Vetoomus Levijoen koulun puolesta
Me allekirjoittaneet emme hyväksy Alajärven kaupungin tasapainottamistoimikunnan suunnitelmaa sulkea Levijoen koulu 1.8.2014. Mielestämme 30 oppilaan oppilasraja tulee säilyttää tulevaisuudessakin. Kyläkoulu on kylän sydän ja pienen koululaisen on hyvä aloittaa koulutiensä turvallisessa luonnonläheisessä ympäristössä lähellä kotia. Jos Levijoen koulu lakkautetaan, Levijoen ja Kortekylän lasten koulumatka ja siihen kuluva aika pitenee merkittävästi. Kaikki lapset eivät asu linja-autoreitin varressa, joten tuntuu vastuuttomalta, että lapset kerätään takseilla linja-autoreittien varrelle pimeänä ja kylmänä aikana odottamaan linja-autoa. Lasten koulupäivät tulevat pitenemään, koska kuljetuksia tuskin pystytään järjestämään kaikkien koulujen aikataulujen mukaisesti. Tällä hetkellä koulukuljetuksiin kuluva summa tule kasvamaan merkittävästi.
Koulun lakkauttaminen vaikuttaa kylän elinvoimaisuuteen ja vetovoimaan. Alajärven kaupunki on päivittänyt strategiaansa toukokuussa 2013, ja siinä sanotaan: "Alajärven vahvuus perustuu turvalliseen ja viihtyisään elinympäristöön, elinvoimaisiin kyliin, laadukkaisiin ja kustannustehokkaisiin kuntapalveluihin, ennakkoluulottomaan yrittäjyyteen sekä avoimeen ja innostavaan ilmapiiriin." Kyläkoulujen lakkautuksista on tehty useita selvityksiä ja tutkimuksia ja pidemmällä aikavälillä niistä ei ole saatu säästöjä aikaiseksi.
Jos lapset siirretään isompiin kouluihin, luokkien ryhmäkoot kasvavat entisestään vastoin valtiovallan pyrkimyksiä. Isot koulut ja isot ryhmät eivät sovi kaikille lapsille. Jos lapsi tai nuori syrjäytyy, siitä aiheutuvat kustannukset ovat todella suuria kaupungille ja yhteiskunnalle.
Levijoen koulussa on tällä hetkellä 31 oppilasta. Oppilasmäärä vuosille 2014-2018 on nouseva. Koulu on kylän ainoa lähipalvelu. Voidaanko kunnassa kohdella veronmaksajia näin eriarvoisesti?
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Haljastennokkaa ei saa myydä
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3748 Luotu: 27.04.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1461 Luotu: 01.05.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
401 Luotu: 04.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
437 Luotu: 19.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1838 Luotu: 22.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
380 Luotu: 17.02.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
141 Luotu: 29.04.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20461 Luotu: 20.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1543 Luotu: 10.12.2024
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
80 Luotu: 07.05.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1870 Luotu: 09.05.2022
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
560 Luotu: 01.04.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68606 Luotu: 15.02.2024
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11350 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
687 Luotu: 13.03.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
599 Luotu: 01.03.2023
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2512 Luotu: 15.07.2023
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
27 Luotu: 08.05.2025
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
497 Luotu: 09.04.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025