Vapaan Lestijoen puolesta
Karulla vähävetisellä Pohjanmaalla virtaa puhdas Lestijoki. Lapsuudessa kesät kalastettiin ja talvet hiihdeltiin ja lasketeltiin sen jyrkiltä uomapenkoilta. Joki vei meidät terveille elämäntavoille ja voi kuinka mukavia muistoja. Mitään muita harrastuksia ei osannut edes kaivata. Vesi virtasi aivan kuin se toisi voimaa ja elämää kylälle aina ja aina vaan, edelleen.
Aikanaan voimalaitosmiehet pyrkivät ottamaan täyden "hyödyn" voimalaitostamalla koko Lestijoen. Onneksi me pohjalaiset olemme sellaisia, jotka nousevat vielä parrikaadeille ja niin joki säilyi, sai jopa erityissuojelun. Kiitos vielä niille voimakastahtoisille ihmisille, jotka eivät nöyrtyneet rahan ja ymmärtämättömyyden edessä.
Lestijoessa on edelleen pieni voimalaitos, joka on pyörinyt jo 20 - luvulta saakka. Kooltaan se vastaa "Singerikonetta". Teho on siis mitätön.
Pitäisi aloittaa keskustelu niistä arvoista, jotka liittyvät perinnemaisemiin, jokimaisemiin, järvimaisemiin jne, eli muuttaa maisema rahaksi. Antaa sille kuuluva arvo. Vain RAHA, joka tuntuu olevan ainoa jota nykyisin ymmärretään, antaa arvon. On surullista, että se luontoa haavoittava voima, on usein narsistisissa käsissä.
Koen Lestijoen rakkaana. Arvokkaana osana kotiseutuani. Se tulee säilyttää puhtaana ja päästää täysin vapaana virtaamaan voimana ja virkistyksenä tuleville sukupolville. Singerikoneen voi pysäyttää ja päästää lohet nousemaan aivan kuin ennen - aikanaan. Tehdä upea ympäristöteko.
Tiedän, siinä on paljon politiikkaa välissä. Laitos perustettiin sellaisina aikoina, että ei ollut juuri muita vaihtoehtoja tarjolla. Laitos tuotti sähköä ja sytytti sen 25 W:n lampun niiden kodeissa, joilla oli siihen varaa. Se oli silloin välttämätön pakko ja tarpeellinen. Elämme kuitenkin jo moneen kertaan muuttunutta aikaa.
Raha myös vaikuttaa päätöksiin. Yksityinen kuluttaja voi vaikuttaa vain hankkimalla kulutustotteet sellaisesta yhtiöstä, joka ottaa parhaiten huomioon ympäristöasiat. Tulevaisuuden päättäjät, jotka ymmärtävät tämän, voivat markkinoida yhtiötään vihreillä arvoilla. Asiakkaista ei tule olemaan pulaa.
Voinmalaitoksesta johtuva pieni virtaus padon jälkeen heikentää vahvasti veden laatua. Kalat eivät viihdy vedessä, vaikka veden laatu kokonaisuutena on päästöjen vähentyessä parantunut. Myös padotuksesta johtuva veden sännöstely murentaa rantapenkkoja. Maanviljelystä johtuvat päästöt vaikuttavat vieläkin veden laatuun. 50 metrin suojaetäisyys navettalietteelle on liian lyhyt.
Mailmassa on satoja voimalaitoksia joita on ko. syistä purettu kokonaan pois. Joet tärkeäksi kokeneet ihmiset ovat taistelleet ja saaneet oikeat ihmiset ymmärtämään asian tärkeyden.
Tämä Lestijoki-asiakin on pienen ryhmän käsissä. Singerikoneen omistajat pitävät tiukasti kiinni oikeuksistaan, vaikka tämä koskettaa meitä kaikkia Suomalaisia. Ei pelkästään rantojen omistajia.
Olisi vähintäänkin perusteltua, että paikallinen sähkölaitos rakentaisi kalaportaat, jotka oli sopimusehtona aikanaan. Kalaportaat eivät poista padon alapuolisen veden laatuongelmaa, mutta se olisi osoitus edes jonkinlaisesta välittämisestä. Aikaa on kulunut jo yli 80 vuotta. On surullista, että raha vie arvojen edelle. Nyt ne arvot ovat ymmärtämättömien käsissä.
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |