaan ja syrjintään.

Tässä viimeisintä tietoa kampanjan tiimoilta. Tämä kopioitu Ilta-Sanomien Internet -sivuilta. Mm. lta-Sanomat ja Kotimaa24.fi uutisoivat aiheesta:

Kristillinen Älä lannistu -kampanjan tekijät ovat lopettaneet kampanjansa etuajassa.

Kampanjan oli alun perin tarkoitus kestää viikoloppuun asti.

Lopettamista kuitenkin aikaistettiin kampanjan herättäneen kohun takia.

- Avointa keskustelua on käyty ja toivon mukaan päällimmäinen viesti siitä, että Jumalan sanan varassa saa elämänsä rakentaa on mennyt perille, Evankeliumiyhdistys SLEY ry:n toiminnanjohtaja Lasse Nikkarikoski sanoo.

Savon Sanomat uutisoi perjantaina, että Kuopion hiippakunnan piispa Wille Riekkinen pitää homokampanjaa puoskarointina. Hän toivoo, että herätysliikkeet eivät leikkisi ihmisten syvimmillä tunnoilla ja ajaisi jopa itsemurhiin.

- Aika raju otsikko ja väite. Sanotaan, että kaikkeenhan elämiseen me periaatteessa voitaisiin heittää tuommoinen. Silloin kun puhutaan tästä teemasta, itsemurhista, niin puhuisin ja kirjoittaisin hyvin pienin ja aroin kirjaimin.  

Kampanjan tekijät ovat iloinneet valtavasta kävijämäärästä. Eilen videon oli nähnyt jo yli 90 000 ihmistä, ja Nuotan sivuilla kävijoitä on ollut yli 150 000.  

Tekijät aikovat arvioida kampanjan toteutuksen onnistumista, kun aikaa on kulunut. Kohuviedolla esiintyneen Annin tunnoista Nikkarikoskella ei ole tietoa.

- Harmittaa, että hänen sanojaan käytettiin aika tavalla rajusti, koska hän ei missään nimessä tehnyt mitään rinnastuksia, vaan hänen viestinsä oli se, että jumalan hyvyys ulottuu jokaisen elämään.

Arkkipiispa Mäkinen haluaa Älä alistu! -kampanjan loppuvan

Arkkipiispa Kari Mäkinen on erittäin pahoillaan ja ymmärtää niiden ihmisten kipua ja suuttumusta, joita Älä alistu! -kampanja on loukannut. Hän pitää tässä tilanteessa tärkeänä, että kampanjan järjestäjät eivät jatkaisi kampanjaa.

Mäkinen haluaa toistaa ja korostaa kirkossa hyväksyttyä kantaa seksuaalivähemmistöihin.

- Homoseksuaalisella ihmisellä on oikeus täyteen ja kokonaiseen elämään omana itsenään. Seksuaalisuus on tärkeä ja herkkä elämänalue. Kirkon työntekijöiden keskeinen tehtävä on tukea ja auttaa nuoria löytämään oma identiteettinsä.

Vanhemmat ovat olleet huolestuneita siitä, mitä lapsille kirkon nuorisotyön piirissä opetetaan.

- Tämä kampanja ei ole seurakuntien kasvatustyön materiaalia. Seurakuntien lapsi- ja nuorisotyössä lapsen ja nuoren kohtaaminen tapahtuu ihmisen omaa kasvua ja identiteettiä tukien ja arvostaen.

Mediassa on ollut esillä myös kirkon rahoitus näille järjestöille. Kirkkohallituksessa jatkossa arvioidaan kriittisesti niitä edellytyksiä, mille järjestöille ja millaisiin tarkoituksiin esimerkiksi kolehtia kannetaan. Kolehdit määrätään vuosittain kirkkohallituksen täysistunnossa. Valmistelussa tämä tullaan ottamaan jatkossa huomioon.

Kampanjan järjestäjistä Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys (SLEY), Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL), Opiskelija- ja Koululaislähetys (OPKO) sekä Suomen Raamattuopisto (SRO) toimivat kirkon piirissä, mutta ne ovat itsenäisiä järjestöjä, jotka päättävät itsenäisesti toiminnastaan.

Arkkipiispa Mäkinen aikoo kuitenkin ottaa tämän kampanjan ja sen yhteydessä käydyn keskustelun esiin tavatessaan kampanjaan osallistuneiden järjestöjen johtajia. Muut kampanjassa mukana olleet säätiöt eli Luther-säätiö ja Patmos Lähetyssäätiö eivät ole kirkon järjestöjä.

 

Kommentteja ()

Muutamien kristillisten järjestöjen homokampanja on poikimassa toisen erovyöryn kirkosta puolen vuoden sisällä.

Eroakirkosta.fi-nettipalvelun kautta kirkosta erosi eilen noin 1 500 henkilöä. Tavallisesti tähän aikaan vuodesta eroajia on noin 50 päivässä. Tiistaina kirkosta erosi nettipalvelun mukaan 500 ihmistä.

Eromäärät ovat lähteneet palvelun tiedottajan Johanna Sauna-ahon mukaan lähes vastaavaan nousuun kuin viime syksynä Homoillan seurauksena. Eroaminen jatkuu hänen mukaansa yhä kiivaana.

- Palautetta antaneista moni on käyttänyt ilmaisuja "viimeinen niitti", "korsi joka katkaisi kamelin selän" ja "viimeinen pisara". Ilmeisesti moni Homoillan aikana eroa harkinnut teki nyt lopullisen ratkaisunsa, Sauna-aho sanoo tiedotteessa.

Ylen Homoilta-ohjelman jälkeen kirkosta erosi 40 000 ihmistä.

Älä alistu -kampanjan lanseerannutta, kristillisen Nuotta-lehden päätoimittajaa Mika Falkia on kielletty kommentoimasta kampanjaa.

Falkin esimies, Suomen evankelisluterilaisen kansanlähetyksen lähetysjohtaja Timo Rämä myöntää, että on nyt sovittu, ettei Falk kommentoi tai esiinny asian tiimoilta.

- Näin on sovittu, koska tilanne on ylikuumentunut, hän sanoo IS:lle.
Omaa jatkoa:
Vaikka kampanja nyt lopetettaisiin, aion jättää tämän adressin tänne. Heti kun se on kerännyt nimiä yli 10000 kappaletta lähetän adressin kampanjan aloittaneille sekä mainitsemalleni kirkkoministeri Stefan Wallinille. Kiitos kaikille jo allekirjoittaneille!
Ns. hävyttömillä pilanimillä "allekirjoittaneet" tullaan poistamaan välittömästi.
Vaikka kampanja on nyt lopetettu jää tämä adressi tänne ja täällä voi asiasta myös keskustella keskusteluosiossa. Adressi jää ainakin niin kauas aikaa että siinä on yli 10000 nimeä. Kiitos kaikille jo allekirjoittaneille ja tuleville!
Adressin vo lähettää edelleen yllämainituille tahoille sekä arkkipiispa Kari Mäkiselle eräänlaisena viestinä siitä, että tällaisia kampanjoita ei enää toivota tulevaisuudessa.
Kampanjan lopettamisesta on ristiriitaista uutisointia,, mutta käsittääkseni se on lopetettu.