Forssan lasten iltapäiväkerhojen ja asukastuvan säilyttäminen
Vikspirtin toiminta ja lasten iltapäiväkerhot
Iltapäiväkerhon lapset kysyvät päivittäin, koska tämä toiminta loppuu? Lapset näkyvät viihtyvän ainakin täällä Vikspirtissä ja varmaan muissakin nuorisotiloissa. Nämä lapset, jotka ovat tällä hetkellä noin kymmenvuotiaita, ovat vailla ohjausta (ilman ip-kerhoa) kuin tuuliajolla ja saattavat ajautua tyhmyyksiin. 60€/lapsi saattaa olla pieni summa toisille, mutta jos perheessä on monta lasta, voivat vanhemmat katsoa aiheelliseksi (pakon edessä) laittaa rahaa muuhun kuin iltapäiväkerhoon, koska sen ikäisillä on jo paljon muitakin tarpeita kustannettavaksi. Kannattaako hyväksi todettua tuhota liian lyhytnäköisesti?
Asukastuvan tultua Viksbergiin, on alueen maine puhdistunut ja asumistaso kohonnut. Meillä täällä Vikspirtissä on paljon kaikenlaista yhdistävää toimintaa, joka on tutustuttanut alueella asuvia toisiimme, ikään katsomatta. Me eläkeläiset olemme saaneet hyvän kokoontumispaikan, jossa voi käydä tekemässä käsitöitä, kukin kuntonsa mukaan. Keskustelu on ollut vireää, mikä omalta osaltaan on ollut joukkoja kokoava ja ikääntyviä piristävä kokemus. Tunnemme jo toisiamme ja tervehdimme kaduilla ja unohdamme tv:n lamaannuttavan vaikutuksen.
Adressilla ja allekirjoituksellamme haluamme omalta osaltamme tukea Forssan nuorisotilojen ja etenkin Vikspirtin nuoriso- ja asukastilojen toimintaa.
**********************************************
Adressi on tulostettu ja lähetetty eteenpäin!
Kiitos kaikille osallistuneille! Nettiadressi on tulostettu ja viety yhdessä ovelta-ovelle kerättyjen nimilistojen kanssan Forssan kaupungintalolle maanantaina 26.10 valmistelevaan kokoukseen!
Kiitos, Airi
Airi Sainio (airi.sainio(miukumauku)suomi24.fi)
|
Parhaat lehtitarjoukset | Kaikki lehtitarjouksetTarjoukset edellyttävät kestotilausta, mutta tilauksen voi perua milloin vain.
Muut mainokset
|