Vaalit NYT
Nyt riitti! Vaadin että uudet eduskuntavaalit pidetään viipymättä, ja tietysti että nykyinen eduskunta hajoitetaan oitis!
Olemme tilanteessa missä mielestäni muu ei yksinkertaisesti auta, esimerkkejä on liian monta miksi nykyinen hallitus ei kykene hoitamaan meidän kansalaisten etuja!
Olen myös ehdottomasti sitä mieltä että nykyisistä edustajista yksikään ei saa osallistua uusiin vaaleihin, vaikka he olisivat periaatteessa "syyttömiä" he eivät ole käyttäneet mahdollisuutta hajoittaa nykyistä hallitusta kun heillä on ollut siihen tilaisuus!!
Lisäksi ehdotan että kaikki eduskunnan palkkiot (koskee KAIKKIA toimioita) puolitetaan, toisin sanoen nykyisestä palkasta maksetaan vain 50%, on korkea aika että "herrat kukkulalla" tulevat mukaan lama talkoisiin.
Jospa tämä saisi aikaan sen että saadan vihdoinkin taas ihmisiä sinne jotka oikeasti haluaa tehdä hyvää SUOMELLE ja sen KANSALAISILLE, eikä vaan huvikseen hae sinne rahan perässä!!
Liittykää joukkoon,
Huolestunut kansalainen.
Benni Blanco Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |