Suomeen parempaa henkisen puolen valmennusta!!!
Kaikki varmasti huomaavat, kuinka Suomalainen urheilu on mennyt viimeisien vuosien aikana hurjasti alamäkeen. Suomi oli vielä 30-40 vuotta sitten yksi urheilun suuria maita sekä kesä-, että talvipuolella. Mitä sitten on tapahtunut? Onko vika urheilijoissa vai valmentajissa? Vai onko vika siinä, että kaikkien muiden maiden urheilijat ovat yksilöinä ''superihmisiä'' ja pystyvät ilmiömäisiin suorituksiin ilman minkäänlaista valmennusta?
Asia ei ole niin. Kaikki ihmiset voivat menestyä. On totta, että joillakin on käsittämättömiä kykyjä verrattuna muihin, mutta suurin osa joutuu aina lähtemään samalta viivalta eteenpäin. Missä vaiheessa sitten muun maailman urheilijat erottuvat Suomalaisista ja lähtevät ''omille teilleen''? Suomi on pieni maa, mutta melko vauras kuitenkin ja täällä on ammattitaitoista porukkaa. Lisäksi koulutus on huippuluokkaa.
Joku kirjoitti tässä yhtenä päivänä lehdessä, kuinka Suomalaisten henkinen valmennus on suorastaan lyöty laimin! Voiko tällaista hyväksyä? Tämän henkisen valmennuksen puutteen näkee hyvin selvästi tilanteissa, joissa tarvittaisiin kylmähermoisuutta ja itseluottamusta. Tällaisissa tilanteissa Suomalaiset ovat olleet jo pitkään auttamatta jäljessä muusta maailmasta!
Suomi on vajonnut urheilussa pohjamutiin. Enää Suomalaisilta ei voida edes odottaa mitaleja tai menestystä suurista urheilukisoista. Jos olette katsoneet tämän vuoden suuria arvokisoja ja vertaatte niitä esim. neljän vuoden takaisiin vastaaviin kisoihin, niin pudotusta on tapahtunut järkyttävästi! Kaikki, mitä tulee, on yllätystä! Se ei voi kertoa kuin siitä, että Suomalaisilla urheilijoilla ei pää kestä kovia paikkoja. Toki muistakin maista löytyy niitä, joilla pää ei kestä, mutta Suomessa heitä on eniten maailmassa suhteessa kisoihin lähetettyihin urheilijoihin.
Toinen huomioonotettava asia on, että suurin osa urheilijoistamme ei selvästikään otaa uraansa vakavasti. Harjoittelu on liian vähäistä, kun juostaan esimerkiksi kapakoissa ja naisten perässä. Aivan kuin urheilijanura olisi leikkiä, joka ei ole sen vakavampi asia, kuin sunnuntaihölkkä- tai hiihtokaan. Monista paistaa läpi se, että heillä on aina jokin muu suurempi kiinnostuksen kohde, kuin se, mihin heidän olisi panostettava juuri sillä hetkellä. En halua viedä keneltäkään pois oikeutta hauskanpitoon, sekin kuuluu asiaan, mutta jos on valinnut urakseen urheilijan ammatin, on siihen panostettava paljon enemmän kuin moneen muuhun uraan ja ammattiin. Moni ei käsitä, kuinka paljon vaatii olla hyvä urheilussa!
Itselleni ainakin tänä vuonna tuli kisoja katsoessani sellainen tunne, että ''yritetään nyt selvitä nämäkin kisat yli hermostumatta''. Urheilulta kun ei voi välttyäkään. Se kuuluu isona osana Suomalaiseen kulttuuriin! Miksi tällainen suuri osa Suomalaista kulttuuria on laiminlyöty? Onko kansamme liian lihava? Siitäkö se johtuu? Ovatko pelkästään Suomalaiset laiskoja? Mistä tämä surkeus johtuu? Kaikki tietävät jo vastauksen...
Suomalaisia kuitenkin selvästi kiinnostaa urheilu ja omien kannustaminen. Siitä kertoo se tosiasia, että tänäkin vuonna useampaan otteeseen TV:n ääreen on kerääntynyt reilusti yli miljoona katsojaa kannustamaan omiaan ja toivomaan parasta, joka tällä hetkellä useimmissa tapauksissa tarkoittaa mahdollisimman hyvää sijoitusta. Valitettavasti näin. Mutta asian on viimeistään nyt muututtava!
Ajattelisin, että jos kaikki yli miljoona urheilua aktiivisesti seuraavaa suomalaista pistää tähän vetoomukseen nimen alle, niin asialle aletaan jotain tehdä. Kaikki ymmärtävät, ettei tilanne voi jatkua tällaisena! Vaadimme Suomalaiseen urheiluun henkisen valmennuksen huippuosaamista, jotta meidän yli miljoonan ihmisen ei tarvitsisi hävetä Suomalaisen urheilun surkeaa menestystä! Henkisestä valmennuksesta on tällä hetkellä suurin pula ja kun se saadaan kuntoo, saadaan myös muut osa-alueet rullaamaan! Kykyjä täällä riittää, vaan ei paineensietokykyä!
Tämä on adressi kaikkien niiden puolesta, jotka vielä joskus haluavat nähdä Suomalaisia urheilijoita kamppailemassa paikasta korkeimmalle korokkeelle! Ja uskon siihen, että vielä joskus siinä onnistumme!
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |