VASTUSTAMME TUKIEN JA ETUUKSIEN LEIKKAUKSIA!!
VASTUSTAMME TUKIEN JA ETUUKSIEN LEIKKAUKSIA!!
Köyhät köyhtyy ja rikkaat rikastuu, näinkö se menee?!
Hallitus uhkaa puuttua lapsiperheiden toimeentuloon lapsilisien 10% leikkauksen ja toimeentulotuen indeksikorotuksen jäädyttämisen muodossa. Suomessa on pian valtava lapsiperheköyhyys!!! Leikkauksista eivät kärsi hyväosaiset vaan kaikkein kipeimmin tukien tarpeessa olevat.
!!!NYT LEIKATAAN VÄÄRÄSTÄ PÄÄSTÄ!!! !!!ALLEKIRJOITA JA VAIKUTA!!! Viedään kansalaisaloite eduskunnan käsittelyyn!!
Hallitus on valmis leikkaamaan kaikista pienituloisimmilta, erilaisten tukien saajilta ja sosiaaliturvasta. Tuloerot kasvavat ja yhteiskuntaluokkien välinen kuilu syvenee. Pääomatulostakin leikataan ilmeisesti vain näön vuoksi. Tosiasia on kuitenkin se, että:
"Lapsilisistä ollaan leikkaamassa 110 miljoonaa euroa, eli vajaat kymmenen prosenttia niiden nykyisestä määrästä. Lisäksi sosiaalietuuksia ollaan jäädyttämässä ainakin osittain."/Yle uutiset
Opiskelijoiden, työttömien ja eläkeläisten tukien täysmääräisen indeksikorotusten puuttuminen, lapslisien leikkaus/verotus, sosiaaliturvan ideksikoroituksen jäädyttäminen ja lääkkeiden hintojen kasvu..
Näiden säästötoimenpiteiden toteuduttua voimme sanoa hyvästit hyvinvointivaltiollemme!!!
Lapsilisien leikkaustavoite on huima ja se kohdistuu kaikkiin lapsiperheisiin. Lapsiperheille tarkoittettujen Kela-etuuksien lisäksi moni perhe joutuu hakemaan toimeentulotukea esim. perhekoon vuoksi, työttömyyden tai opiskelun takia. Monissa tapauksissa Kela:n tuet erivät ole riittäviä.
Mikäli sosiaalietuuksien indeksikoroitus jäädytetään se tarkoittaa lapsiperheköyhyyden huimaa nousua Suomessa. Indeksikoroituksen jäädyttäminen tarjoittaa sitä että vuosi vuodelta lapsiperheiden ostovoima heikkenee. Ja tämä koskee erityisesti kaikista köyhimmässä asemassa olevia lapsiperheitä ja muita sosiaaliturvan saajia!!! Myöskään muiden tukien indeksikoroituksiin ei pitäisi puuttua.
Lääkkeet kuuluvat jokaiselle osana ihmisarvoista elämää. Lääkkeiden Kela-korvausta ei tule heikentää eikä verotukseen puuttua!!!
Mitä jos leikattaisiin vaihteeksi hyvätuloisilta, ei Kela-tukien saajilta!!
ALLEKIRJOITA JA VASTUSTA TUKIEN JA ETUUKSIEN LEIKKAUKSIA!!
Jos adressi saa tarpeeksi allekirjoituksia luovutamme sen eduskunnan käsittelyyn kansalaisaloitteena!!
Tiina Liukkonen Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
43098 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10423 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1073 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
707 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
616 Luotu: 12.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
131 Luotu: 16.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
103 Luotu: 13.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
94 Luotu: 18.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
90 Luotu: 15.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
88 Luotu: 18.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
654 Luotu: 06.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
57 Luotu: 12.06.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1704 Luotu: 01.05.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
682 Luotu: 04.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2765 Luotu: 08.04.2024
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
50 Luotu: 09.06.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20801 Luotu: 20.03.2025
Lastenosteopatian puolesta
805 Luotu: 21.05.2025