Vantaan sosiaali- ja terveystoimen leikkaukset torjuttava
Vaatimus Vantaan päättäjille
Me allekirjoittaneet haluamme kiinnittää Vantaan päättäjien huomiota tapahtumassa olevaan epäkohtaan ja suureen epäoikeudenmukaisuuteen. Suuret, valtakunnallisestikin merkittävät asuntoalue- ja liikenneinvestoinnit toteutetaan velasta huolimatta. Vastaavia säästöjä etsitään käyttökustannuksista, mm. sosiaali- ja terveysalalta. Tämä johtaa etenkin heikompiosaisten kuntalaisten palvelujen ja aseman hälyttävään heikentämiseen.
Vantaan valtuuston hyväksymä Talous- ja velkaohjelma tekee laajat leikkaukset myös sosiaali- ja terveystoimesta. Velan taustaksi on osoitettu tehdyt suuret investoinnit. Käyttötalous on sitä vastoin jo pitkään ollut suhteellisen kustannustehokas ja siitä on jo aiemmin leikattu toistuvasti 90-luvulta alkaen. Nyt olisi päinvastoin pyrittävä lisäämään muun muassa perheiden palveluja.
Sosiaalipalvelut
Sosiaalitoimen supistukset johtavat palveluja eniten tarvitsevien aseman heikentymiseen ja edistävät syrjäytymistä. Lastensuojelu ja perheiden palvelut tarvitsevat lisäresursseja ja kehittämistä eikä leikkauksia. Tämän ovat myös äskeiset, valtakunnallista huomiota saaneet ikävät tapahtumat osoittaneet. Herää epäily, onko säästöt suunnattu tietoisesti niihin, joiden oletetaan olevan puolustuskyvyttömiä eivätkä jaksa nousta vastarintaan. Onko leikkauspäätösten tekoon käytetty riittävästi alan substanssiasiantuntijuutta?
Terveyspalvelut
Talous- ja velkaohjelma supistaa terveydenhuollon palvelujen tarjontaa ja laatua entisestään. Asiakaskriteereiden kiristäminen merkitsee hoitoon pääsyn viivästymistä, mistä seuraa raskaamman ja kalliimman hoidon tarve. Erityisesti nuorten psykiatrisia palveluja olisi päinvastoin nopeutettava. Palvelujen supistamisen sijaan on panostettava tulotasosta riippuvien terveyserojen supistamiseen parantamalla perusterveydenhoitoa ja alentamalla terveyskeskusmaksuja.
Vanhuspalvelut
Vanhuspalvelulain säätämisellä pyritään vanhusten aseman parantamiseen. Samanaikaisesti Talous- ja velkaohjelman toimenpiteet huonontavat radikaalisti vanhusten ja vammaisten palveluita; suljetaan useampia päiväkeskuksia, heikennetään kuljetuksia ja viivytetään alan investointeja. Vanhusten mahdollisuus asua halutessaan kotona on tärkeä tavoite. Sen toteutuminen edellyttää hyviä tukipalveluja ja vireyttä ylläpitävää toimintaa, joita nyt ollaan vähentämässä. Tästä seuraa inhimillisten kärsimysten lisäksi lähitulevaisuudessa lisääntyvää koti- ja laitoshoidon tarvetta.
Kunnan heikompiosaiset eivät ole investointien takia syntyneen velan oikeita maksumiehiä. Lyhyelläkin viiveellä nämä ”säästöt” tulevat johtamaan suuriin kustannuksiin. Miten Vantaa tulee niiden kustannusten kanssa pärjäämään?
Vaadimme, että Vantaan kaupunginvaltuuston on otettava sosiaali- ja terveystoimen leikkaukset uuteen käsittelyyn.
Rita Dahl, Hakunila
Juha Hirvonen, Matari
Ros-Britt Kangas, Hakunila
Aura Kaskisydän, Länsimäki
Juha Keltti, Koivukylä
Martti Kiviranta, Matari
Juha Kovanen, Tikkurila
Darja Mäntyniemi, Tikkurila
Marja Salonius, Itä- Hakkila
Juha Kovanen Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |