Mainos: Parhaat lehtitarjoukset / Kotimikro - 1 nro + USB-kaiutin (5,90 €)

Adressi | Allekirjoitukset (57) | Keskustelu (5) | Tilastot

Viikinkimetallin esittäminen/tuottaminen Pohjoismaiden yksinoikeudeksi

Viikinkimetallin tekeminen ja esittäminen pitäisi tehdä Pohjoismaiden yksinoikeudeksi, koska pohjoismaalaisissa virtaa viikinkien perintö. Lisäksi missään muualla ei edes tehdä viikinkimetallia, ei ainakaan hyvää sellaista. Minusta tuntuu oudolta, että ihminen, jonka veressä ei vertaa uljaiden viikinkisotureiden verta ja joka ei ole kasvanut arktisessa Pohjolassa, soittaisi tätä pohjoismaisesta kulttuurista vaikutteensa ottavaa musiikkityyliä. Viikinkimetallin soittaminen vaatii muutakin kuin tekniikkaa ja teoriaa. Todellinen viikinkimetalli tulee suoraan sydämestä. Viikinkimetallia kuulessa pystyy kuulemaan jylhien havupuiden havinan ja haistamaan kylmän jäätikön jäisen tuoksun. Viikinkimetallia kuunnellessa ihminen pystyy näkemään ankaran luonnon karaisemat parrakkaat miehet suurissa lohikäärmeveneissään. Viikinkimetallia kuunellessa voi tuntea ihollaan raikkaan pohjoisen viiman, joka puhdistaa kehon ja mielen. Sanokaa vain että olen ennakkoluuloinen, mutta en pysty kuvittelemaan näitä ominaisuuksia missään muussa kuin pohjoismaalaisessa viikinkimetallissa. Joten tällä adressilla ei olisi juurikaan mitään merkitystä muille kuin pohjoimaalaisille, jotka saisivat siitä uuden yhdistävän tekijän.

Tuomas Virtanen (tumppsa1(miukumauku)luukku.com)

Adressi | Allekirjoitukset (57) | Keskustelu (5) | Tilastot
Rekisteröitymättömät käyttäjät
*Etunimi
*Sukunimi
*Paikkakunta
Sähköpostiosoite
*Sähköpostiosoitteen näkyvyys
Saako nimesi julkistaa netissä?

Sähköpostiosoitteeseen lähetetään varmistusviesti sen toimivuuden tarkistamiseksi.

* tarkoittaa kenttää, joka on pakko täyttää
Rekisteröityneet käyttäjät (Unohditko salasanan?)
Email
Salasana

Rekisteröityminen kannattaa

  • Kentät etunimi, sukunimi, paikkakunta ja mahdollinen email-kenttä esitäytettynä adressi-sivuilla sisäänkirjautumisen jälkeen.
  • Palvelu muistaa mitkä adressit olet allekirjoittanut. Allekirjoitettujen adressien nimimäärän kasvua voi kätevästi seurata.
  • Pystyt luomaan uusia adresseja.
  • Voit kommentoida adresseja.
  • Allekirjoitukseesi voidaan luottaa.
Rekisteröidy käyttäjäksi

Kerro tästä sivusta muille Facebookissa

Parhaat lehtitarjoukset | Kaikki lehtitarjoukset

Tarjoukset edellyttävät kestotilausta, mutta tilauksen voi perua milloin vain.

Muut mainokset

Viime aikojen suosituimmat adressit
25.12.08 VR:n hinnankorotusta vastaan
30.09.08 Aseiden totaalikiellon vastusta
09.12.08 Astrid thorsin ideoima uusi ulk
01.06.06 Kannabis lailliseksi
26.11.08 Keski-Pohjanmaa etelään/ Meller
05.01.09 Lammin liikuntakeskukseen katso
05.11.08 Kotihoidontukea nostettava !!!
04.01.09 Teollisuusjätteiden kaatopaikka
05.01.09 Ismo ja Seppo show useammin tel
05.01.09 Vanhusasiavaltuutetun viran ja
27.12.08 Lääkekannabis kipupotilaiden kä
15.12.08 EI kallista ja valmistuessaan v
28.07.06 Muumilimu 1,5 litran pulloihin!
17.05.06 Raiskauksille kovempi tuomio!
27.11.08 Ammatillisten perustutkintojen
28.12.07 Ilotulitteet pois vapaakaupasta
19.10.08 Topshop Suomeen
14.12.08 Rädda järnvägsbron-Säilyttäkää
21.11.08 Elinkeino- liikenne- ympäristök
18.12.07 Oulun tulee luopua Kallioparkis
18.12.08 Lakritsapiippuja ei saa kieltää
19.11.08 100 000 vastaan Itä-Suomen hovi
29.12.08 Ilotulitteiden myynti kiellettä
17.05.08 Sähköautot vapautettava dieselv
06.01.09 Gazan ja Palestiinan Kansan Puo
Uusimmat adressit | Suosituimmat
09.01. Turvalliset työolosuhteet kaupan
09.01. Lauseet "kukaan ei tarvitse&
09.01. Rantakaavan vastainen siltahanke
08.01. Koira pois pakkasesta!
08.01. Aleksanterin koulun Himos-vuoren
08.01. DNA boikottiin
08.01. Tukea Israelin Gaza-operaation me
08.01. Sarasvuo vittuun Fight Clubista
06.01. Gazan ja Palestiinan Kansan Puole
05.01. Lammin liikuntakeskukseen katsomo
05.01. Kerrostalokompleksia vastaan -Ylö
05.01. Ismo ja Seppo show useammin telev
05.01. Vaatimus velkojen vanhenemista ko
05.01. Ilotulitus ammattilaisten tehtävä
05.01. Vanhusasiavaltuutetun viran ja to
04.01. Eduskuntatalosta keskustakirjasto
04.01. Teollisuusjätteiden kaatopaikka e
04.01. Suomen ilveskanta alas
03.01. Katso tänään huomista positiivise
02.01. Tampereen Lääkäriasema Mehiläisen
02.01. Muovivaipat alas markkinoilta jät
02.01. The new official NHL Eastside Hoc
02.01. Ilotulitteiden myyminen sallituks
01.01. Kaupinmettän hakkuut pitää lopett
01.01. Susikannan pudotus puoleen
Viimeksi kommentoitu | Näytä viestit
09.01. Koira pois pakkasesta!
09.01. Kielivalinnan puolesta
09.01. Suomen ilveskanta alas
09.01. Salatut elämät eivät saa loppua 20
09.01. Rauha Palestiinaan ja Lähi-itään
09.01. Alkoholi laittomaksi
09.01. DNA boikottiin
09.01. Rauhanneuvottelut käyntiin Palesti
09.01. Yuuki pois An cafeesta
09.01. VR:n hinnankorotusta vastaan
09.01. Astrid thors ja eu:n vapaamielisin
09.01. Miestenpäivä Suomeen 10.9.
09.01. EI kallista ja valmistuessaan vanh
09.01. Ilotulitteet pois vapaakaupasta
Uusimmat viestiketjut | Suosituimmat
09.01. Rauhanneuvottelut käyntiin Palest
07.01. Outoa sensuuria?
31.12. Yritykset sponsoroimaan vanhushoi
31.12. Urheilu pois sanomalehdistä
18.12. Förbjud mot korkade politiker oc
16.12. Jalkaväkimiinat takaisin!
13.12. Alkolukko pakolliseksi
12.12. Alkoholi saatavuus rajoitettava t
12.12. Ulkomaalais laki/- rasismi
08.12. Lopettakaa elÄinrÄÄkkÄys ja elÄin