Adressi Lempäälän Vanattaran kevyen liikenne väylän puolesta
Lempäälän Vanattaran asukkaat katsomme ensi arvoisen tärkeäksi lasten tien käytön turvallisuus huomioitaisiin, koska kunta on tehnyt peruskoulun yläasteiden osalta uudet aluejaot, jotka vaikuttavat Kuljun ja Vanattaran alueella asuviin lapsiin ensi syksynä 2007. Uuden päätöksen mukaan, Kuljun päiväkodista etelään asuvat, matkaavat koulutiensä Hakkarin yläasteelle ja näin ollen koulumatka suuntautuu Vanattarantielle.
Katsomme myös tärkeäksi, että Lempäälän kunta ottaa vastuun Vanattarantien
kevyen liikenteen väylän rakentamisesta, koska Vanattarantien varteen on kaavoitettu kunnan alueelle asuinalueita. Kevyen liikenteen väylä olisi tärkeää saada ennen kuin asuinalueilla alkaa rakentaminen ja siitä aiheutuva kuorma-auto liikenne.
Tulevalle Vanattarantien kevyen liikenteen käyttäjiä olisivat koululaiset Moision ala-asteelta ja Kuljun ala-asteelta sekä Hakkarin ylä-asteelta ja asukkaat Kuljun, Kuljun asemakylän, Vanattaran, Kiviahon, Ruskea-ahteen ja Moision alueilta.
26.12.2008 Kevyenväylän rakentamisesta on päätänyt Lempäälän kunta ja Hämeen
tiepiiri yhdessä. Kevyen liikenteen rakentaminen alkaa ensi keväänä
2009 ja ennakkotiedon mukaan olisi valmis, kun syksyllä 2009 koulut
alkavat.
Kiitos kaikille tämän asian viemiseksi eteenpäin.
Turvallista uutta vuotta 2009!
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |