Juha Veijonen takaisin Varekseksi!
" Näyttelijä Juha Veijonen joutuu yllättäen vetäytymään Jussi Vareksen roolista. Kuuden uuden Vares-elokuvan pääroolissa nähdään Antti Reini.
Elokuvan tuotantoyhtiö Solar Films kertoi asiasta tiedotteessaan sunnuntai-iltana. Solar Films ja Veijonen vaikenevat eron syistä. Tiedotteen mukaan ratkaisu ei johtanut välirikkoon.
- Haemme Veijoselle uusia rooleja, koska haluamme pitää kiinni valovoimaisesta ja taitavasta näyttelijästä, tuottaja Markus Selin lupaa.
Veijonen näytteli pääosaa aikaisemmissa Vares-elokuvissa Vares - Yksityisetsivä (2004) ja V2 - Jäätynyt enkeli (2007).
- Peruuntuminen jätti kalenteriin tyhjää tilaa, mutta toivon sen täyttyvän kevään kuluessa, Veijonen sanoo.
Antti Reini kertoi Arto Nybergin keskusteluohjelmassa, ettei hän tiedä syytä siihen, miksi Veijonen joutui jäämään sivuun Vareksen roolista. Reini ei ole ollut yhteydessä Veijoseen.
Luvassa kuusi
Vares-elokuvaa
Uusien Vares-elokuvien kuvaukset alkavat Turussa 20. huhtikuuta ja jatkuvat lokakuun loppuun. Ensimmäinen kuudesta elokuvasta on Pahan suudelma, jonka ensi-ilta on 7. tammikuuta 2011.
Kaksi ensimmäistä uutta Vares-elokuvaa ohjaa Anders Engström. Neljä muuta ohjaa Lauri Törhönen."
-ILTA-SANOMAT
Me allekirjoittaneet vaadimme Juha Veijosen palkkaamista takaisin Vareksen rooliin tulevissa Vares- elokuvissa.
Joni Lähde Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
43163 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10428 Luotu: 09.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
714 Luotu: 14.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1080 Luotu: 12.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
620 Luotu: 12.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
131 Luotu: 16.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
96 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
93 Luotu: 18.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
90 Luotu: 15.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
105 Luotu: 13.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
655 Luotu: 06.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
682 Luotu: 04.05.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
35 Luotu: 18.06.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
51 Luotu: 09.06.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2765 Luotu: 08.04.2024
Bussilinja Metsämaalle takaisin
57 Luotu: 12.06.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1706 Luotu: 01.05.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20801 Luotu: 20.03.2025